Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Jyväskylän syntymäpäiväviikon yleisötapahtumat on peruttu mutta juhlistaa voi vaikka liputtamalla

Jyväskylään ja Keski-Suomeen liittyvää historiallista aineistoa löytyy Keski-Suomen museon ja Jyväskylän taidemuseon verkkosivuilta.

Jyväskylän kaupungintalo eli kunnallistalo.
Kaupungintalo on yksi Jyväskylän vanhimmista kivirakennuksista. Kuva: Petri Aaltonen / Yle
  • Eija Heikkilä

Jyväskylän kaupunki täyttää sunnuntaina 183 vuotta.

Juhlaviikon tapahtumat on koronaviruksen vuoksi peruttu, mutta halutessaan juhlan kunniaksi voi liputtaa. Jyväskylän kaupunki liputtaa hallintokorttelin alueella.

Kaupungin ja myös maakunnan historiaan voi perehtyä Keski-Suomen museon ja Jyväskylän taidemuseon verkkosivuilla.

Tutustua voi vaikkapa kaupungin alkuperäiseen pääväylään, Kauppakatuun.

Kauppakatu on kaupungin kaduista ainoa, jonka nimi on säilynyt koko sen historian kautta samana.

Kauppakadun laudatur on Keski-Suomen museon tuottama, Kauppakadun historiasta ja nykypäivästä kertova verkkojulkaisu.

Puutarhatarinoita-sivusto puolestaan kerää ja julkaisee tietoa Jyväskylän kaupunkialueiden pihoista ja puutarhoista.

Jyväskylän taidemuseon Miltä näyttää aika -verkkokokonaisuudessa esitellään keskisuomalaista kuvataidetta vuosilta 1975-1997.

Näyttely on parhaillaan esillä taidemuseossa, mutta koronan vuoksi taidemuseo, kuten kaupungin kaikki muutkin museot, on suljettu.

Harjun iltasoitto eli Laulu synnyinseudulle kajahtaa illalla kello 18.