"Ei ehkä, vaan koska." Niin sanovat monet monet influenssatutkijat rajun pandemian todennäköisyydestä – sellaisesta kuin espanjantauti, jonka raivo oli vihdoin laantumassa juuri tähän aikaan sata vuotta sitten. Kymmeniä miljoonia ihmisiä oli kuollut.
Asiantuntijat totesivat viimevuotisessa raportissaan, että maailmassa vain 17 valtiolla on kunnon välineitä yrittää panna vastaan, jos influenssavirus muuntautuu niin ärhäkäksi kuin espanjantaudin aiheuttaja. Suomi on tässä parhaiten varautuneiden joukossa.
Arkeologeilla puolestaan on tuoretta kerrottavaa siitä, miten ihmisyhteisöt saattaisivat äärimmäisessä tilanteessa nytkin reagoida kuolleisiinsa.
Tulisiko pandemian uhreista ongelmajätettä, joiden ruumiista pitäisi vain päästä nopeasti eroon? Englannin Lincolnshirestä löytynyt ruttouhrien joukkohauta osoittaa toista.
Oma kirkkomaa vaihtui joukkohautaan
Niin valtava pandemia kuin espanjantauti olikin, 1300-luvun puolivälissä riehunut musta surma niitti ihmisiä vielä pahemmin. Jopa 200 miljoonan ihmisen arvellaan kuolleen muutamassa vuodessa.
Englannissa ruton arvioidaan tappaneen jopa puolet väestöstä. Silti joukkohautalöydöt ovat hyvin harvinaisia. Maaseudulta niitä ei ollut löytynyt tätä ennen ainoatakaan.
Vaikka musta surma tyhjensi pahimmillaan kokonaisia kyliä, taudin on oletettu edenneen väljissä oloissa hitaammin kuin runsasväkisissä kaupungeissa. Siksi on luultu, että kylissä uhrit ehdittiin haudata normaaliin tapaa.
Thorntonin luostarin kupeessa sijainneessa sairaalassa menehtyneille se olisi tarkoittanut hautaa oman seurakunnan hautausmaalla puolentoista kilometrin päässä luostarista.
48 vainajan joukkohauta todistaa hallitsemattomasta tilanteesta sairaalassa, jonne ruton saaneita tuli hätääntyneinä etsimään parannusta rukouksista.
Eri puolilla maailmaa ruttoon etsittiin lääkettä kaikesta mahdollisesta. Ruttopaiseisiin hierottiin muun muassa pilkottua käärmeenlihaa tai tahnaa, joka oli sekoitettu pihkasta, kukkien juurista ja ihmisten ulosteesta. Myös kylpy terveiden ihmisten virtsassa kuului hoitokeinoihin.
Jos tauti kuitenkin oli kuolemaksi, kuten se oli yli puolelle sairastuneista, pappien apua toivottiin sielulle. Katolinen usko edellytti viimeistä voitelua.
Niin moni luostarisairaalaan tulleista kuoli muutamassa päivässä, että ainoaksi hautausmahdollisuudeksi jäi matala joukkohauta.
Siitä huolimatta kaikki sen vainajat saateltiin viimeiselle matkalleen kunnioittavasti, kertoo Antiquity-lehdessä julkaistu Sheffieldin yliopiston tutkimus.
Ruton DNA on säilynyt hampaissa
Tutkimuksen mukaan luurangot osoittavat, että kaikki vainajat haudattiin hyvin lyhyen ajan kuluessa. Heitä ei silti heitelty kuoppaan hujan hajan.
Jokainen aseteltiin huolellisesti viimeiseen lepoonsa. Olkaluiden asento todistaa, että ruumiit olivat olleet käärinliinoissa, vaikka ne ovat maatuneet kauan sitten.
Juuri valtavan ruttoepidemian uhreiksi heidät on päätelty monesta syystä.
Luiden radiohiiliajoitus varmisti, että ihmiset olivat 1300-luvulta, ja haudasta löytyneet keramiikanpalaset ja kaksi hopeapenniä täsmensivät ajan vuosisadan puoliväliin.
Diagnoosin pätevyydestä antoivat vahvaa näyttöä hampaista otetut näytteet: niistä löytyi Yersinia pestis -ruttobakteerin DNA:ta.
Yksi peruste diagnoosiin oli myös se, että vainajat olivat hyvin eri-ikäisiä. Laaja ikäjakauma sopii yhteen sen kanssa, että rutolle olivat alttiita kaikki, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, arkeologi Hugh Willmott Sheffieldin yliopistosta.
Keskiaikaisilta hautausmailta löytyy yleensä suhteellisesti eniten lapsi- ja vanhusvainajia, sillä tartuntataudit olivat heille keskimäärin vaarallisimpia, aivan kuten tänäkin päivänä.
Toinenkin katastrofi niitti väkeä 1300-luvulla
Vuonna 1139 perustettu Thorntonin luostari oli katolisen Englannin rikkaimpia uskonnollisia yhteisöjä. Arkeologeille se on ollut rikas myös viime vuodet. Sheffieldin yliopiston tutkijat ovat löytäneet sieltä toisenkin hautaharvinaisuuden ruttouhrien joukkohaudan lisäksi.
Vuonna 1317 kuollut pappi Richard de W'Peton oli saanut hautakiveensä sekä nimensä että kuolinpäivänsä, mikä oli hänen ajalleen perin epätavallista.
Kiveen oli kaiverrettu myös raamatunlause: "Niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat."
Arkku oli palasina, kuten luurankokin, mutta laboratoriotutkimuksissa saatiin silti selville, että de W'Peton oli ollut hieman yli 160-senttinen ja elänyt 35–45-vuotiaaksi.
De W'Petonin luille tehdyt tutkimukset osoittavat, miten paljon tietoa ihmisestä on saatavissa nykymenetelmillä.
Hänestä on selvinnyt muun muassa, että häntä tuskin oli kasvatettu uskonnolliselle uralle. Lihasten kiinnittymiskohdat kertovat, että hänellä oli raskaan työn raatajan lihakset. Hampaat puolestaan paljastavat, että hän oli lapsena ollut usein nälkäinen.
Kuolinsyytä luista ei ole voitu lukea, mutta Hugh Willmot epäilee, että de W'Petonin saattoi tappaa toinen suuri katastrofi. Se koetteli Eurooppaa puoli vuosisataa ennen mustaa surmaa.
Hellittämättömien sateiden aiheuttamat viljakadot laukaisivat vuosien 1315–1317 suuren nälänhädän. Miljoonia nälän heikentämiä kuoli. Thorntonin luostarin pappien tehtävänä oli auttaa luostariin tulleita sairaita, aivan kuten mustan surman aikana. Ehkä jokin tartuntatauti koitui de W'Petonin kohtaloksi
English Heritage -järjestön verkkosivulla seurataan Thorntonin luostarin yhä jatkuvia tutkimuksia.
Lue myös: