Elokuvatuottaja Harvey Weinstein on tuomittu 23 vuoden vankeusrangaistukseen.
Hänet oli helmikuussa päättyneessä oikeudenkäynnissä todettu syylliseksi raiskaukseen ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Weinsteinia vastaan oli nostettu viisi syytettä, joista kolmesta hänet vapautettiin. Jos Weinstein olisi tuomittu myös kaikista vakavimmista syytteistä, häntä olisi odottanut elinkautinen.
Tuomiot tulivat tuotantoassistentin seksuaalisesta ahdistelusta vuonna 2006 ja naisnäyttelijän raiskaamisesta vuonna 2013.
Yhteensä yli 80 naista syyttää Weinsteinia seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Weinsteinia odottavat vielä syytteet ainakin Los Angelesissa, jossa häntä syytetään kahden naisen raiskaamisesta ja ahdistelusta vuonna 2013.
Weinstein on kiistänyt kaikki syytteet.