I don't know why you wanna start with me,
I ain't done nothin' far as I can see,
And I'm warn out from working too hard,
Why don't you give me a break.
Onko pakko tapella, jos ei halua?
Siinäpä vasta vaikea jääkiekkofilosofinen dilemma. Tähän vaikeaan kysymykseen on Pohjois-Amerikassa, ja miksei Suomessakin, haettu alkuviikosta oikein porukalla oikeaa vastausta. Albertan taisto heräsi lauantaina pitkästä aikaa Edmontonin ja Calgaryn välillä henkiin ja kuten asiaan kuuluu, jälkipyykkiä on sittemmin pesty koneittain.
Kovin kohu liittyi tietenkin Matthew Tkachukin ja Zack Kassianin tulehtuneisiin väleihin.
Lyhyesti: Tkachuk taklasi Kassiania kerran ulosajon arvoisesti, mutta vältti tuomareiden luodin. Kun yhdysvaltalaisnuorukainen pamautti toisen erän lopussa vielä toisenkin, tällä kertaa puhtaamman, ison paukun Kassianiin, Oilers-laiturilta sammuivat valot. Kassian retuutti tappelusta kieltäytynyttä Tkachukia kuin märkää rättiä.
Tämä sitten taas kirvoitti keskustelun, miksi jääkiekossa tapellaan ja onko pelaajan tapeltava, jos tämä ei halua.
Itse koen, että väittely yksittäisistä tilanteista on nollasisällön keskustelua, mikä ei johda mihinkään. Juupas eipäs -jankkauksen sijaan meidän pitäisi alkaa keskustella jääkiekon arvomaailmasta laajemmassa kontekstissa. Mihin väkivaltaa (lue: tappelemista) tarvitaan ja miksi?
Haluatko NHL:n sisäpiirijutut viikottain suoraan sähköpostiisi? Tilaa Tommi Seppälän Änärikirje.
Tervetuloa tosiaan Änärikirjeen pariin, taas tullaan heti alkuun kovaa ja suoraan kohti!
Olen jo vuosikaudet yrittänyt löytää vastausta siihen, miksi jääkiekko haluaa kaksin käsin pitää kiinni tappelukulttuurista. Miksi lajiyhteisön jäsenet lähes poikkeuksetta ovat sitä mieltä, että oikeus jäällä kuuluu pelaajien käsiin? Miksi tappeluita ihaillaan ja tappelijoista tehdään gladiaattoreita, koko kansan sankareita?
Luin viimeksi tiistaina jutun Jokerien kuumasta ottelusta Vitjazia vastaan.
Siinä kerrottiin, miten venäläisjoukkue sikaili, jonka jälkeen Veli-Matti Savinainen tappeli venäläispelaajan kanssa. Tämän jälkeen vielä kiirehdittiin kertomaan, että Savinainen voitti tappelun. Alle oli laitettu kuva Jokerien sosiaalisesta mediasta. Kuvassa on Savinainen ja alla teksti: "päällikkö".
Lajiväki pitää tätä sankariretoriikkaa viimeiseen asti yllä. Etenkin uudella mantereella kunnon tappelut nostetaan välittömästi sosiaalisessa mediassa jopa seurojen ja liigojen toimesta esiin gif-pätkien muodossa. Saatesanoissa aivovammoja mahdollisesti aiheuttavat kamppailut myydään kansalle suurena viihteenä.
Ja kyllä mekin median puolella olemme mukana tässä. Etenkin Pohjois-Amerikassa kirjoittelu on edelleen tappeluihin ja päähän kohdistuvien taklauksien sanktiointiin liittyen täysin kritiikitöntä, mikä on vuonna 2020 täysin absurdia. Ne, jotka keskustelua NHL:n ympärillä johtavat, välttelevät viimeiseen asti kipeää aihetta.
On kiistaton tosiasia, että jääkiekkoväki Pohjois-Amerikassa on tehnyt tältä osin selkeän arvomaailmavalinnan.
