Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Moni haluaa päästä mökistään eroon, mutta nuoremmat eivät enää osta: Rantamökkien hinnat pudonneet jopa 50 000 euroa – katso listasta alueesi hintamuutokset

Rantamökkejä myytiin viime vuonna ennätysmäärä 30 vuoteen.

Sanna Nyman
Sanna Nymanin välityslistalla on tämä kesämökki Tammelassa. Hintapyyntö on 149 000 euroa. Kuva: Markku Rantala / Yle
  • Pekka Pantsu

Suomessa totuttiin 1990-luvun laman jälkeen pitkään siihen, että kesämökit kallistuvat vuosi vuodelta. Rantamökkien hinnat nousivatkin aina vuoteen 2011 saakka. Sitten suunta kääntyi ja nyt koko maan keskihinnat ovat laskeneet vuosia putkeen, näin myös viime vuonna.

Maakunnittaisessa hintahuippuvuodessa on kuitenkin vaihtelua, kuten oheisesta taulukosta havaitsee. Esimerkiksi Lapissa korkein "noteeraus" nähtiin viime vuonna ja Uudellamaalla ja Pirkanmaalla 2015.

Rantamökkien keskihinnat kaava-alueilla
maakuntahintahuippu (vuosi)keskihinta 2019muutos
Pohjanmaa107 500 € (2012)69 000 €-36 %
Kanta-Häme153 000 € (2013)105 000 €-31 %
Pohjois-Savo77 000 € (2011)53 000 €-31 %
Etelä-Savo114 500 € (2012)80 000 €-30 %
Kymenlaakso130 000 € (2011)92 500 €-29 %
Varsinais-Suomi170 000 € (2012)123 000 €-28 %
Satakunta127 500 € (2011)93 500 €-27 %
Päijät-Häme170 000 € (2011)126 000 €-26 %
Pohjois-Karjala80 400 € (2010)60 000 €-25 %
Pohjois-Pohjanmaa68 500 € (2012)51 500 €-25 %
Etelä-Pohjanmaa106 000 € (2015)81 000 €-24 %
Uusimaa220 000 € (2015)170 000 €-23 %
Etelä-Karjala95 500 € (2014)74 500 €-22 %
Keski-Suomi108 000 € (2012)85 000 €-21 %
Pirkanmaa138 000 € (2015)115 000 €-17 %
Kainuu72 000 € (2010)65 000 €-10 %
Lappi57 000 € (2019)57 000 €0 %
Koko maa110 000 € (2011)85 000 €-23 %
Lähde: Maanmittauslaitos, tehdyt kaupat (alle 2 ha, kaava-alue).K-Pohjanmaa ja Ahvenanmaa jätetty pois. Alle 30 kauppaa/v. on liian vähän muutosvertailuun.

Joka tapauksessa rantamökin saa monessa maakunnassa jo yli kolmannesta halvemmalla kuin huippuhintojen aikaan 2011-2015. Huvilan keskihinta on helposti pudonnut kymmeniä tuhansia.

– Tarjontaa on ollut aika paljon. Se on yksi hintoja laskenut tekijä. Esimerkiksi nuoriso ei paljon enää osta mökkejä. Kun vanhempi väki haluaa päästä mökeistä eroon ja nuorempi väki ei osta, niin kysyntää ei ole niin paljon kuin tarjontaa, sanoo kiinteistönvälittäjä Sanna Nyman Forssan Sp-Kodista.

Esimerkiksi Kanta-Hämeessä rantamökin keskihinta kaava-alueella oli 153 000 euroa vuonna 2015, viime vuonna se oli 105 000 euroa. Pudotusta kertyi 48 000 euroa eli 31 prosenttia. Hinnat ovat pudonneet yli 30 prosenttia huippuvuodestaan myös monessa muussa maakunnassa.

Maan suosituimmat mökkikunnat ovat saaneet tuta keskihintojen laskun yhtä lailla. Keskihinnat ovat pudonneet huipustaan kymppitonneilla esimerkiksi Kuopiossa, Mikkelissä, Paraisilla ja Lohjalla.

Rantamökkien keskihinnat haja-alueilla
maakuntahintahuippu (vuosi)keskihinta 2019muutos
Pohjois-Savo72 000 € (2012)44 500 €-38 %
Kanta-Häme135 000 € (2015)85 000 €-37 %
Varsinais-Suomi137 300 € (2015)87 000 €-37 %
Etelä-Savo90 000 € (2010)58 500 €-35 %
Pohjois-Karjala64 000 € (2008)42 000 €-34 %
Satakunta113 500 € (2012)77 500 €-32 %
Pohjois-Pohjanmaa55 000 € (2009)38 000 €-31 %
Pirkanmaa121 500 € (2011)87 000 €-28 %
Kainuu49 000 € (2011)36 500 €-26 %
Päijät-Häme132 500 € (2015)108 000 €-18 %
Keski-Suomi82 000 € (2012)67 000 €-18 %
Uusimaa171 500 € (2015)150 000 €-13 %
Lappi45 000 € (2010)41 000 €-9 %
Koko maa85 000 € (2011)69 000 €-19 %
Lähde: Maanmittauslaitos, tehdyt kaupat (alle 2 ha, haja-alue).Muut maakunnat jätetty pois. Alle 30 kauppaa/v. on liian vähän muutosvertailuun.

Koko maan keskihinta on halventunut huipustaan 19 prosentia haja-alueella ja 23 prosenttia kaava-alueella ja on nyt selvästi alle 100 000 euroa niin kaava- kuin haja-alueillakin.

