Pietarilaisella rautatieasemalla eletään arkista hetkeä, jonka pinnan alla kuohuu. Ikävästi menneen puhelun jälkeen junaan palaava nainen löytää hytistään tuntemattoman perheen.
Perhe poistuu ja nainen kompuroi peremmälle. Hänen kanssaan vaunussa matkustava nuori kaivostyöläinen puistelee päätään. Juna lähtee liikkeelle. Vauva itkee.
Hytissä numero 7 istuu mies, joka seuraa viereisen hytin tapahtumia monitorista. Hän ei ole KGB:stä tai FSB:stä, vaan elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen.
Elokuvan Hytti nro 6 kuvaukset ovat alkaneet Vitebskin rautatieasemalla.
Elokuva kertoo eri tarinan
"Valmistautukaa! Kävelkää nopeasti! Te, kävelkää hitaasti!"
Mies komentaa asemalaiturilla ryhmää ekstroja, joita mieto pakkanen näykkii koko aamupäivän. Kun käsky käy, 1990-luvun kolttuihin sonnustetut ja nahkaisia kapsäkkejä kantavat ekstrat kulkevat junan vieritse. Vitebskin aseman ikkunat on sotkettu, ettei mikään viittaisi nykyaikaan.
Hymyilevällä miehellä mainetta niittäneen Kuosmasen toinen pitkä elokuva perustuu Rosa Liksomin Finlandia-palkittuun romaaniin Hytti nro 6 (2011). Kirja on kuitenkin vain pohja elokuvalle, jonka tarina kulkee omia reittejään – ihan kirjaimellisesti.
Liksomin rujo ja herkkä romaani kertoo suomalaisesta opiskelijatytöstä ja karskista venäläisestä työmiehestä, jotka matkustavat junalla hajoavan Neuvostoliiton halki Mongoliaan.
Kuosmasen versiossa elokuvan päähenkilöt eivät ole nuori tyttö ja keski-ikäinen mies, vaan kolmekymppinen nainen ja häntä pari vuotta nuorempi mies. Heitä näyttelevät suomalainen Seidi Haarla ja venäläinen Juri Borisov.
– Valitessamme näyttelijöitä alkuperäinen asetelma pisti joka kerta ajattelemaan väkivallan uhkaa. Sitä halusimme välttää. Ajatus siitä, että katsoja pelkää miestä ja tytön puolesta tuntui ankealta. Tärkeämmältä tuntui heidän välilleen muodostuva yhteys, Kuosmanen kertoo junan vaunussa.
Jäisen Siperian monotoninen maisema antaa romaanille omalaatuisen, loitsumaisen rytmin. Elokuva sen sijaan kuljettaa eriparisen kaksikon Moskovasta Jäämeren rannalle Murmanskiin. Ohjaajan mukaan uuden päätepysäkin viileä tuulahdus sopi Mongolian aroja paremmin hänen tavoittelemaansa tunnelmaan.
Hytti nro 6 -elokuva ei myöskään tapahdu Neuvostoliitossa, vaan sen hajoamisen jälkeisen ajan Venäjällä. Tarkkaa tapahtuma-aikaa ei ole määritelty, mutta kuvauspäivänä yhdellä suomalaisella ekstralla on päässään MM 1995 -lippalakki.
Toinen suomalainen harmittelee, että he eivät ehkä ole riittävän juovuksissa rooliinsa.
Kuvauksia liikkuvassa junassa
Hytissä numero kuusi ja siihen johtavassa metrin levyisessä käytävässä on tungosta. Sisällä ovat Haarla, Borisov ja kuvaaja J-P Passi.
Vaunu on peräisin vanhasta venäläisestä junasta, jollaisia on yhä käytössä. Sen hytti on neljän maattava ja erittäin ahdas. Sinne mahtuu hädin tuskin kolme henkeä ja iso filmikamera. Liuta elokuva-ammattilaisia seisoo käytävällä rivissä varmistamassa, että kaikki onnistuu.
Venäjän valtion rautatiet on vuokrannut Kuosmasen käyttöön veturin ja kolme vaunua, joista yhdessä on makuuhyttejä, toisessa kolmas luokka ja kolmannessa ravintolavaunu. Junassa kuvaaminen aiheuttaa kaikenlaisia haasteita.
– Kyllä tämä on hankalampi lokaatio kuin monet muut, varsinkin kun ollaan liikkeessä. On hidasta kuvata, kun uusintaottoja varten täytyy siirtää junakin takaisin, Kuosmanen sanoo.
– Ainakin toistaiseksi on kuitenkin ollut vain hauskaa, että on näin isot leikkikalut.
