Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kännykkään kovaan ääneen puhuminen ärsyttää junassa paljon matkustavia – VR suosittelee äänistä kärsiville matkustajille vastamelukuulokkeita

Suomalainen junamatkustaja mököttää mieluummin hiljaa kuin valittaa häiritsevistä äänistä konduktöörille.

Alexis Aronen lukee kännykkää junassa
Vaikka Alexis Arosta ei kännyköiden käyttö häiritse, varaisi hän silti paikan hiljaisesta vaunusta, jos sellainen olisi tarjolla. Kuva: Anna Tenhu
  • Anna Tenhu

Monissa Euroopan maissa kännykkään puhuminen julkisissa kulkuvälineissä on kielletty, tai ainakin sitä on rajoitettu. Myös Suomessa tätä on kokeiltu.

Vuonna 2012 joukkoliikennetoimijat HSL, HKL, VR, Trafi ja Veolia järjestivät yhdessä Matkarauha-kampanjan, jonka aikana kerätyistä asiakaspalautteista ilmeni, että asiakkaat toivoivat matkakumppaneilta esimerkiksi huomaavaisuutta muita matkustajia kohtaan.

VR kokeili jo 15 vuotta sitten junien hiljaisia osastoja, joissa kännykkään puhuminen on kiellettyä.

Kokeiluun lähdettiin asiakaspalautteiden perusteella.

Hiljaisten vaunujen valvonta osoittautui VR:n myynti- ja asiakaskokemusjohtaja Salla Ketolan mukaan vaikeaksi, joten niistä on luovuttu pikku hiljaa.

Käytöstä on poistettu myös aamujunien torkkuosastot, joissa oli himmeämpi valaistus ja rauhallisempaa.

– Meidän pitäisi huolehtia, että kaikki ovat varmasti hiljaa. Valvonta on aika vaikeaa konduktöörille, Ketola sanoo.

Hiljaiset vaunut eivät Ketolan mukaan ole palaamassa liikenteeseen.

– Suosittelen ehdottomasti vastamelukuulokkeita kaikille, Ketola neuvoo.

Rohkeasti konnarille kielimään

VR:n Salla Ketola ohjeistaa asiakkaita pyytämään apua konduktööriltä, jos itsestä tuntuu ylitsepääsemättömältä pyytää toista matkustajaa olemaan hiljaa.

Konduktööri Jaakko Rainion mukaan asiakkailta tulee muiden kännykän käytöstä valituksia jonkin verran. Reklamaatioihin puututaan ystävällisellä otteella.

– Yleensä huomautetaan yhden kerran ja siitä se lähtee, ja häiritsevä asiakas siirtyy yleensä puhelinkoppiin puhumaan, Rainio kertoo.

Konduktöörin mukaan suomalaiset matkustajat ovat arkoja reklamoimaan.

Rainio kuitenkin toivoo, että ihmiset tulisivat rohkeasti kertomaan, jos muiden matkustajien toiminta häiritsee.

– Suomalaiset ovat vähän sellaisia, että mökötetään yksinäisyydessään, Rainio arvelee.

Hiljaiselle vaunulle olisi tilausta

Joensuun ja Lahden välillä junalla viikoittain matkustava Alina Karvonen kertoo, että muiden kännykän käyttö häiritsee usein.

– Toivon, että ihmiset käyttäisivät puhelinkoppeja. Jotkut katsovat elokuvia ilman kuulokkeita tai sitten puhutaan kovaan ääneen puhelimessa. Se on epäkohteliasta, Karvonen toteaa.

Karvonen ei ole itse rohjennut huomauttaa muiden häiritsevästä kännykän käytöstä, mutta mieli on tehnyt. Hän toivoisi, että konduktöörit puuttuisivat meteliin useammin.

– Varaisin ehdottomasti paikan hiljaisesta vaunusta, jos sellainen olisi. Työskentelyhytit ovat yleensä aina varattuja, Karvonen kertoo.

kaksi tyttöä käyttää kännyköitä junassa
Ellen Europaeus (vas.) ja Venla Hartikainen keskittyvät mieluummin omiin kännyköihin, kuin seuraavat toisten käyttöä. Kuva: Anna Tenhu

"Ensimmäisen maailman ongelmia"

Simpeleellä asuvat 15-vuotiaat Ellen Europaeus ja Venla Hartikainen ovat havainneet, että kännykkään junassa kovaan ääneen puhuvat yleensä vanhemmat ihmiset.

– Nuoret käyttävät yleensä kuulokkeita, jos kuunnellaan vaikka musiikkia tai katsotaan elokuvia, Hartikainen ja Europaeus kertovat.

Joensuussa opiskeleva Alexis Aronen ei ole kokenut muiden kännykän käyttöä häiritsevänä.

– Tämä kuulostaa ensimmäisen maailman ongelmalta. Jos toisten kännykän käyttö häiritsisi, huomauttaisin siitä, Aronen sanoo.

Työskentelyhyttiin jos vain mahdollista

Tamperelainen Tuulikki Halla matkustaa työskentelyhytissä, jos sellaisen onnistuu saamaan. Hiljaisia vaunuja Halla suosisi myös, jos niitä olisi tarjolla.

– Kyllä minua häiritsee muiden matkustajien mobiililaitteiden käyttö äänet päällä.

Kanssamatkustajien on Hallan mielestä kiusallista puuttua siihen, sillä ihmiset voivat reagoida eri tavoin.

– On tehnyt kyllä mieli puuttua, Halla kertoo.

Hän ehdottaa, että VR voisi ottaa käyttöön kuulutukset junamatkan aikana, jossa toivottaisiin kanssamatkustajien huomioimista mobiililaitteiden käytön suhteen.

Työskentelyhyttiin hakeutuu myös kouvolalainen Riku Mänttäri. Hän matkustaa viikoittain Kouvolan ja Joensuun välillä.

– Kyllä se puhelimeen puhuminen täällä junassakin on se, mikä ärsyttää eniten. On ikävää, kun väkisin meinaa kuulla toisen asioita, joita ei halua kuulla, Mänttäri kertoo.

Mänttäri suosisi hiljaista vaunua, jos sellainen olisi mahdollista.

– Kynnys puuttua toisten kännykän käyttöön on aika suuri, Mänttäri sanoo.

Häiritseekö sinua muiden äänekäs kännykän käyttö julkisessa liikenteessä? Aiheesta voi keskustella 28.2. kello 23.00 saakka.

Lue myös:

Uusi ilmiö kiristää matkustajien hermoja julkisissa

Raivostuttaako ruoan maiskutus? Et ole hullu, sinulla voi olla misofonia