Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Viron oppositio hävisi äänestyksen – Suomen pääministeriä solvannut Mart Helme nauttii Riigikogun luottamusta

Opposition mukaan Helme on kielenkäytöllään vahingoittanut Suomen ja Viron suhteita.

Mart Helme, Viron sisäministeri
Sisäministeri Mart Helmen kommentit Sanna Marinista ovat aiheuttaneet kuohuntaa. Kuva: Valda Kalnina / EPA
  • Ulriikka Myöhänen

Viron oikeistopopulistista Ekre-puoluetta edustava sisäministeri Mart Helme nauttii Viron parlamentin luottamusta.

Riigikogu äänesti Helmen luottamuksesta tiistaiaamuna. Paikallaolleista jäsenistä 44 äänesti epäluottamuksen puolesta ja 42 sitä vastaan. Mennäkseen läpi epäluottamuslauseen olisi pitänyt saada vähintään 51 ääntä, kertoo Viron yleisradioyhtiö.

Epäluottamusäänestys pidettiin oppositiossa olevan reformipuolueen aloitteesta sen jälkeen, kun sisäministeri Helme sunnuntaina kyseenalaisti Suomen uuden hallituksen pätevyyden ja luonnehti Suomen pääministeri Sanna Marinia "myyjätytöksi".

Myöhemmin Helme totesi, etteivät hänen sanomisensa vastanneet Viron hallituksen linjaa. Helme on myös sanonut, että hänen sanomisiaan on tulkittu väärin.

Viron pääministeri Jüri Ratas pyysi jo aiemmin anteeksi Helmen lausuntoja mutta totesi, etteivät ne johda toimenpiteisiin. Myös Viron presidentti Kersti Kaljulaid välitti anteeksipyyntönsä tasavallan presidentti Sauli Niinistön kautta.

Epäluottamusäänestys koski nimenomaan Helmeä, ei koko Viron hallitusta.

Reformipuolueen puheenjohtaja Kaja Kallas perusteli äänestystä sillä, että Helme on kielenkäytöllään vahingoittanut Suomen ja Viron välisiä suhteita, pilannut Viron mainetta ja väheksynyt naisia. Kallas vaati Helmen eroa.

Lisää aiheesta:

Analyysi: Viron hallitus on tunkkainen herrakerho, ja sisäministerin kommentit Sanna Marinista ovat siitä surullinen esimerkki

Viron presidentti Kaljulaid pyysi anteeksi maansa sisäministerin tölväisyä – Helme pyysi myös anteeksi, mutta pitkin hampain