Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Prinsessa Diana ja Grace Kelly tekivät käsilaukuistaan ikonisia – myös sinä voit kertoa itsestäsi laukun avulla

Käsilaukkumuoti peilaa yhteiskunnallisia muutoksia ja ajan henkeä.

Käsilaukku.
Fendin Baguette tuli kuuluisaksi Sinkkuelämää-sarjan myötä. Se on niin sanottu it bag eli kallis designerlaukku, jota on myyty paljon. Kuva: Antti Eintola / Yle
  • Miia Gustafsson

Laukkuja ja pussukoita on roikotettu mukana aina. Muinoin jopa miehetkin kantoivat vyöllään pieniä pusseja, koska vaatteissa ei ollut taskuja.

Varsinainen käsilaukku syntyi kuitenkin vasta 1800-luvulla empiretyylin myötä. Naisten puvuissa vyötärölinja nousi rintojen alapuolelle, joten lanteilla ei voinut enää kantaa vyöhön kiinnitettyä pussukkaa. Se oli otettava käteen.

Käsilaukku.
Tampereella sijaitsevan museo Milavidan näyttelyssä on esillä 50 laukkua sadan vuoden ajalta. Kuva: Antti Eintola / Yle

Kesti kuitenkin vielä pitkään ennen kuin käsilaukusta tuli muodikas asuste.

1920-luvulla taloudessa meni sen verran hyvin, että konttoristinkin palkalla pystyi ostamaan pienen käsilaukun. Sitä tarvittiin etenkin iltaisin, kun kokoonnuttiin klubeille tanssimaan kuohuvan vuosikymmenen muotitansseja.

Tampereen Näsilinnassa sijaitsevaan Milavida-museoon on koottu käsilaukkuja sadan vuoden ajalta. Vanhimmat ovat juuri 1920-luvulta. Vitriineissä kimaltelee lasihelmistä ja metallipunoksesta tehtyjä käsilaukkuja, jotka ovat kauniita kuin korut.

– Käsilaukut olivat hyvin pieniä. Flapper-tytölle riitti, että sinne mahtui savukkeet, rahat ja huulipuna. Pääasia oli, että laukun kanssa pystyi tanssimaan, kertoo museonjohtaja Marjo-Riitta Saloniemi.

Chanelin olkahihna vapautti kädet

Toisen maailmansodan myötä laukkumuoti muuttui hillitymmäksi ja käytännöllisemmäksi. Koko kasvoi ja laukkuja alettiin tehdä pääsääntöisesti nahasta.

Käsilaukku.
Chanel-laukku on klassikko, josta on olemassa erilaisia värejä. Kuva: Antti Eintola / Yle

Sodan jälkeen esiin alkoi nousta tunnettujen suunnittelijoiden laukkuja. Yksi kuuluisimmista on Coco Chanelin vuonna 1955 lanseeraama laukku 2.55. Se on yhä edelleen yksi ikonisimpia muotiluomuksia. Se muutti myös käsilaukkumuotia pysyvästi.

– Hienot seurapiirirouvat eivät voineet käyttää olkahihnallista laukkua. Chanel kuitenkin keksi laittaa laukkuunsa olkaketjun ja niin kädet jäivät vapaiksi.

Coco Chanelille suunnittelun lähtökohta oli aina käytännöllisyys ja toimivuus. Hänen yksi mottonsa olikin: "Minä poistan sen, mitä muut ovat lisänneet."

Chanelin laukun myötä myös hienostodaamien kädet vapautuivat tekemään jotain muuta kuin kannattelemaan laukkua.

Laukku peitti raskausvatsan

Monet kuuluisien muotitalojen laukut ovat muuttuneet ikonisiksi julkkisten ansiosta. Esimerkiksi muotitalo Hermès toi jo vuonna 1935 markkinoille nahkaisen "naisten postilaukun". Tunnetuksi laukku tuli vasta 1950-luvulla, kun näyttelijä Grace Kelly piilotteli laukun avulla raskauttaan paparazzeilta. Postilaukku sai uuden nimen – Kelly-laukku.

Käsilaukku.
Kelly-laukku saattaa maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Kuva: Antti Eintola / Yle

Myös eräs Guccin laukku on vaihtanut nimeä useammankin kerran. Alun perin laukku oli nimetty Constanceksi, mutta kun Jacqueline Kennedyn nähtiin usein kulkevan kyseinen laukku kainalossaan, ristittiin laukku Jackieksi. Vuonna 2009 Gucci nimesi laukun jälleen uudestaan. Tällä kertaa nimeksi tuli Bouvier Jacqueline Kennedyn tyttönimen mukaan. Ei mennyt kuin muutama vuosi ja laukku muutettiin takaisin Jackieksi.

Käsilaukku.
Jackie-laukkuja on valmistettu monista materiaaleista ja eri väreissä. Kuva: Antti Eintola / Yle

Lady Diorin tarina on ainutlaatuinen, sillä siihen liittyy oikea prinsessa. Alun perin Diorin laukun nimi oli Chouchou. Tarinan mukaan prinsessa Diana oli tulossa Pariisiin taidenäyttelyn avajaisiin ja Ranskan presidentin puoliso etsi epätoivoisesti sopivaa lahja. Diorin muotitalo tarjosi lahjaksi laukkuaan.

Prinsessa Diana ilmeisesti mieltyi kovasti laukkuun, sillä hän käytti sitä usein. Niinpä laukku sai nimen Lady Dior.

Käsilaukku.
Prinsessa Diana mieltyi tähän käsilaukkuun. Kuva: Antti Eintola / Yle

Myös populaarikulttuurilla on ollut paljon vaikutusta laukkumuotiin. Fendin Patonki-laukku sai uuden elämän Sinkkuelämää-sarjan myötä.

– Siitä tuli ensimmäinen It bag eli kallis designer-laukku, jota myytiin valtavasti, kertoo Marjo Riitta Saloniemi.

Käsilaukulla voi korostaa arvojaan

Käsilaukkumuoti on heijastanut yhteiskunnallisia muutoksia ja ajan henkeä. Laukuilla voi korostaa omaa identiteettiään ja jopa kertoa arvoistaan.

– Nykyään käytetään paljon käytettyjä vintage-laukkuja. Niillä näytetään, että ollaan mukana kestävässä kehityksessä ja suhtaudutaan kriittisesti kuluttamiseen.

Käsilaukku.
Judith Leiber suunnitteli uransa aikana yli 3000 laukkua. Hänen mielikuvituksellisia luomuksiaan voi nähdä filmitähtien kädessä esimerkiksi Oscar-gaalassa. Kuva: Antti Eintola / Yle

Mitään halpoja hankintoja käytetyt laukut eivät aina ole. Niistä voi joutua maksamaan useita tuhansia euroja. Harvinaiset mallit saattavat maksaa jopa auton verran. Jotkut laukut ovat niin himoittuja, että niitä jonotetaan. Hinnasta viis.

Viime vuosina klassikkolaukkujen arvo on noussut, joten periaatteessa designkäsilaukku voi olla kannattava hankinta.

– Se voi olla ihan sijoitus, toteaa Marjo-Riitta Saloniemi.

Punahuulet-laukku
Lulu Guinness suunnitteli tämän Punahuulet-laukun vuonna 1994. Kuva: Günther Fulterer

Muokattu 24.2. klo 8.42: Korjattu kirjoitusvirheitä