Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kelan toimeentulotukihakemusten käsittelyssä viiveitä – " Vuoden 2017 jälkeen varmasti pahin tilanne", sanoo etuusjohtaja

Kelan toimeentulotukihakemuksista jopa neljännes on ylittänyt seitsemän päivän lakisääteisen määräajan alkuvuonna. Ruuhkaa on kestänyt tammikuusta lähtien. 

Kelakortti ja raha kukkarossa
Kelan toimeentulotukea sai tammikuussa 211 000 suomalaista. Määrä on 20 000 suurempi kuin vuosi sitten samaan aikaan. Kuva: Tiina Jutila / Yle
  • Pauliina Happo

Kelan etuusjohtaja Anne Neimalan mukaan toimeentulotuki on alkuvuonna tullut osalle asiakkaista päivän myöhässä. Kelan mukaan tilanne on pahin sitten vuoden 2017, jolloin perustoimeentulotuki siirtyi kunnilta kelan vastuulle ja aiheutti viikkojen viivästyksiä asiakkaille.

– Vuoden vaihteessa hakemuksia tuli normaalimäärä, mutta työpäiviä oli huomattavasti vähemmän esimerkiksi jouluviikolla vain kaksi päivää. Se on kumuloitunut aika pitkälle kevääseen, sanoo Neimala.

Kaikkiaan perustoimeentulotukea sai tammikuussa 211 000 suomalaista. Saajia on 20 000 enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Toimeentulotuella on tarkoitus turvata ihmisen tai perheen välttämätön toimeentulo tilanteessa, tulot eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin.

Kasautuvaan työmäärään ei ole osattu täysin varautua Kelassa vuoden alussa. Nyt Kela on palkkaamassa sata määräaikaista työntekijää purkamaan hakemusruuhkaa. Kela myös aikaistaa kesätyöntekijöiden palkkaamista. Osalle toimeentulotukiasiakkaille on myös tehty pidempiä 2–3 kuukauden mittaisia päätöksiä tilanteen helpottamiseksi.

Edellisen kerran Kelan toimeentulotukihakemukset ruuhkautuivat vuonna 2017, jolloin toimeentulotuen maksujen myöhästyminen kiristi satojen tuhansien ihmisten taloutta.

– Eihän tämä tilanne ole hyvä tällä hetkellä. Silloin maksujen viiveet olivat pidempiä ja myöhästymiset koskivat huomattavasti suurempaa joukkoa. Siinä mielessä tilanne ei ole yhtä paha, mutta vuoden 2017 jälkeen varmasti pahin tilanne, myöntää Neimala.

Neimalan mukaan valtaosalle tuki on kuitenkin maksettu oikea-aikaisesti. Jos viivästyksestä on aiheutunut vahinkoa asiakkaalle, hänen kannattaa olla yhteydessä Kelaan, neuvoo etuusjohtaja.

Myös muiden tukihakemusten käsittely pitkittynyt

Myös muiden tukien käsittelyajat ovat venyneet vuoden alussa. Tämä johtuu Neimalan mukaan lakimuutoksista. Vuoden alussa myös lähes kaikkiin etuuksiin tehdyt indeksikorotukset ovat tuottaneet lisätyötä Kelassa.

Viivästykset ja samaan aikaan verkkopalveluiden hidastelu on vaikeuttanut muun muassa asiakkaiden ajanvarausta ja ruuhkauttaneet asiakaspalvelua.

– Toivomme, että maaliskuun aika asia saataisiin korjattua. Tällä hetkellä tarkkaa ajankohtaa ei pysty varmuudella ennustamaan, sillä näemme sisääntulevien hakemusten määrän aika lyhyen matkaa eteenpäin, kertoo Neimala.