Janne Auvinen seisoo katsomossa seitsemännen penkkirivin paikkeilla kädet lanteilla. Hän antaa ohjeita esiintyjille ja tekniikan tekijöille.
Esiintyjiä hän kadehtii jatkuvasti – sitä, miten he saavat yleisön tunteet liikkeelle ja pitävät niitä käsissään. Aikoinaan Auvinenkin mieli lavoille.
– Sitten huomasin, että minusta tulisi korkeintaan keskinkertainen esiintyjä. En voinut sietää sitä ajatusta ja päätin löytää paikkani muualta.
Teatteritaiteen maisteri Janne Auvinen on ollut suunnittelemassa merkittäviä suomalaista tapahtumataloja, Turun Logomoa, Hämeenlinnan Verkatehdasta, Suomen Kansallisteatteria ja Musiikkitaloa.
Hän työskenteli Logomon tapahtumajohtajana vuodesta 2012 ja siirtyi Verkatehtaan toimitusjohtajaksi marraskuussa 2019.
Logomoa ja Verkatehdasta Auvinen pitää serkuksina ja Logomoa neljäntenä lapsenaan.
– Logomo oli poikkeuksellisen läheinen hanke. Jätin jopa työni konsulttitoimistossa, että voin vain suunnitella Logomoa.
– Näköjään viihdyn noin seitsemän vuotta yhdessä työpaikassa. Kun tämä toimitusjohtajan paikka tuli eteen, jonkinlainen uralla eteneminen ja uuden kehittäminen houkuttelivat. Rakkaasta paikasta toiseen oli helppo lähteä, Auvinen kertoo.
Roudareiden rakastama
Auvinen on pitkän linjan kulttuurijohtaja. Logomon ja nyt Verkatehtaan puikoissa hän on ymmärtänyt, että kulttuurilaitoksen johtaminen vaatii pehmeät arvot.
– Ilman empatiaa, lämpöä ja henkistä hyvinvointia ei tällä alalla pärjää. Ala on täynnä ihmisiä, jotka tekevät töitä tunteiden kautta. Esitysten tuottaminen sisältää niin paljon sydämen läpi tunkevaa, ettei tähän voi suhtautua vain kylmänä taloutena.
Liian pehmeä ei kuitenkaan voi olla, Auvinen jatkaa. Verkatehdas saa rahallista avustusta Hämeenlinnan kaupungilta.
– Kaikkien yhteisistä rahoista täytyy pitää huolta, että niitä käytetään viisaasti. Ei voi heittäytyä höveliksi ja viskoa seteleitä pitkin pihaa.
Kulttuurityön konkari on työskennellyt teatterin, konserttien ja kaikenlaisten tapahtumien parissa. Sekin on opettanut kovuutta.
– Kun joku sanoo, että tämä on täysin välttämätöntä, voin vastata, että eipäs ole. Minua on aika vaikea huijata.
Audiovisuaalisen alan tekijät ovat kiitelleet Auvista työstään Logomon ja Verkatehtaan eteen. Tapahtumatilojen suunnittelussa on kuunneltu käyttäjien toiveita.
Tästä kertoo harvinainen kunnianosoitus, joka myönnettiin Auviselle roudareiden pikkujouluissa. Hän sai elämäntyöpalkinnon roudareiden eteen tehdystä työstä.
– Olen siitä ihan äärimmäisen ylpeä, Auvinen sanoo.
Vaikutteita rokkiklubilta?
Verkatehtaan sisällä on arvokas tunnelma, mikä korostuu talon isossa esiintymistilassa, Vanaja-salissa.
Verkatehtaan punatiilisellä alueella seisoo myös Suisto-klubi, joka on Suomessa arvostettu keikkapaikka. Mitä Verkatehdas voisi ammentaa rosoisesta rokkiklubista?
– Ainakin sen mielettömän hyvän tunnelman. Se kaikki tuntuu tosi läheiseltä. Esiintyjän ja yleisön välinen suhde on kaiken kulmakivi – jos se ei toimi, koko tapahtumatila ei toimi.
Auvinen haluaa, ettei Verkatehdas ole vain pikkutakkiväen paikka. Vanaja-sali on kuin iso rock-klubi, hän sanoo.
– Yritämme saada tänne enemmän seisovia konsertteja, joissa voi kaatua vähän kaljaa lattialle.
Toimitusjohtaja kuitenkin painottaa, että klassista musiikkia ja jazzia ei unohdeta.
Kaste suorassa tv-lähetyksessä
Esiintyjäksi Verkatehtaan tuoreesta toimitusjohtajasta ei ollut. Ei, vaikka hän sai kasteensa parrasvaloissa – kirjaimellisesti.
Auvinen esiintyi ensimmäisen kerran televisiossa vain muutaman kuukauden ikäisenä, vieläpä suorassa lähetyksessä.
– Saan kertoa tästä elämäni merkittävimmästä saavutuksesta jatkuvasti.
Janne Auvisen isä ja äiti, Vili Auvinen ja Eila Roine, esittivät Heikkiä ja Kaijaa samannimisessä tv-sarjassa 60-luvulla. Janne Auvinen esitti itseään.
– Pastori Eero Veneskoski oli rohkea ja tuli synnilliseen televisioon suorittamaan kirkollisen toimenpiteen.
Lapsuudestaan Auvinen muistaa, että vanhemmat olivat aina töissä. Kerran äidin tehdessä lähtöä Janne Auvinen istui eteisessä selaamassa puhelinluetteloa.
– Etsin lastensuojelun numeroa, kun kukaan muu kuin kotiapulainen ei ollut koskaan kotona.
Tosiasiassa Auvinen muistelee lapsuuttaan hyvin mielin. Dramaattisessa puhelinluettelokohtauksessa hän arvelee olleen kyse kiukuttelusta, kun hän ei saanut tehdä jotain kiellettyä.
Päätyminen kulttuurialan vaikuttajaksi tuli Auviselle luonnostaan. Onko taiteilijasuvun lapsella muuta mahdollisuutta?
– Ei näköjään, Auvinen nauraa.
– No on varmasti, mutta se polku on luonteva.
Auvisella on kaksi poikaa ja tytär, jotka jatkavat suvun ammatillista perimää jo viidennessä polvessa.
– Ei heistäkään ollut rehellisiin töihin. He ovat kaikki enemmän tai vähemmän sekaantuneet tälle meidän alalle.