Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

”Kiinnostus koronaan on epätodellista" – nyt haetaan tietoa, mutta myös nostradamus ja korona -tyyppistä huuhaata

En itse muista oman noin 15 vuoden historian aikana yhtä massiivista kiinnostusta aiheiseen. Aikaisemmat katastrofit eivät saaneet ihmisiä vastaavasti liikkeelle, sanoo asiantuntija Lasse Larvanko.

Mies googlettaa covid-19 haulla.
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Heikki Valkama
Maailmalla nousussa olevat ja suosituimmat koronavirukseen liittyvät Google-haut
Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Koronavirus leviää myös google-hauissa viruksen lailla.

– Se kasvaa miltei eksponentiaalisesti ja muuttaa muotoaan. Hakumäärät miltei tuplaantuvat viikoittain, sanoo Lasse Larvanko. Hän on Tulos Groupin toimitusjohtaja ja pitkän linjan Google-hakuasiantuntija.

Larvanko kertoo, että myös Google on tehnyt poikkeuksia.

– Google on ottanut ihmisten tarpeen tosissaan ja tarjoaa poikkeuksellisia hakutuloksia: poikkeuksellinen punainen palkki ja SOS-hälytys COVID-19.

Hakutuloksissa ei juuri viihdettä näy vaan raakaa faktaa viranomaisilta, terveysaiheista ja Yleltä, Larvanko sanoo.

– En itse muista oman noin 15 vuoden historian aikana yhtä massiivista yleisön kiinnostusta aiheiseen. Aikaisemmat katastrofit eivät saaneet ihmisiä vastaavasti liikkeelle.

Suomen ja muun maailman haussa on eroja, kuten oheinen taulukko kertoo. Hakupiikit myös eroavat muusta maailmasta.

Koronavirus-haun suosio Googlessa 13.1.–13.3.
Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Suomen ja muun maailman hauissa on eroja

Kiinnostus koronaan on epätodellinen. En ole koskaan nähnyt mitään tämänkaltaista. Siitä tulee isoin Google-trendi ikinä.

Näin Twiittasi jo viikko sitten Washington Postita data-toimittaja Christopher Ingraham. Eikä Google-haut vielä olleet edes huipussaan.

Googlen koronavirus-haun suosio maailmalla
Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Myös eri esimerkiksi kansainväliset englanninkieliset haut ja suomenkieliset haut eroavat jonkin verran toisistaan.

Suomessa viimeisen kolmenkymmenen päivän aikana nousevia hakuja koronavirukseen liittyen ovat olleet muun muassa oireiden haun ohella kiinan kieli ja italialaiset.

Suomessa nousussa olevat ja suosituimmat koronavirukseen liittyvät Google-haut
Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Koronaa taas on haettu monin eri termein. Maailmalla Ranskan terveysviranomaisten linjaus ibuprofeiinin vaarallisuudesta koronan hoidossa lisäsi siihen liittyviä hakuja. Iltalehdessä suomalaisprofessori toppuutteli, että tästä ei ole näyttöä.

Hetkelliset uutiset saatavat nostaa jotkut haut trendeiksi.

Myös Brasilian presidentin Jair Messias Bolsonaron koronatartunta sekä Tom Hanksin tartunta olivat suuria hakutrendejä. Jossain vaiheessa nousussa oli myös Nostradamus ja Corona -termien haku. Verkossa on jonkin verran juttuja, joissa kysytään, ennustiko Nostradamus koronaepidemian. Katastrofit aktivoivat maailmanlopun profeettoja ja muita vastaavia.

Maailmalla nousussa olevat ja suosituimmat koronavirukseen liittyvät Google-kyselyt
Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Juttua muokattu 17.3. kello 15.42 Lasse Larvangon nimi kirjoitettu oikein.