Toki NHL:ssä tapellaan vähemmän kuin koskaan aiemmin, mutta eivät asenteet juurikaan muuttuneet ole. Korkeintaan korulauseissa. Harva olisi valmis luopumaan tappeluista.
Nämä ovat selkeitä arvovalintoja.
Toisaalta seurat, seurajohtajat, valmentajat ja muu lajiväki on ensimmäisenä surkuttelemassa ja puhumassa kauniita, kun jotakin sattuu. Moni pelaa kaksilla korteilla. Ja samaan aikaan yleinen keskustelu pyörii tasolla, missä likaiseen taklaukseen pitää aina vastata turpaan vetämällä.
Jos lajiväki on huolissaan rumista taklauksista, miksi se ei vaadi väärintekijöille kurinpidolta kovempia sanktioita?
Kaikilla on tältä osin oma lehmä ojassa. Kukaan ei halua pidempiä pelikieltoja, sillä seurajohdon ja valmennuksen näkökulmasta se voisi tarkoittaa hyvän pelaajan menettämistä usean ottelun ajaksi. Pelaajien näkökulmasta pitkät kakut taas tarkoittaisivat merkittäviä palkkamenetyksiä.
Omistajat, seurajohtajat ja valmentajat haluavat tähtipelaajansa jäälle, ja sinne haluavat myös pelaajat.
Tämän vuoksi emme koskaan kuule pelaajien kritisoivan kurinpitolinjaa. Mitä on pidempien sanktioiden eteen pelaajien turvallisuuden nimissä tehnyt NHL:n pelaajayhdistys? Ei mitään. Valmentajat saattavat joskus hermostua, mutta eivät lähde vaatimaan rötöstelijöille suurempia kakkuja, koska seuraavalla kerralla tämä voisi osua omaan nilkkaan.
Pidän kurinpitopomo George Parrosin aikakautta täytenä vitsinä, mutta kyse on paljon suuremmista voimista. Ei Parrosin haukkuminen johda mihinkään, eikä hänen antamistaan sanktioista keskustelu johda mihinkään. Liidut, jolla piirretään isompia viivoja, ovat muiden käsissä.
NHL on yhteisö, jossa kaikki mediaa myöten tarvitsevat toisiaan, joten kukaan ei halua liiaksi astua toisten varpaille. Tämän vuoksi ilmapiiri on kritiikitön myös oikeasti tärkeiden asioiden suhteen. Ja jos keskustelua ja muutosta ei johdeta ylempää, ei suuri yleisökään tule kantaansa muuttamaan.
Ja niin kauan kuin esimerkiksi pelaajaturvallisuuskeskustelussa ei päästä kiinni olennaisiin kysymyksiin, NHL liigana ei tule arvomaailmaansa muuttamaan.
Valitettavasti.
Puheenaihe nyt
Yksi NHL:n runkosarjan kohokohdista on tietenkin helmikuun siirtotakarajapäivä. Kuluvan kauden osalta siirtoikkuna sulkeutuu 24. helmikuuta kello 15 itärannikon aikaa – Suomessa siis 24.2. kello 22. Tämä on aina Pohjois-Amerikassa iso päivä, jolloin televisiokanavat iskevät studionsa pystyyn jo kukonlaulun aikaan.
Tammi-helmikuu on siis siirtohuhujen kulta-aikaa ja pyöriipä huhuissa tällä kertaa suomalaisiakin.
Kasperi Kapasen edustama Toronto Maple Leafs on ajautunut nopealla tahdilla tilanteeseen, missä se saattaa hyvinkin tehdä siirtoja jo ennen takarajaa. Ensin loukkaantui kärkipuolustajista Jake Muzzin ja nyt Morgan Rielly. Epäonniset loukkaantumiset jättävät pudotuspelipaikasta tappelevan joukkueen alakertaan valtavan aukon.
Muzzin saattaa palata tähdistöottelutauon jälkeen kuun lopulla, mutta Rielly on sivussa viikkoja.
