Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kotkaan saapuu ensi kesänä viisi risteilijää – laivat tuovat seudulle yli 8 000 matkustajaa

Risteilylaivojen määrän uskotaan kasvavan merkittävästi ensi vuonna.

MSC Meraviglia Mussalon satamassa kesällä 2019.
Kaikkien aikojen suurin Kotkassa vieraillut alus on viime kesänä Mussaloon ankkuroitunut yli 300-metrinen MSC Meraviglia, jonka kyytiin mahtuu noin 5 000 matkustajaa. Kuva: Ilmakuvauspalvelu Jarno Koivula
  • Juulia Tillaeus

Kotkassa vierailee ensi kesänä viisi kansainvälistä risteilyalusta.

Risteilijät tuovat seudulle noin 8 300 matkustajaa ja noin 2 500 miehistön jäsentä.

Ensimmäinen alus saapuu Kotkaan heinäkuun alussa ja viimeinen elokuun lopussa. Pienemmät kolme alusta ankkuroituvat Kantasatamaan. Kaksi isompaa lipuvat näillä näkymin Mussalon laituriin.

Suurin tulevan kesän aluksista on 290-metrinen Costa Favolosa, jolle mahtuu lähes 3 800 matkustajaa. Kaikkien aikojen suurin Kotkassa vieraillut alus on viime kesänä Mussaloon ankkuroitunut yli 300-metrinen MSC Meraviglia, jonka kyytiin mahtuu noin 5 000 matkustajaa.

Edessä neljäs risteilykesä

Risteilijätoiminta käynnistyi Kotkassa vuonna 2017. Risteilyalusten vierailut ovat vakiintuneet noin viiteen kesässä.

Myyntiä kohdennetaan jo kahdelle seuraavalle vuodelle, ja risteilylaivojen määrän uskotaan kasvavan merkittävästi ensi vuonna.

– Alusmäärän odotetaan vahvistusten perusteella ainakin tuplaantuvan ja näin ollen matkustajamäärän moninkertaistuvan, projektipäällikkö Petra Cranston Hamina-Kotka Satama Oy:stä kertoo.

Aiemmin Kotkan ja Haminan seudun risteilymarkkinointia on hoitanut Kymenlaakson kehittämisyhtiö Cursor, mutta nyt markkinointi on siirtynyt Hamina-Kotka Satama Oy:lle.