Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Keski-Pohjanmaan ja Kalajoen Osuuspankit yhdistyvät

Suunnitelman mukaan kaikki nykyiset konttorit jatkavat toimintaansa.

Osuuspankin rakennus Kokkolassa.
OP Keski-Pohjanmaan pääkonttori Kokkolassa. Kuva: Ida-Maria Björkqvist / Yle
  • Ari Vihanta

OP Kalajoki ja OP Keski-Pohjanmaa aikovat yhdistyä marraskuussa. Pankkien hallitukset ovat tehneet yhdistymisvaihtoehdoista selvityksen ja ovat yksimielisesti yhdistymisen kannalla.

– Se on ennen kaikkea asiakkaiden etu. Voimien yhdistäminen antaa meille hyvät lähtökohdat vastata asiakkaiden tarpeisiin ja parantaa palvelukykyä. Hallinnolliset tehtävät vievät henkilökunnalta suhteettoman paljon aikaa, joka yhdistymisen myötä vapautuu asiakkaiden hyväksi, kertoo OP Kalajoen hallituksen puheenjohtaja Juhani Tolonen.

Pankkien hallitukset allekirjoittivat tänään sulautumisasiakirjat, lopullinen päätös on tarkoitus tehdä toukokuussa kummankin pankin ylimääräisessä edustajiston kokouksessa. Yhdistyminen tapahtuisi 1. päivä marraskuuta.

– Asiakkaiden ei tarvitse tehdä mitään pankkien yhdistymisen vuoksi. Esimerkiksi tilinumerot, verkkopalvelutunnukset ja maksukortit säilyvät samoina. OP Kalajoen omistaja-asiakkaat siirtyisivät OP Keski-Pohjanmaan omistaja-asiakkaiksi ja säilyttäisivät heille kuuluvat oikeudet, toteaa OP Kalajoen toimitusjohtaja Leena Pajumaa.

Yhdistymisessä Kalajoen Osuuspankin henkilökunta siirtyy OP Keski-Pohjanmaan palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

– Uuden pankin vahvemmat hartiat mahdollistavat entistä suurempien paikallisten yrityshankkeiden sekä maa- ja metsätaloushankkeiden rahoituksen. Suunnitelman mukaan kaikki nykyiset konttorit jatkaisivat toimintaansa, kertoo OP Keski-Pohjanmaan toimitusjohtaja Jyrki Rantala.