Ennen kuvauksia Kuosmanen on katsonut junaelokuvia tarkalla silmällä. Niiden lisäksi saksalainen sukellusveneklassikko Das Boot (1981) on näyttänyt mallia ahtaassa tilassa kuvaamiselle. Ohjaaja vitsailee, että joku fiksumpi tekijä olisi kuvannut kohtaukset niin kuin on tapana – studiossa liikkuvien seinien kanssa.
Passin mukaan iso filmikamera työntyy koko ajan liian lähelle näyttelijöitä. Mutta näyttelijät eivät tunnu pistävän pahakseen. Eikä kukaan työryhmästä ainakaan vielä muuttaisi suunnitelmaa mihinkään muuhun.
– Vaikka täällä junassa ja käytävissä on hirveästi porukkaa, hässäkkää ja meteliä, niin tykkään siitä, että me törmäillään. Että oikeasti tämän ihmismassan energiat ovat samassa paikassa eivätkä levällään jossain torilla, Haarla sanoo.
Elokuvan kuvaukset kestävät runsaat kuusi viikkoa, joiden aikana vuokrajuna vie tarinaa kohti sen määränpäitä
Niitä ovat Murmansk, isot elokuvafestivaalit ja katsojien sydämet.
Paikka Cannesissa
Kuosmasen esikoiselokuva Hymyilevä mies oli siitä poikkeuksellinen teos, että Kuosmanen tiesi saavansa sille näytöksiä Cannesin elokuvajuhlilta. Hänen lyhytelokuvansa Taulukauppiaat (2010) oli voittanut festivaalin opiskelijasarjan. jonka palkintona oli ensimmäisen pitkän elokuvan esittäminen Cannesissa.
Mustavalkoinen elokuva kertoi nyrkkeilijästä, joka häviää uransa tärkeimmän ottelun ja voittaa rakkaudessa. Se oli ohjaajalle eräänlaista terapiaa. Hän käsitteli sillä luvatun Cannes-paikan mukana tulleita paineita mahdollisesta epäonnistumisesta.
Kuosmanen sanoo, että Hytti nro 6:sta ei löydy samanlaista suoraa vertauskohtaa hänen elämäänsä.
– Mutta kyllä kaikki elokuvat syntyvät itseni läpi suodattamalla. Ne asiat, jotka alkavat resonoida vievät eteenpäin ja sitä kautta kohtauksista tulee aina henkilökohtaisia, ohjaaja pohtii.
Rauhallinen ja sanojaan punnitseva Kuosmanen on osoitus siitä, että elokuvaohjaaja ei tarvitse isoa egoa tai kyynärpäitä menestyäkseen. Kun haastattelin häntä Cannesissa ennen Hymyilevän miehen ensi-iltaa, moni työryhmän jäsen tuli erikseen kehumaan ohjaajaansa.
He vakuuttivat minulle, että elokuvasta tuli hyvä, koska Kuosmanen on niin mukava, että he halusivat auttaa häntä tekemään parhaan mahdollisen elokuvan.
Elokuvasta tuli hyvä. Hymyilevä mies voitti Cannesin arvostetun Un certain regard -sarjan pääpalkinnon ensimmäisenä suomalaisena elokuvana. Viime joulukuussa elokuvakriitikot valitsivat Kuosmasen esikoisen 2010-luvun parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi.
Tehdäkseen Hytti nro 6:n Kuosmanen kieltäytyi isosta Jane Austen -filmatisoinnista. Maaliskuussa Suomessa ensi-iltansa saavan Emman ohjasi hänen sijastaan valokuvaajana ja musiikkivideo-ohjaajana kunnostautunut Autumn de Wilde.
Melankolinen komedia
Vitebskin aseman kivijalassa on hämyisästi valaistu lounaspaikka, jonka katossa loistaa neonvaloja. Vaikka ei ole edes keskipäivä, luukutetaan ruokalassa yökerhohittejä. Yksi työryhmän jäsenistä sanoo huomanneensa, että myös yläkerrassa on käynnissä kuvaukset. Tyylilaji on kuitenkin eri, sillä yläkerran kuvauksiin osallistuu lähinnä vähäpukeisia naisia.
Sitten elokuvantekijät keskeyttävät lounaansa laulaakseen hyvää syntymäpäivää yhdelle kuvausryhmän jäsenistä.
Tämä kulttuurinen sekamelska sopii hyvin Hytti nro 6:n kuvauksiin, sillä elokuva kertoo maailmojen törmäämisestä. Ahdas hytti on mainio ympäristö kahden hyvin erilaisen ihmisen kohtaamiselle, sillä siellä ei pääse toista pakoon.