Eri lähteiden mukaan Leafsin toimistolla puhelimet ovatkin soineet viime päivinä tiuhaan. Paitsi, että Leafs-GM Kyle Dubas on varmasti tehnyt tunnusteluja, myös muualla ollaan Leafsin tilanteesta hyvin tietoisia. On hyvin todennäköistä, että tarjouksia satelee.
Tässä kohtaa kuvaan tulee Kasperi Kapanen.
Kun mietitään mahdollisia liikkujia, Kapasen nimi nousee esiin jopa ensimmäisenä. Kapanen on nuori ja monipuolinen pelaaja, jolla on erittäin edullinen sopimus ($ 3,2M/vuosi). Toki myös Andreas Johnsson tai Alexander Kerfoot voisivat olla mahdollisia liikuteltavia, mutta pidän Kapasta houkuttelevimpana pelaajana näistä.
Leafs on vahvasti epätasapainossa hyökkäyksen ja puolustuksen suhteen, joten puolustajan perässä seura olisi jossakin vaiheessa joka tapauksessa. Saattaa olla, että loukkaantumiset nopeuttavat tätä prosessia.
Huhuissa pyörii myös toisen suomalaispelaajan nimi.
New Jerseyn Sami Vatasen sopimus loppuu kuluvana kesänä ja nyt, kun Devils ei ole pudotuspeleihin menossa, jonkinlainen loppumyynti saattaa olla edessä. Vatanen on pelannut kuluvalla kaudella pääosin hyvin ja tehnyt kivasti pisteitäkin (5+17), joten JYP-kasvatin jälleenmyyntiarvo on hienoisessa nousussa.
Pidän Vatasen kauppaamista hyvin todennäköisenä.
Vatanen itse sanoo, ettei tietoisuus tilanteesta ole erityisen mukavaa. Epätietoisuus tulevaisuudesta voi olla pelaajalle stressaavakin tilanne – stressi ja Vatanen tosin eivät ole ensimmäinen sanapari, mikä tulee miestä yhtään tuntevalle mieleen.
– Kyllähän tuota tilannetta välillä miettii. Olisi kiva tietää, missä pelit jatkuvat, oli se sitten täällä tai jossakin muualla. Mielenkiinnolla tätä odottaa, täällä kun ei koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, Vatanen sanoo Änärikirjeelle.
Vatasen oma toive olisi jatkosopimus Devilsin kanssa.
– Haluaisin kyllä jatkaa täällä. Tässä on hyvä nuori porukka kasassa, vaikka emme tällä kaudella ole niin hyvin pelanneet. Tässä jengissä on kuitenkin potentiaalia, joten mielelläni jatkaisin Devilsissä.
Saattaa olla, että Vatanen löytää itsensä vielä tämän kauden puitteissa muualta. Hyvin luistelevalle, kiekkoa hyvin käsittelevälle ja kovaa laukovalle puolustajalle luulisi olevan kysyntää. Etenkin nyt, kun Vatanen on pelaamassa 40–50 pisteen kautta.
Toki Vatasen tapauksessa puhumme niin sanotusta vuokrapelaajasta, mikä saattaa vaikeuttaa kaupan syntymistä. Jos Vatanen tulee hankituksi vain tulevaa kevättä ajatellen, kauppahinta ei nouse kovin korkealle. Jos taas uusi seura saisi jonkinlaisen lupauksen jatkosopimuksesta, New Jersey voisi saada suomalaisesta paremman hinnan.
Vatanen sanoo, että jatkosopimushommat riippuvat seurasta.
– Periaatteessa voisin toimia niin, mutta se riippuu seurasta. Ei minulla kyllä ole mitään preferenssiä siitä, mihin pitäisi päästä. Toisaalta voi myös olla niin, että teet jatkosopimuksen tänään ja tulet silti pian kaupatuksi. Tässä liigassa voi tapahtua koska tahansa mitä tahansa. Se on osa bisnestä, Vatanen pyörittelee.
– Tätä taustaa vasten näitä asioita on melko turha liikaa pyöritellä. Antaa asioiden mennä omalla painollaan.
