Terveysyritykset ovat lisänneet vauhdilla koronavirustestauspisteitään eri puolilla maata.
Esimerkiksi Terveystalo, Mehiläinen ja Pihlajalinna tiedottivat vastikään saaneensa THL:ltä luvan testausten käynnistämiseen julkisen sektorin ruuhkien helpottamiseksi.
Testeihin ei edelleenkään pääse kuka tahansa, vaan siihen tarvitaan infektiolääkärin lähete.
Testimäärät ovat silti kasvamassa.
Yksityisten terveysyritysten testejä Tallinnassa analysoivassa Synlabissa on jo lisätty analysointikapasiteettia, mutta se ei ole riittänyt. Osalle yrityksiä on pitänyt myydä "ei oota".
Synlab on saksalaisomisteinen yksityisyritys. Se on saanut THL:tä luvan analysoida suomalaisten potilaiden koronavirusnäytteitä. Synlab pystyy tällä hetkellä analysoimaan noin 600–800 koronavirusnäytettä vuorokaudessa.
– Lääkäriyrityksiltä on tullut paljon kyselyitä koronatestauksiin liittyen. Tällä hetkellä emme kuitenkaan pysty palvelemaan kaikkia, vaikka haluaisimme, sanoo toimitusjohtaja Rainer Aamisepp Synlabista.
Yritys on lisännyt kapasiteettinsa parissa viikossa moninkertaiseksi.
Testejä tehdään Synlabin lisäksi muun muassa Helsingissä (HUSLAB), Turussa (TYKS Kliininen mikrobiologia), Tampereella (Fimlab), Seinäjoella sekä THL:ssä.
– Testauskapasiteettia on todella vähän. Tarve olisi meilläkin monikymmenkertainen. Palvelemme Suomessa nyt ensisijaisesti sopimusasiakkaita eli kahta kuntaa, Terveystaloa, Mehiläistä, Aavaa ja Pihlajalinnaa sekä koronan takia myös sairaanhoitopiirejä, Aamisepp Synlabista kertoo.
Kaikille halukkaille ei jatkossakaan testejä
Aamiseppin mielestä THL:n päätös kiristää testaukseen pääsevien kriteereitä oli hyvä. Kun näyte otetaan vain infektiolääkärin lähetteellä, näytetulva on ollut hieman pienempi.
– Tilanne voi tosin helpottua jo ensi viikolla, jos kapasiteetinlisäys onnistuu, Aamisepp sanoo.
Tavoitteena on nostaa kapasiteetti ensin viikon alussa 1 200 testiin vuorokaudessa.
- Tästä jutusta voit lukea uusimmat tiedot Uudenmaan koronavirustilanteesta.
- Tähän juttuun päivitämme tuoreimmat tiedot koko Suomen ja ulkomaiden osalta.
Tätä varten Synlab pyrkii hankkimaan tehtävään soveltuvia uusia työntekijöitä sekä talon sisältä että ulkopuolelta.
Analysointikapasiteettia ei voida lisätä kuitenkaan rajattomasti. Niinpä jatkossakaan kaikille halukkaille koronavirustestejä ei voida Aamiseppin mielestä tehdä.
– On ihan selvää, että kaikkien ihmisten toiveita testiin pääsystä ei pystytä täyttämään Siinä täytyy olla jokinlainen rajoittava määräys, Aamisepp sanoo.
Lue myös:
Epäiletkö koronavirusta? Tee nettitesti viranomaisten laatimassa Omaolo-palvelussa