Rahanpesusta tuomittu perussuomalaisten valtuutettu Oskari Laakeri jää sittenkin omasta aloitteestaan pois Toholammin kunnanvaltuustosta ja suhteellisten vaalien lautakunnasta.
Hän on jättänyt viime perjantaina eronpyynnön, jonka kunnanhallitus hyväksyi. Asia menee vielä valtuustoon. Asiasta kertoi ensin Keskipohjanmaa-lehti.
Laakeri tuomittiin kahden vuoden ehdolliseen törkeästä rahanpesusta. Vielä oikeuskäsittelyn aikana hän kertoi Ylelle haluavansa jatkaa valtuustossa.
Toholammin valtuuston toinen varapuheenjohtaja kommentoi tuomion jälkeen, ettei näe Laakerin jatkamista mahdollisena, sillä valtuutettuihin täytyy olla luottamus.
Laakerin tilalle valtuustoon nousee perussuomalaisten Kosti Tervala.
Perussuomalaisten puoluehallitus arvioi myöhemmin, voiko Laakeri jatkaa puolueessa.