Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo kiistää väitteet, joiden mukaan Yhdysvallat olisi etääntynyt Euroopasta.
Münchenin turvallisuuskonferensissa puhunut Pompeo pyrki puheessaan vakuuttamaan Euroopan siitä, että transatlantiset suhteet ovat yhä vahvoissa kantimissa.
– Länsi on voitokas ja me voitamme yhdessä, lausui ulkoministeri.
Euroopan ja Yhdysvaltain suhteita ovat koetelleet viime vuosina erityisesti kiistat kauppa-, ulko- ja ilmastopolitiikassa. Lisäksi presidentti Donald Trumpin "Amerikka ensin" -politiikka on aiheuttanut eittämättä epäluuloa Euroopassa.
Eilen Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier varoitti kokouksen avauspuheenvuorossaan, että Yhdysvallat Kiinan ja Venäjän ohella pyrkivät turvaamaan omat etunsa jopa naapureidensa ja liittolaistensa kustannuksella.
Pompeo tyrmäsi lauantaina Steinmeierin puheet.
– Nuo väittämät eivät heijasta todellisuutta, totesi Pompeo ja korosti, että puheet transatlanttisen liittouman kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja.
Pompeo muistutti, että Yhdysvalloilla on keskeinen rooli Euroopan turvallisuuden takaamisessa.
"Euroopan on otettava vastuu omasta tulevaisuudestaan"
Heti Pompeon jälkeen lavalla astui Ranskan presidentti Emmanuel Macron, jonka viesti oli tyystin erilainen.
Presidentti varoitti, että Yhdysvaltojen eristäytyminen Euroopasta heikentää länttä.
Macronin mukaan ”Yhdysvallat arvioi parhaillaan uudelleen suhteitaan Euroopan kanssa”. Tämä puolestaan vahvistaa Macronin mukaan hänen näkemystään siitä, että Euroopan on otettava vastuu omasta tulevaisuudestaan.
Macron varoitti puheessaan myös, että Venäjä jatkaa yrityksiään horjuttaa läntisiä demokratioita häiritsemällä vaaleja, manipuloimalla sosiaalista mediaa ja muita kybersodankäynnin keinoja käyttäen.
– Uskon, että Venäjä jatkaa tätä toimintaa, joko yksityisten toimijoiden ja välikäsien avulla tai suoraan, Macron sanoi.
Lue myös:
USA:n apulaisoikeusministeri Ylelle Münchenissä: Nokia ja Ericsson ainoat vaihtoehdot Huaweille