Talvella 1973 Suomessa elettiin aivan poikkeuksellisen vaalikiiman aikaa.
Yleisradion uutisten toimittaja Kari Mänty raportoi vaalikampanjoinnista ympäri maata. Helsingin Sanomat kirjoitti analyyseja siitä, onko porvareilla mahdollisuuksia vai viekö niin sanottu yleisdemokraattinen rintama voiton.
Vaalikampanjoinnissa nähtiin ylilyöntejä, jopa nyrkkitappeluista huhuttiin. Presidentti Urho Kekkosenkin tiedettiin seuraavan tarkalla silmällä tapahtumia.
Ja kun vaalipäivä lopulta helmikuussa koitti, kaikki ryntäsivät uurnille. Äänestysaktiivisuus kohosi pohjoiskorealaisiin lukemiin eli yli 90 prosentin.
Tällaiset olivat ensimmäiset kouluneuvostovaalit. Vaalit, joissa lapset valitsivat joukostaan edustajia koulunsa hallintoon, päättämään lähinnä jälki-istunnoista.
Mitä ihmettä?
Politiikka vyöryy kouluihin
1970-luvun alku oli nuorten poliittisen aktiisuuden huippuaikaa.
Eduskuntaan nousi liuta alle kolmekymppisiä poliitikon alkuja, kuten SDP:n Erkit Tuomioja ja Liikanen ja Kokoomuksen Ilkka Kanerva. Ben Zyskowicz ja Kimmo Sasi tulivat perässä muutama vuosi myöhemmin.
Keskustan Esko Aho ja Timo Laaninen häärivät vielä taustajoukoissa, mutta heidän aikansa koittaisi. Samoin Satu Hassin.
Björn Wahlroos vaihtoi sittemmin talouselämän puolelle, mutta oli vielä 1970-luvun alussa barrikadeilla maailmanrauhan puolesta, samoin tuleva tähtitoimittaja Leif Salmen.
Kaikki he olivat Teiniliiton kasvatteja.
Koululaisten etujärjestö Teiniliitto oli perustettu jo vuonna 1939, Mannerheimin syntymäpäivänä. Järjestön ensimmäiset vuosikymmenet olivat hyvinkin isänmaallishenkisiä.
1960-luvun lopulla poliittinen tuuli kääntyi 180 astetta.
– Se oli myrskyisää aikaa Teiniliitossa. Järjestö jakautui kahteen rintamaan: porvareihin ja niin sanottuihin yleisdemokraatteihin. Kamppailu oli näkyvää ja toiminnan ydin oli vastustaa vastapuolta.
Näin kuvailee 1960-1970 -lukujen taitetta tutkija Essi Jouhki, joka väittelee perjantaina Oulun yliopistossa Teiniliiton historiasta.
Politikointi oli pitkään kiellettyä kouluissa. Taustalla vaikutti niin kutsuttu puserolaki, 1930-luvun äärioikeistoliikehdinnän seurauksena laadittu laki, joka yritti kitkeä poliittisen toiminnan kouluista. Nimi juontaa kiellosta käyttää hihanauhoja, paitoja tai muita poliittisia merkkejä.
Puserolaki kumottiin 1960-luvun lopussa ja politiikka vyöryi kouluihin. Kaikkien poliittisten puolueiden nuorisojärjestöt kiinnostuivat alaikäisten, siis äänioikeutta vailla olleiden, sieluista.
– 1960-luvun lopussa nuoria oli enemmän kuin koskaan. Koulujen käytävillä liikkui 100 000 tulevaa äänestäjää, joilla ei ollut vielä poliittista kantaa, Jouhki kuvailee.
Elettiin siis vuosia, jolloin suuret ikäluokat lähestyivät äänestysikää. Se oli tuolloin 21 vuotta, mutta ikärajaa tiputettiin pian vuodella.
Samaan aikaan kun poliitiikka tunkeutui kouluihin, taistolaiset, siis äärivasemmisto, valtasi Teiniliiton.
– Taistolaiset näki Teiniliitossa valmiin järjestön, jonka kaapata. Näin kävikin. Taistolaiset hallitsivat Teiniliittoa aina järjestön konkurssiin saakka.
Vaaleja ja vaalivilppejä
Taistolaisjohtoisen Teiniliiton suuri hanke olivat kouluneuvostot ja kouluneuvostovaalit. Oikeisto ja opettajat vastustivat niitä, koska pelkäsivät vallan siirtyvän koululaisille.
Nuorten demareiden, opetushallituksen Erkki Ahon ja opetusministeri Ulf Sundqvistin, johdolla hanke ajettiin läpi. Myös presidentti Kekkonen näytti kouluneuvostoille vihreää valoa.
Taistolaisille ensimmäiset kouluneuvostovaalit olivat karmea pettymys. Vaikka pääkallopaikka, Teiniliiton hallitus, oli tiukasti heidän hallussaan, äänestivät maakuntien koululaiset kouluneuvostoihin porvarienemmistön.
– Tappiota yritettiin selittää parhain päin, mutta lopulta taistolaisetkin joutuivat myöntämään lopputuloksen, tutkija Essi Jouhki sanoo.
Seuraavissa vaaleissa porvarienemmistö vain vahvistui.
Taistolaisten asemaan Teiniliiton johdossa sillä ei ollut vaikutusta. Teiniliiton hallitus valittiin toisaalla, liittokokouksessa.
– Siellä tulos päätettiin jo etukäteen. Valtakirjoja hyväksyttiin niin, että päästiin sopivaan lopputulokseen. Harjoitettiin siis vilppiä, minka moni aikalainen on myöntänytkin.
Ilmastoliikehdinnässä jotain samaa
Koululaispolitisoinnin punainen leimahdus jäi lyhytaikaiseksi. Teiniliitto ajautui konkurssiin vuonna 1975.
– Oli osaamattomuutta ja huolimattomuutta. Elettiin yli varojen, Essi Jouhki selittää.
Lopullinen niitti oli se, kun uusi opetusministeri Marjatta Väänänen otti Teiniliiton valtionavut syyniin. Rahaa jaettiin jäsenmäärän mukaan. Tarkastuksessa paljastui, ettei Teiniliitossa suinkaan ollut järjestön ilmoittamaa yli 100 000 jäsentä, vaan jäseniä oli 12 000. Seurauksena oli rahojen takaisinperintä ja konkurssi.
Teiniliiton 1970-luvun alun tapahtumilla oli tutkija Essi Jouhkin mukaan pitkäaikaisia vaikutuksia.
– Nuorten kiinnostus politiikkaa kohtaan sammui. Myös peruskouluiksi muuttuneet koulut karsastivat pitkään politiikkaa.
Muutosta on kuitenkin taas ilmassa.
– Greta Thunbergin esimerkin nostattamassa koululaisten ilmastoliikehdinnässä on jotain samaa kuin 1960-luvun lopun nuorten poliittisessa aktivismissa. Myös eduskuntavaalit tuntuvat kiinnostavan nuoria aiempaa enemmän.
Katso dokumentteja Teiniliitosta:
Yle Areena: Teiniliiton nousu ja tuho
Ylen Elävä Arkisto: Teiniliitto perustaa kokeilukoulun