GILBERTON, SHENANDOAH Ränsistyneitä taloja laaksossa, ruostumaan jätettyjä kaivureita vuorenrinteessä. Kylänraitilla kävelee vain kissa. Ei ketään Gilbertonin 700 ihmisasukkaasta.
Gilbertonissa oli 1900-luvun alussa reippaasti yli 4 000 asukasta ja runsaasti palveluja. Ne ovat siirtyneet vuosien saatossa kolmen kilometrin päähän Shenandoahiin.
Gilberton, kuten koko Schuylkillin piirikunta Pennsylvaniassa, äänesti yli 70-prosenttisesti Donald Trumpia viime presidentinvaalissa. Pennsylvaniasta povataan seuraavissa vaaleissa ratkaisevaa osavaltiota yhdessä muutaman muun osavaltion kanssa.
Trump lupasi hiilen ja antrasiitin louhinnasta eläneisiin pikkukaupunkeihin uusia työpaikkoja. Niitä ei ole juuri tullut; Gilbertoniin ei yhtään, Shenandoahiin kourallinen.
Viidennes piirikunnan asukkaista on tilastollisesti köyhiä. Siksi tuntuu hämmentävältä, että Trumpin suosio pysyttelee piirikunnassa yli 70 prosentissa.
– Asiat olivat paljon huonommin muuttaessani tänne kuusi vuotta sitten, sanoo Shenandoahin laitamilla kirpputoria pitävä Bob Alonge.
– Joitakin työpaikkoja on syntynyt. Ilmapiiri on kaiken kaikkiaan toiveikkaampi, hän kuvailee.
– Trump tekee virheitä kuten me kaikki teemme. Hän ei ole mikään pyhimys eikä täydellinen ihminen, mutta ainakin hän yrittää parantaa olojamme. Emme kokeneet samalla tavalla edellisen hallinnon aikana, hänen vaimonsa Renata Alonge säestää vieressä.
Alonget ovat paikallisen Community Mission -kirkon pastoripariskunta. Kirkko avasi kirpputorin vuosi sitten. Kierrätystavaralle on kysyntää 5 000 asukkaan kaupungissa.
– Täältä voi ostaa halvalla välttämättömiä tavaroita, joita muut eivät enää tarvitse. Kirpputori on auttanut monia eteenpäin elämässään, Bob Alonge sanoo.
Kylmässä varastohallissa on kolmessa kerroksessa kaikkea mahdollista huonekaluista vaatteisiin.
Viritämme keskustelua politiikasta siellä asioivien kanssa.
"Politiikan puhumisesta voi saada turpaansa"
Yksi asiakkaista sanoo pitävänsä Trumpia ikävänä henkilönä. Rakennusyrittäjä George Prutzman pahoittelee Trumpin aikana kärjistynyttä ilmapiiriä. Välillä hän jopa kokee, että vieraassa seurassa on syytä varoa puheitaan, ettei saisi turpaansa. Hänen omassa suvussaankin väittely politiikasta menee kuulemma välillä kiivaaksi.
Kaikesta huolimatta hän, kuten kaikki muutkin kirpputorilla, sanovat äänestävänsä ensi marraskuun vaalissa Trumpia. Putzmanin mukaan syy siihen on periaatteellinen.
Hän ei luota demokraatteihin, ei edes presidenttiehdokkaaksi pyrkivään Joe Bideniin, joka on lähtöisin Pennsylvanian hiilikaivosalueelta.
– Demokraatti ottaa minulta ja antaa niille, jotka eivät mielestäni ansaitse rahojani. Voin auttaa näitä ihmisiä, jos he todella tarvitsevat apua. En kuitenkaan pidä siitä, että joku vain ottaa minulta rahaa ja antaa sen eteenpäin kenelle itse haluaa, Prutzman perustelee kantaansa.
Trumpin puolesta puhuu hänen mielestään se, että Trump on liikemies eikä pelkästään muiden rahoilla elävä virkamies tai poliitikko. Hän luottaa Trumpin talousosaamiseen.
Näin tekee aiempaa useampi yhdysvaltalainen. Washington Postin ja ABC Newsin mittauksessa 56 prosenttia vastaajista sanoo pitävänsä Trumpin tavasta hoitaa taloutta.
"Muista tulee riippuvaisia meistä eikä päinvastoin"
Se, että hiilituotanto ei Trumpin lupauksista huolimatta ole elpynyt piirikunnassa, ei kirpputorilaisia huoleta. He uskovat uuteen liiketoimintaan energiantuotannossa. Sitä edustaa hydraulinen kaivaminen ja vesisärötys, jota harjoitetaan myös Pennsylvaniassa.
Trump on luvannut poistaa vesisärötystä rajoittavia ympäristösäännöksiä, jotta Yhdysvallat saavuttaisi omavaraisuuden energiantuotannossa. Asiasta on tulossa vaaliteema Trumpin ja ympäristönsuojelua painottavien demokraattien välillä.
– Meistä tulee Lähi-idän öljystä riippumattomia ja muista maista tulee meistä riippuvaisia, Bob Alonge maalaa tulevaisuudenkuvaa.
– Trump parantaa bisnesilmastoa. Enää ei tarvitse odottaa viittä vuotta, jotta liiketoimet lähtisivät lentoon. Uskon, että tilanne täälläkin voi parantua nopeasti, hän sanoo.
Trump ja demokraatit tasoissa kokonaistilanteessa
Yhdysvaltain vaalijärjestelmä on välillinen. Muutamat asukasmäärältään suuret osavaltiot nousevat sen vuoksi presidentinvaalissa vaa´ankieliasemaan.
Jo nyt on varmaa, että marraskuun vaalissa ainakin Florida, Ohio ja lähes 13 miljoonan asukkaan Pennsylvania ovat tällaisia koko pelin ratkaisevia osavaltioita.
2016 Trump onnistui voittamaan kaikissa niissä. Pennsylvaniassa voitto oli republikaaniehdokkaalle ensimmäinen 28 vuoteen. Mielipidemittausten mukaan tämänhetkinen kokonaistilanne Pennsylvaniassa on niin tasainen, että voittajaa on vielä mahdotonta ennustaa.
– Trump on ylivoimaisen suosittu hiilialueilla, mutta muualla osavaltiossa demokraatit, etenkin Biden, ovat vahvoilla. Kokonaistilanne on tällä hetkellä arpapeliä, Pennsylvanian politiikan asiantuntija, journalismin professori ja toimittaja Rick Dunham sanoo.
Aiheesta voi keskustella 29.1. kello 23.00:een asti.