Uusi komento
Vatasen Devils on myös yksi kuudesta valmentajaa kuluvan kauden aikana vaihtaneista joukkueista. Sittemmin Nashvillestä jo uuden työpaikan löytänyt John Hynes sai lähtöpassit joulukuussa ja muutamaa viikkoa myöhemmin lähteä sai myös GM Ray Shero.
Ainakin jonkinlainen ryhtiliike seurasi valmentajan vaihtumista, sillä tammikuussa New Jersey on voittanut huippujoukkueista Tampan, Washingtonin ja New York Islandersin. Päällimmäinen huomio Devils-pelistä on rentouden löytyminen. Joukkue pelaa, ja ehkä sen annetaan pelata hieman rennommin.
– On ehkä nopeutta pystytty nyt käyttämään paremmin hyväksemme. Olemme saaneet pelin käyntiin ja pystyneet rullaamaan ja haastamaan neljällä ketjulla. Muutamat voitot ovat sitten tietenkin näkyneet itseluottamuksessa ja muutenkin ilmapiirissä positiivisuutena, Vatanen avaa.
Hynes tunnetaan tiukan ja kurinalaisen viisikkopelin valmentajana, mutta Vatanen kiistää, että nyt tarjolla olisi yhtään aiempaa enempää vapauksia.
– En sanoisi, että meillä sen enempää nyt vapauksia. Aina niitä jokaisen valmentajan kanssa on saman verran. Kaikenlaista on lupa touhuta niin kauan kuin alat menetellä kiekkoja väärissä paikoissa, Vatanen nauraa.
Pudotuspeleihin New Jerseyllä ei ole asiaa. Eroa pudotuspeliviivaan on jo kolmetoista pistettä ja kaiken lisäksi välissä on viisi joukkuetta. Mahdollista urheilussa aina toki kaikki on, mutta tämä vaatisi jo pienen ihmeen.
– Nyt me kuitenkin pelaamme niin kuin on sovittu. Luotamme omaan juttuun kuusikymmentä minuuttia. Kauden alussa, jos vastustaja teki avausmaalin, lamaannuimme ja sitten sieltä tuli pari maalia lisää ja niin edelleen. Siitä ne siimat joka suuntaan alkoivat kiristyä. Nyt jatkamme omaa peliä, vaikka taululla olisi mitä.
Toivossa on hyvä elää.
Seuraa tätä
Mikä yhdistää Marcus Pettersonia, Teodors Blugersia, Brandon Tanevia, Zach Aston-Reesea ja Dominik Simonia?
Vastaus: edellä mainitut pelaajat ovat pelanneet tällä kaudella kaikki Pittsburgh Penguinsin 45 ottelua.
Siinä ovatkin sitten kaikki terveenä läpi kauden säilyneet Pittsburgh-pelaajat. Vuosikymmenen kestomenestyjä on käynyt läpi armottoman vammarallin kuluvan kauden aikana, eikä loppua ole näkyvissä. Esimerkiksi paras maalintekijä Jake Guentzel on sivussa loppukauden olkapäävamman vuoksi.
Avainpelaajien menetetyt ottelumäärät kaudelta ovat tylyä luettavaa. Nick Bjugstad 35 ottelua, Sidney Crosby 28 ottelua, Brian Dumoulin 22 ottelua, Patrick Hörnqvist 19 ottelua, Justin Schultz 18 ottelua, Brian Rust 16 ottelua, Jevgeni Malkin 15 ottelua ja niin edelleen.
Yhteensä Penguinsin tärkeimmät pelaajat ovat menettäneet 170 ottelua.
Moni joukkue olisi ajautunut sivuraiteille pahemman kerran yllä mainitun turbulenssin seurauksena, mutta modernin NHL:n kovin dynastia on vain kiristänyt vyötä, tehnyt aiempaakin kovemmin työtä ja kävellyt lopulta nauraen pankkiin. On täysin käsittämätöntä, että Pittsburgh on kaiken kokemansa jälkeen NHL:n neljänneksi paras joukkue.
