Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Eläinlääkäri huolestui lemmikeistä koronakriisin keskellä – neuvoo omistajia tekemään kodin eteiseen lemmikkilistan

Lemmikinomistajien olisi hyvä varautua poikkeustilanteisiin etsimällä valmiiksi hoitaja lemmikille.

kissa
Lemmikinomistajien on hyvä muistaa poikkeustilanteissakin, miten eläimet saavat tarvitsemansa hoidon. Kuva: Satu Krautsuk / Yle
  • Tanja Kröger

Lemmikinomistajia kehotetaan etsimään lemmikeilleen hoitopaikka valmiiksi oman sairastumisen varalta. Esimerkiksi Kouvolassa kaupunki on antanut yksityiskohtaiset ohjeet, kuinka lemmikinomistajien tulisi valmistautua omaan sairastumiseensa.

Jos ihmisiä joutuu sairaalaan tavallista enemmän, hoitopaikat ovat vähissä. Eläinsuojelulain mukaan eläinsuojeluviranomainen voi tarvittaessa tehdä kiiretoimenpiteen eli järjestää eläimelle hoitajan.

– Loppupeleissä myös viranomaiset voivat ottaa eläimen hoitoon. Toivoisin tietysti, että ihmisillä olisi tukiverkosto, sanoo Kouvolan kaupungin valvontaeläinlääkäri Laura Ölander.

Lista eteiseen

Kouvolan kaupunki neuvoo tekemään eteiseen listan asunnosta löytyvistä lemmikeistä. Listan voi kiinnittää näkyvälle paikalle ulko-oven läheisyyteen, esimerkiksi eteisen seinään. Samaan listaan kannattaa kirjoittaa myös mahdollisen hoitajan tai jonkun läheisen yhteystiedot.

Näin esimerkiksi pelastusviranomainen saa tiedon kaikista asunnossa olevista eläimistä ja pystyy ilmoittamaan niistä joko omistajan ilmoittamalle hoitajalle tai eläinsuojeluviranomaisille. Etenkin omakotitalossa asuvien olisi myös hyvä varmistaa, että asunnon vara-avain on saatavilla.

Suomen eläinsuojelun (SEY) toiminnanjohtaja (vs) Maria Lindqvist kertoo, että viime aikoina on tullut paljon puheluita siitä, mitä tehdä, jos lemmikin omistaja joutuu sairaalaan.

– Ihmiset haluavat varautua asiaan etukäteen ja kyselevät neuvoja, mutta en ole kuullut vielä yhdestäkään tilanteesta meidän liitossa, että tätä olisi tullut oikeasti vastaan. Puhelut aiheesta ovat kyllä lisääntyneet.

Lindqvist sanoo, että tilanteeseen ei ole kovin hyvin varauduttu muutenkaan – oli sitten koronaa tai ei.

– Ihmisille tulee usein täytenä yllätyksenä, jos omistaja onkin kykenemätön eläintä hoitamaan. Kyllä se on uhka eläimen hyvinvoinnille. Jos omistaja joutuu sairaalaan, siinä voi olla pahimmillaan eläimen henki vaarassa.

Lindqvistin mukaan Suomessa on tapahtunut jo nyt sitä, että lemmikki jää heitteille, kun omistaja joutuu sairaalaan.

– Eläin jää yksin kotiin ja voi olla siellä pitkäänkin ilman, että siitä on kenelläkään tietoa. Naapuri voi huomata jotakin, esimerkiksi outoa hajua naapuriasunnosta, ja ottaa yhteyttä viranomaisiin. Kyllä tällaisia tapauksia valitettavasti on tapahtunut ja varmasti tapahtuu jatkossakin.

Näin järjestät hoitajan

SEY:n Maria Lindqvist sanoo, että ihmisten auttamishalu on onneksi lisääntynyt. Jos ei ole tuttavia tai naapureita, niin esimerkiksi Facebookin ryhmistä voi löytyä apua.

– Uskon, että ihmisten välisellä solidaarisuudella tästä selvitään. Kaikki eläimet eivät tarvitse eläinhotelli-hoitoa, vaan jo pelkästään naapurin avulla voidaan selvitä.

Jos apua ei ole muuten tarjolla, hätätilanteessa Lindqvist kehottaa olemaan yhteydessä eläinsuojeluyhdistyksiin. Niitä on Suomessa kymmeniä.

– Meiltä saa vähintään neuvoja, jos tulee akuutti hätä.

Mielenterveysongelmat pahentavat tilannetta

Valvontaeläinlääkäri Laura Ölanderin mukaan vallitseva taloustilanne vaikuttaa aina myös siihen, kuinka eläimiä hoidetaan.

– Jos taloustilanne huononee, ihmisillä ei ole vaan rahaa hoitaa eläimiä enää.

Myös mielenterveyongelmat vaikuttavat Ölanderin mukaan lemmikin hoitamiseen.

– Mielenterveyden pettäminen on usein kytköksissä lisääntyviin eläinsuojeluongelmiin.

SEY:n mukaan eläinsuojelijoiden resurssit tulevat varmasti olemaan tiukilla jatkossa.

– Olen saanut viestejä ympäri Eurooppaa maista, joissa tilanne on pahempi. Vapaaehtoisia ei ole helppo löytää. Jos on itsellä mahdollisuus, kannattaa myös eläinsuojeluyhdistykseen päin tarjota vapaaehtoistyötä, sanoo Maria Lindqvist SEY:ltä.

Eläinhoitolaan lyhyelläkin varoitusajalla

Etelä-Karjalassa sijaitsevan Eläinhoitola Kopinsalmen yrittäjä Henna Kauppinen kertoo, että hoitolassa on varauduttu vallitsevaan tilanteeseen. Koirille on 22 paikkaa ja kissoille kuusi paikkaa. Yritys myös tarvittaessa hakee eläimet kotoa, tekee kotikäyntejä ja vie eläimet lenkille.

– Pidämme hoitolaa auki ja olemme varautuneet siihen, jos ihmisiä sairastuu. Eläinhoitoloilla olisi ollut sesonki, mutta nyt meillä huutavat kalenterit tyhjänä. Se on hyvä ihmisten tietää, että meille pääsee lyhyellä varoitusajalla hoitoon.

Kauppinen myös kertoo, että heille on tullut jonkin verran kyselyitä ihmisiltä paikkoihin liittyen.

– Yksittäisiä soittoja on tullut joka päivä. Ihmiset varautuvat sairastumiseensa tai siihen, että joutuvat tekemään paljon töitä ja kysyvät, olemmeko auki ja mahtuuko koira hoitoon. Nyt on ollut hoidossa hyvin vähän eläimiä.

Miten sinä varaudut lemmikkisi hoitoon poikkeustilanteissa? Voit keskustella aiheesta 30.3. kello 23 asti.

Lue myös:

Koronavirus mullisti lemmikkien elämän, koska ihmiset ovat nyt päivät kotona – katso 5 vinkkiä, joilla vähennät ystäväsi stressiä

Kun eläimellä on hätä, Jarmo Lautamäki rientää apuun: "Parasta on se, kun eläimen saa palautettua takaisin luontoon"

Tuotantoeläimet etusijalla eläinhuollossa – lemmikkien rokotukset ja muut kiireettömät toimenpiteet siirretään

Kymmenet kissat odottavat kevättä ja ulospääsyä "kissamuorien" ovien takana – "Tähän on puututtava kovalla kädellä"