Hinnakkaimmat mökit löytyvät edelleen Uudeltamaalta. Siellä kaava-alueella sijaitsevan rantamökin mediaanihinta oli viime vuonna 170 000 euroa, kun se halvimmassa maakunnassa Pohjois-Pohjanmaalla oli 51 500 euroa.

Rantamökkien keskihinnat kaava- ja haja-alueilla
Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Mummonmökitkin halventuneet

Ilman omaa rantaa olevat lomakiinteistötkin ovat halventuneet 25 prosenttia huippuvuodestaan. Kun kuivan maan mökin koko maan keskihinta oli 2015 noin 65 000 euroa, oli se viime vuonna pudonnut 49 000 euroon.

Kalleimmat "mummonmökit" ostettiin viime vuonna Uudellamaalla: keskihinta oli 65 000 euroa ja halvimmat Päijät-Hämeessä ja Pohjois-Karjalassa, keskihinta oli 32 000 euroa.

Viime vuonnakin putosi

Rantamökkien hinnat putosivat viime vuonna myös verrattuna edellisvuoteen 2018. Kaava-alueella koko maan keskihinta putosi 6 prosenttia. Eniten rantamökit halpenivat Varsinais-Suomessa (-15%) ja Pohjanmaalla (-12%). Paikoin mökit myös kallistuivat, eniten Kainuussa (+16%).

Haja-alueella keskihinta laski keskimäärin 2 prosenttia: eniten Kanta-Hämeessä (-28%) ja Varsinais-Suomessa (-19%). Nousua mitattiin haja-alueen mökkihinnoissa Satakunnassa (+12% ja Etelä-Savossa (+6%).

Myyjät hämmästyneet

Ylitarjontatilanteessa on tärkeää osata hinnoitella mökkinsä oikein, jotta se kiinnostaa ostajia. Nymanin mukaan on tavallista että myyjä odottaa saavansa selvästi enemmän kuin on nyt realismia. Näkemysero voi olla kymppitonninkin.

– Kun kiinteistönvälittäjä antaa oman realistisen hinta-arvionsa, niin monesti myyjälle tulee jopa yllätyksenä se, että näinkö alhaalla hinnat ovatkin, Nyman kuvaa.

Lopullinen hintapyyntö on yleensä kompromissi. Sen osuminen kohdilleen nähdään nopeasti.

– Yleensä ensimmäinen kuukausi näyttää ostajien kiinnostuksen. Jos kiinnostusta ei ole syntynyt niin suosittelemme hintapyynnön laskemista.

Nymanin mukaan heidän tavoitteena on saada mökki myytyä neljässä kuukaudessa. Jos hintapyyntö on kohdillaan, se siinä ajassa myös menee.

– Mutta välillä joudutaan myymään pidempiäkin aikoja.

Rantamökkien kauppamäärät
Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Mökkikauppa ennätykseen

Hintojen halvetessa on rantamökkikauppa piristynyt selvästi lukumäärillä mitattuna. Kauppoja tehtiin viime vuonna 3715 kappaletta. Se on korkein luku sitten vuoden 1990. Kuivanmaan mökkikauppakin piristyi hieman, mutta 1428 kauppaa jäi kauas vuosituhannen vaihteen luvuista.

Nyman arvioi, että alkaneesta vuodestakin sukeutuu vilkas mökkikauppavuosi ja se käynnistyy jopa normaalia aiemmin, koska maa on paljaana lumesta isossa osassa maata.

– Lumettomuuden ansiosta näytöille päästään ajasta riippumatta ja ostajat näkevät millainen piha ja tontti on. Normaalitalvenahan lumen alta sitä ei niin näe.

Mökkien hinnoille ei tapahdu ihmeitä.

– Kova toive on, että hinnat pikkaisen nousisivat, mutta suurin piirtein samoissa mennään kuin viime vuonnakin, Nyman arvelee.

Kesämökki Loppi.
Tästä näkymästä moni unelmoi: omasta mökkirannasta. Mutta pitkään unelman saavutus kallistui vuosi vuodelta. Näkymä Tammelan Lunkinjärvelle. Kuva: Markku Rantala / YLE

Mökkibuumiin ei paluuta

Varsinainen mökkibuumi koettiin Suomessa 1980-luvulla. Kesämökkien lukumäärä nousi vuosikymmenessä yli 100 000:lla.

2010-luvulla määrän nousu on jäänyt viidennekseen tästä, eivätkä tehdyt tonttikaupat lupaa rakennustahdin siitä kiihtyvän. Rantatonttikauppoja on tehty vuosittain alle tuhat ja keskihinta on pyörinyt 35 000-40 000 eurossa.

Perusteelliset tiedot niin tontti-, mökki- kuin muistakin kiiteistökaupoista voi käydä katsomassa Maanmittauslaitoksen tilastosivuilta.

Lue lisää:

Mökkikauppa piristyi – silti hinnat laskivat jo monetta vuotta, maakunnittaiset erot isoja

Kuinka huviloiden ja mökkien arvo on kehittynyt vuosien varrella – katso maakuntasi ylä- ja alamäet

Hintavimmat huvilat kehnolaatuisten vesien äärellä – huippurannoilta mökin saa yli puolta halvemmalla

Kesämökkivero jopa päälle 800 euroa – Katso laskurista, kuinka suuri vero on euroina omassa mökkikunnassasi

Kaikkea se kesämökkiläinen rakentaa – katso video järvellä huristavasta laiturista