Kun Crosby putosi rivistä marraskuun 10. päivänä, moni ajatteli, että viimeistään nyt kylkeen tulisi pari lommoa.
Juu.
Keisaripingviinin loukkaantumisen aikana Pittsburghin voittosaldo kirjattiin lukemin 19–6–4. Matkaan tarttui yli 72 tarjolla olleista pisteistä. Jakson aikana Penguins oli NHL:n paras joukkue!
Rivissä kulloinkin olleet pelaajat ovat kantaneet vastuunsa fantastisella tavalla. Etenkin Jevgeni Malkin pelaa parasta jääkiekkoaan vuosikausiin. Venäläisen kyky ohjata alusta Crosbyn loukkaantumisten aikaan on ollut aina upeaa seurattavaa, eikä tämä syksy tehnyt tähän poikkeusta.
Eikä kyse ole ainoastaan Malkinista.
Laitahyökkääjä Brian Rust teki menneellä kaudella 72 ottelussa tehot 18+17. Tällä kaudella samaan saldoon (17+18) yltäminen otti Michiganin mieheltä 29 ottelua. Omat maali- ja piste-ennätykset paukkuivat tiistaina. Jenkkipelaajan urakausi ei olisi voinut osua joukkueen kannalta parempaan paikkaan.
Omiin maali ja/tai piste-ennätyksiinsä ovat lisäksi matkalla Jared McCann, Brandon Tanev, Dominik Kahun ja John Marino. Pitää olla jonkin sortin NHL-nörtti edes tunnistaakseen tällaiset nimet.
Kuka ihmeen John Marino?
Edmontonin kuudennen kierroksen varaus vuodelta 2015. Pelaaja, joka ei edes yliopistossa yltänyt puolen pisteen ottelukeskiarvoon, on tietenkin iskenyt alkukaudesta 44 otteluun 23 (4+19) tehopistettä. Yhdentoista pisteen kausi Harvardissa on vaihtumassa 40 pisteen NHL-sesonkiin.
Ja vielä emme ole edes nostaneet esiin kauden komeettaa, maalivahti Tristan Jarrya. Kun kaksinkertaisella cup-voittajalla Matt Murraylla ei ole kulkenut, totta kai myös veskariosastolta on löytynyt uusi mies kantamaan vastuuta. Voittosaldo 16–6–1 ja torjuntaprosentti yli 93:n. Kanadalaisvahdin omat ennätystilastot kirjataan kokonaan uusin lukemin tämän kauden jälkeen.
Next man up, vai miten ne amerikkalaiset tapaavat sanoa.
Seurakulttuurin ja johtajuuden merkityksestä ei puhuta joukkuelajeissa suotta. Kun kulttuuri on rakentunut oikeanlaisen johtajuuden kautta tarpeeksi vahvaksi, se kantaa silloinkin, kun vastaan tuulee kovasti.
Uskomaton seura.
Viikon erikoisuudet
Viikon erikoisuuksista toinen tulee juuri Pittsburghin tiistaisesta ottelusta Minnesotaa vastaan.
Kävi nimittäin niin, että juuri ennen ottelun alkua tuomarit pitivät pitkään palaveria Wild-luotsi Bruce Boudreaun kanssa. Lopulta kävi ilmi, että Minnesota-puolustaja Greg Pateryn oli penkillä, vaikka hänet oli merkitty pöytäkirjaan ylimääräiseksi pelaajaksi. Ylimääräistä treeniä alakerrassa tehneen Ryan Donaton ei pitänyt pelata, mutta hän oli pöytäkirjassa.
Tuomarit potkivat Paterynin pois pelistä ja valmennusjohto kutsui Donaton punttisalilta peliin.
Ainakaan itse en muista nähneeni vastaavaa. Ei ollut suurikaan ihme, että viidellä pakilla otteluun joutunut Minnesota hävisi pelin.
