Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Nokian 5g-ongelmien syy paljastui toimitusjohtajan puheessa: Riuttahai-teknologia ei valmistunut ajoissa

Nokia käyttää yhä suurimmaksi osaksi kalliimpia ja tehottomampia vaihtoehtoja.

Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri katsoo kameraan.
Rajeev Suri lupaa antaa jatkossa haitiedotteita säännöllisesti. Kuva: Mårten Lampén / Yle
  • Juha-Matti Mäntylä

Lokakuun lopussa Nokia säikäytti pahanpäiväisesti. Viidennen sukupolven verkkojen myynti on käynnistymässä, mutta yhtiö ei ollutkaan monen vuoden valmistautumisen jälkeen valmiina taistoon.

Nokia kertoi 5G-kehityksen kangertelevan, kannattavuutensa kehittyvän jatkossa aikaisemmin ilmoitettua heikommin ja lisäksi yhtiö päätti keskeyttää osinkojen maksun.

Yhtiön arvo romahti. Lehdistössä pohdittiin, että Nokia voi pian joutua vaihtamaan johtajiaan.

Nokian tulkinnan mukaan suurin syy tilanteeseen on uusi Reefshark-teknolgia. Yhtiön itse kehittämien sirujen oli määrä tuoda 5G-verkkoihin huipputehoja kohtuullisella hinnalla. Tämä "riuttahaiksi" ristitty teknologia ei kuitenkaan ollut valmis ja Nokia nilkutti 5G-kisaan kalliimmilla ja hitaammilla ratkaisuilla.

Reefshark on Nokian kehittämä täsmäase – järjestelmäsiru juuri mobiiliverkkojen tukiasemia varten. Korvaavat fpga-sirut ovat monikäyttöisempiä, mutta eivät suoriudu tästä tarkkaan rajatusta tehtävästä yhtä hyvin.

Lisää kehitystä Suomessa

Miksi riuttahai ei ollut valmis? Vaikuttaa ilmeiseltä, että järkälemäisen Alcatel-Lucent-kaupan sulattelu ei ollut sujunut odotetulla tavalla. Toisaalta Riuttahai-teknologian perusta on luotu Nokia Bell Labs -laboratorioissa, jotka Nokia sai Talouselämä-lehden mukaan haltuunsa juuri Alcatel-Lucent -kaupan yhteydessä.

Nokia jätti sirujen valmistuksen tiettävästi Intelin harteille. Osa Nokian hai-ongelmasta onki vieritetty Intelin syyksi.

Tilannetta Nokia on pyrkinyt korjaamaan mm. keskittämällä 5G-kehitystä Suomen Ouluun. Se tietysti ilahduttaa suomalaisia.

Tänä aamuna toimtusjohtaja Rajeev Suri totesi lehdistölle pitämässään puhelinkonferenssissa, että vuoden neljä viimeistä kuukautta olivat “vahva loppu haastavalle vuodelle”. Yhtiön liikevaihto ja liiketulos pysyyivät vakaina.

Surin mukaan yhtiön muut liiketoiminta-alueet vetävät mukavasti, kassatilanne kohenee ja vanhat asiakkaat pysyvät uskollisena.

Haitiedotteita luvassa

Nokian viime syksynä järjestämä ikävä yllätys ei unohdu helposti, ja uuden teknologian käyttöönottoon liittyy Surin mukaan jatkossakin myöhästymisen riski.

Rajeev Suri lupaakin nyt kertoa uusien Riuttahai-sirujensa käyttöönotosta säännöllisesti tulosraporttiensa yhteydessä.

– Viimeisellä vuosineljänneksellä Reefshark-teknologiaa käyttävien 5G-verkkojenmme osuus oli noin 10 prosenttia. Odotamme osuuden kasvanvan tänä vuonna 35 prosenttiin ja vuonna 2021 olemme 70 prosentissa, Suri kuvaa.

Riuttahai-ongelman on määrä korjaantua lopullisesti vuoden 2022 aikana. Viimeistään silloin Nokian verkkojen kilpailukyvyn on määrä olla tehon ja hinnan suhteen iskussa.

5G-voitot "yli sata prosenttia"

Nokian toimitusjohtaja sanoo, että yhtiön markkinaosuus matkapuhelinverkoissa on ollut Kiinan ulkopuolella noin 27 prosenttia ja tänä vuonna tuosta osuudesta pidetään kiinni.

Surille uskoa tulevaisuuteen luo 66 toteutunutta 5G-kauppaa.

– 5G-voittojemme määrä on yli 100 prosenttia – ja Kiina mukaan lukien 90 prosenttia, Rajeev Suri sanoo

Hetkinen, miten voittojen määrä voi olla yli sata prosenttia?

Tuolla luvulla Nokia kuvaa sitä, missä määrin yhtiön vanhat asiakkaat pysyvät uskollisina ja päivittävät verkkonsa yhtiön 5G-teknologialla – ja missä suhteessa yhtiö voittaa uusia asiakkaita.

– Olemme siis kääntäneet 4G asiakkaitamme 5G-verkkohin ja voittaneet sen päälle uusia asiakkuuksia, Suri sanoo.

Sijoittajia eivät ole unohtaneet viime syksyn pettymystä, mutta tämänkertainen tulosjulkistus näyttää ylittäneen odotukset. Nokian osake oli aamulla yli neljän prosentin nousussa Helsingin pörssissä.

Klo 10.56. Juttuun lisätty tietoa Reefshark-teknologiasta.

Aiheesta voi keskustella perjantaihin kello 23.00:een asti.