Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Liikenne pääteillä on hiljennyt, kulkeminen keskittyy suuriin taajamiin

Suuria ruuhkahuippuja ei tänä vuonna ole odotettavissa, kun joulu ajoittuu arkipäiville. Tämä tasaa sekä meno- että paluuliikennettä.

Joulun menoliikennettä Hämeenlinnanväylällä Nurmijärvellä aatonaattona 23. joulukuuta.
Joulun menoliikennettä Hämeenlinnanväylällä Nurmijärvellä aatonaattona 23. joulukuuta. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
  • STT

Liikenne Suomen pääteillä on hiljentynyt, kerrotaan Tampereen tieliikennekeskuksesta. Joulun menoliikenne on siis ohi, ja nyt liikenne keskittyy suuriin taajamiin, joissa ihmiset esimerkiksi vierailevat hautausmailla.

Tieliikennekeskuksen päivystäjän Risto Nurmisen mukaan ongelmakohtia ei ole ollut eikä niitä myöskään ole odotettavissa. Nurminen kertoo olleensa töissä jouluaattona jo yli 20 vuoden ajan ja pitää tilannetta jouluaatolle tyypillisenä.

Suuria ruuhkahuippuja ei tänä vuonna ole odotettavissa, kun joulu ajoittuu arkipäiville. Tämä tasaa sekä meno- että paluuliikennettä.