Toinen erikoisuus tulee Philadelphiasta, missä paikallinen Flyers ja Boston etenivät maanantaina rankkareille. Tuo kisa sai kuitenkin erikoisen lopun, kun tasoittavalle vuorolle viimeisenä tullut Bruins-hyökkääjä Brad Marchand unohti kiekon keskiympyrään. Ja kun takaisin ei saa palata, kisa päättyi siihen.
Myöskään tällaista en muista koskaan nähneeni.
Suomi-nurkka
Loppuun vielä Suomi-nurkasta muutama sananen maalinteosta parilta melko kovalta maalintekijältä. Minulla oli nimittäin kunnia maanantaina jutella Aleksander Ovetshkinin 685. NHL-maalin tiimoilta aiheesta sekä Teemu Selänteen että Patrik Laineen kanssa.
Tuolla maalilla Ovetshkin ohitti kaikkien aikojen maalitilastossa juuri Selänteen, joka alkoi kaiken ohessa pohtimaan henkilökohtaisten saavutusten merkitystä ja sitä, millaisiin lukemiin olisi itse parhaimmassa tapauksessa voinut yltää. Selänteen 684 maalia riittää tällä haavaa sijalle 12.
– Eivät ne henkilökohtaiset numerot sillä tavalla peliuran aikana merkineet. Mutta onhan se niin, että nykyään ihan mielellään välillä pysähtyy katsomaan, mihin asti henkilökohtaisesti pääsi. Enemmän sitä nyt katsoo myös omia saavutuksia, Selänne sanoi.
Kun puhe kääntyy suomalaisen salaman 684 NHL-maaliin, hän ei malta olla jossittelematta.
– Vähän kuitenkin jäi ehkä erikoinen fiilis kaikesta. Urallani oli kuitenkin muutamien vammojen lisäksi muun muassa kolme työsulkua. Hieman eri tilanteessa seitsemänsataa olisi ollut helposti haarukassa. No, kaikki meni lopulta niin kuin pitikin, Selänne nauroi.
Kyllähän Selänne jäljillä on. Vähänkään paremmalla tuurilla hän olisi voinut tehdä viisikymmentä maalia enemmänkin. Se olisi nostanut laitahyökkääjän kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi.
Lainetta on sen sijaan pidetty Selänteen manttelin perijänä. Tällä kaudella Laine (15+28) on kuitenkin kunnostautunut enemmänkin syöttäjänä. Kun Ovetshkin-juttelun ohessa yritin tarjota Tapparan miehelle ajatusta siitä, että onhan niitä maaleja jo hieman enemmän tullut talvea kohden, hän ampui ajatukset alas välittömästi. Kieli hieman poskessa tosin.
– Ei tässä mitään maaleja ole tehty tai hanoja auki saatu. Hanat on niin tukossa kuin olla ja voi. Jos putoaisin nyt veneestä, niin en osuisi edes veteen. Aina tulee jotakin eteen, mailan varsi, patjan remmi tai sitten lauon ohi, Laine paasasi.
Laine vitsaili, että kevätkaudella olisi kiva tehdä edes yksi.
– Hei, Peksillä (Pekka Rinne) on tältä kalenterivuodelta yhtä monta maalia kuin minulla. Yhden jos saisin tehtyä tässä keväällä, että pääsisin Peksistä ohi. Jos jään hänen kanssaan tasoihin, niin kyllä minun jääkiekot on sitten siinä, minä lopetan, Laine nauroi.
Ainakaan tiistaina Laine ei vielä Rinnettä kalenterivuoden 2020 maalipörssissä ohittanut…
EPILOGI
Sellaisia NHL-tarinoita oli tarjolla tällä kertaa. Tämän viikon kirje venähti pitkäksi, joten palautan postilaatikko-osion kirjeeseen jälleen tulevalla viikolla. Antakaa palautteiden ja kysymysten virrata, niihin vastailen parhaani mukaan täällä ja kirjeessä. Nautinnollista NHL- ja urheiluviikkoa itse kullekin säädylle.
Ensi viikkoon!
Tommi Seppälä, Vancouver
Lue myös