– Tämän elokuvan ydin on kahden ihmisen välille syntyvässä yhteydessä. He tunnistavat toisissaan jotain hyvin samanlaista. Se on pieni mutta samalla valtavan iso asia, Kuosmanen sanoo.
Ohjaajan mukaan tulevan elokuva tunnelma on haikeampi kuin vaikka Hymyilevässä miehessä. Käydessään kuvattua kohtausta läpi näyttelijöiden kanssa hän kertoo olevansa erittäin tyytyväinen: kohtaus on hauska mutta se ei naurata.
Kuosmanen pitää slaavilaista melankoliaa hyvänä määreenä, mutta lisäisi siihen myös slaavilaisen komedian.
– Me ollaan vitsailtu, että tämä on suomalais-venäläinen romanttinen komedia ilman romantiikkaa ja ilman komediaa, Kuosmanen sanoo.
Rahaa ilman sensuuria
Kulttuurit kohtaavat myös tuotannon tasolla. Hytti nro 6 on yksi ensimmäisistä ei-venäläisistä elokuvista, jotka ovat saaneet rahoitusta Venäjän kulttuuriministeriöltä. Taustalla on uudistus, jonka mukaan ulkomaiset elokuvat voivat saada Venäjältä rahaa, jos niissä on pienemmällä osuudella mukana venäläinen tuotantoyhtiö.
– Venäläisillä tuottajilla on nyt virallisesti mahdollisuus tähän. Ennen on toimittu toisin päin, että venäläisille elokuville on löytynyt rahaa Suomesta. Koskaan ennen ei pystynyt antamaan vastavuoroisesti takaisin, sanoo elokuvan venäläinen osatuottaja Natalia Drozd.
Suomessa Venäjän kulttuuriministeriö tunnetaan tiukasta linjastaan sen suhteen, minkälaiset elokuvat voivat saada siltä tukea. Kuosmasen mukaan häneltä ei ole vaadittu mitään muutoksia, vaikka elokuvaan liittyy myös kahden naisen välinen rakkaustarina.
– Samaa sukupuolta olevien välisen rakkauden propagoiminen on Venäjällä kiellettyä laissa, valitettavasti. Mutta elokuvassa ei ole mitään propagandaa. Se on vain naispääosan taustatarinaa, osa hänen elämäänsä. En usko, että siitä tulee mikään iso skandaali, Drozd sanoo.
Toinen lailla kielletty asia on kiroilu. Kiellettyjen listalla olevista kirosanoista yksi esiintyy Hytti nro 6:ssa, kun venäläinen kaivosmies kysyy suomalaisnaiselta, onko tämä tullut Venäjälle myymään itseään. Elokuvantekijöiden mukaan sana tullaan Venäjällä esitettävässä versiossa sensuroimaan päälle nauhoitetulla piippauksella.
Suomalaisia taikoja venäläisillä raiteilla
Tosiasiassa suomalais-venäläinen elokuvajuna ei kulje aivan Murmanskiin asti. Junakohtaukset kuvataan Pietarin läheisyydessä. Kuvausryhmä kuitenkin matkustaa Petroskoihin, Murmanskiin, Teriberkaan ja lopulta Moskovaan, jossa kuvaukset maaliskuun lopussa päättyvät.
Projekti ei ole helpoimmasta päästä. Pelkästään junan liikuttaminen Venäjällä maksaa ison siivun elokuvan noin kahden miljoonan euron budjetista. Lisäksi se vaatii lupia, suunnittelua ja aikatauluissa pysymistä. Kun junan on aika lähteä, se myös lähtee.
Tämä käy selväksi myös hytissä, jossa vaunua emännöivä nainen tulee kertomaan, että junan täytyy olla tyhjä, kun se kymmenen minuutin kuluttua lähtee asemalta.
Kiire, ahtaus ja kommunikointiongelmat ovat omiaan aiheuttamaan stressiä. Silti kuvauspäivän aikana tunnelma vaunun sisällä on rento ja rauhallinen. Lavastaja Kari Kankaanpään mukaan Kuosmasen taika tehoaa yhä.
– Työskentely Juhon kanssa on todella paljon ryhmätyötä. Työryhmällä on hyvä meininki ja he uskovat siihen, mitä ollaan tekemässä. Se näkyy takuuvarmasti myös elokuvassa.
Lue lisää:
Juho Kuosmanen: Oscarin metsästys oli surullista ja järkyttävää
Juho Kuosmanen: Aki Kaurismäki ei löytänyt elokuvastani mitään kritisoitavaa