Nykyisten Hollannin ja Belgian rajalla 66,8–66,7 miljoonaa vuotta sitten henkensä heittänyt otus oli ollut vaatimaton asukas suurten liskojen maailmassa. Nyt sen pienet kivettyneet luut ovat osoittautuneet todella tärkeäksi todisteeksi nykylintujen varhaisimmista ajoista maapallolla.
Kansainvälinen tutkijaryhmä on antanut löydölleen lempinimen "ihmekana". Tieteellinen nimi Asteriornis maastrichtensis viittaa löytöpaikkaan ja kreikkalaisen mytologian Asteriaan, tähdenlentojen jumalattareen.
Tutkijat päätyivät tekemään linnusta hänen kaimansa, koska ihmekanan ajasta ei ollut kauan suureen leimahdukseen, Maahan iskeytyneeseen jättiläisasteroidiin, joka lopetti dinosaurusten valtakauden.
Nimeä perustelee sekin, että Asteria muutti itsensä hädän hetkellä viiriäiseksi päästäkseen pakoon. Nykylinnuista varhaisimmat kuuluivat siihen eläinlajien vähemmistöön, joka jäi jatkamaan sukua asteroidituhon jälkeen.
Liitukauden lopulta on totuttu kuulemaan muhkeista dinosauruslöydöistä. Kalkkikivikaivoksen kivenkappaleesta törröttäneet ohuet koipiluut olivat perin mitättömän näköiset verrattuina T. rexin tai muiden sen ajan jättiläisten fossiileihin.
Harrastelijan 20 vuotta sitten tekemä löytö kiinnitti kuitenkin paleontologien huomion, koska liitukauden lintufossiileja on löydetty hyvin vähän. Kiinnostusta lisäsi se, että modernit tekniikat antavat nyt uudenlaisia tutkimusmahdollisuuksia.
Belgialaisen kaivoksen kivenmurikasta paljastui korkearesoluutioisessa röntgenkerroskuvauksessa lisää luita, tärkeimpänä lähes täydellinen kallo. Sitä vanhempaa nykylinnun kalloa ei ole löytynyt.
Aiempi ennätys kuului Etelämantereen Vegansaarelta löydetylle Vegavis iaaille. Sen fossiililla ikää on 200 000–300 000 vuotta vähemmän kuin ihmekanalla.
Muutaman vuoden takaisen yhdysvaltalaistutkimuksen löytö vegavisin kurkusta osoitti, että linnuille oli kehittynyt taito, joka parhaillaan ilahduttaa kevätluonnossa: ne osasivat laulaa.
Ihmekanan kallo oli iästään huolimatta helppo tunnistaa nykyisten lintujemme esivanhemman pääksi. Todisteena oli muun muassa hampaiden puuttuminen.
– Se on yksi kaikkien aikojen parhaiten säilyneitä linnun kallon fossiileja mistä päin tahansa. Meidän piti melkein nipistää itseämme, kun näimme sen ja tajusimme, miten tärkeästä vaiheesta maapallon historiaa se on, kertoo tutkimuksen johtaja, paleontologi Daniel Field brittiläisestä Cambridgen yliopistosta.
Kallossa on paljon nykyisten kana- ja sorsalintujen piirteitä. Nature-lehdessä ilmestyneessä tutkimuksessa arvellaankin, että ihmekana oli maa- ja vesilintujen likipitäen viimeinen yhteinen esivanhempi.
Ihmekana eli vajaat miljoona vuotta ennen kuin asteroidi teki selvää isoista dinosauruksista. Kaikkiaan katosi kolme neljäsosaa maapallon eläimistä ja kasveista. Tutkijaryhmä uskoo löytönsä auttavan selvittämään, miksi joukkosukupuutto ei pyyhkäissyt maapallolta myös lintuja.
Maailmassa on nykyisin runsaat kymmenentuhatta lintulajia. Niiden yhteisistä juurista tiedetään oikeastaan vain, että ensimmäiset esivanhemmat kehittyivät dinosaurusten valtakauden lopulla. Arviot ovat vaihdelleet 70 miljoonasta 110 miljoonaan vuoteen.
Linnun piirteitä dinosauruksille oli alkanut ilmestyä noin 150 miljoonaa vuotta sitten. Archaeopteryxeilla, joista tunnetaan kaksi lajia, lintumainen höyhenpuku oli kuitenkin vasta tekeillä ja lentotaito oraalla.
Kaiken kaikkiaan niillä oli enemmän yhteistä pienten dinosaurusten kuin nykylintujen kanssa, eivät vähiten leukaluut terävine hampaineen.
Archaeopteryx-löydöt tehtiin jo 1860-luvulla. Kesti yli 150 vuotta, ennen kuin niille saatiin aikalaisseuraa. Saksalaisen Ludwig-Maximilians-yliopiston viimevuotisessa tutkimuksessa esitellyn Alcmonavis poeschlin lentotaito oli ilmeisesti parempi ja koko vähän suurempi kuin korpin kokoisilla archaeopteryxeilla.
Siinä missä archaeopteryx ja alcmonavis olivat vasta esilintuja, asteriornis ja vegavis olivat jo sitä nykylintujen suurta porukkaa, josta osa puuhaa parhaillaan Suomessakin uutta pesimäkautta.
Aika-arvioissa ensimmäisten nykylintujen ilmaantumisesta on suuria eroja, koska asteroidia edeltäneeltä ajalta on erittäin vähän fossiileja. Linnunluut eivät ole omiaan kivettymään ja kestämään vuosimiljoonia.
– Tämän fossiilin perusteella tiedämme, että ainakin osa silloisista linnuista oli melko pieniä ja ne elivät maassa lähellä merenrantaa, sanoo Field.
Ihmekana oli noin lokin kokoinen ja neljänsadan gramman painoinen. Jalkaluista säilyneet kappaleet osoittavat sen olleen pitkäkoipinen.
Sellainen ruumiinrakenne sopi hyvin trooppiselle rannalle, jota osa nykyisestä Belgiasta siihen aikaan oli. Fossiili löytyi muinaisen meren sedimenteistä.
Mikä ihmekanassa sitten oli sellaista, joka suojeli sitä asteroidin tuhoamassa maailmassa? Erityinen höyhenpuku, arvelevat tutkijat.
Muiksi eduiksi rajusti muuttuneissa olosuhteissa Field luettelee pienen koon, pesimisen muualla kuin puussa sekä ruokavalion, johon ihmekanan uskotaan kelpuuttaneen melkein mitä vain.
Field on aiemmassakin tutkimuksessaan tullut siihen tulokseen, että nimenomaan pienet ja maassa pesivät linnut selvisivät lajien joukkosukupuutosta.
Asteriornis-fossiili kuitenkin avaa uuden näkökulman siihen, missä sijaitsi ensimmäisten nykylintujen synnyinkoti. Sen on aiemmin oletettu olleen eteläisellä pallonpuoliskolla. Ihmekanan varhainen ikä vie nyt ajatuksia Euroopan suuntaan.
Lue myös: