Ihan sama mitä, kunhan se on hauskaa ja kevyttä.
Tuo ajatus pyöri päässäni, kun samoilin hyllyjen välissä kirjaston viimeisenä aukiolopäivänä. Yöpöydällä lojunut teos oli alkanut näyttää murheelliselta ja raskaalta kaiken koronavirusuutisoinnin keskellä.
Kotikirjasto näytti yhtä synkältä. Typerä menneisyyden minä. Miksi hankit luettavaksi vain painavaa katastrofikirjallisuutta etkä mitään hauskaa? Miksi et varautunut tällaiseen tilanteeseen tarpeeksi hyvin?
Missä on viihdekirjallisuus?
Ensiapuna riensin kirjastoon hamstraamaan äkkiä jotain riemukkaampaa. Nousiaiset ja Kyröt oli jo pitkälti viety pienen lähikirjaston hyllyistä. Löysin Sinikka Nopolan novellikokoelman. Siinä oli kertomus puuhenkarista.
Saa luvan kelvata, ajattelin.
Tuntui paremmalta sukeltaa puuhenkarin ajatusmaailmaan kuin velloa omassa ahdistuksessaan.
Huumori on turvasatama ja muistutus siitä, että maailma on yhä pystyssä. Sille voi yhä nauraa.
Ihmisaivoihin näyttää mahtuvan vain yksi iso asia kerrallaan. Me kaikki tiedämme, mikä se asia on viime aikoina ollut.
Useamman kerran viikossa saamme katsoa, kun maan johtajat vakavana rivistönä kertovat uusista toimista koronaviruksen taltuttamiseksi.
Samalla hämmentävä tilanne on antanut aineksia arjen komediaan ja hulvattomiin havaintoihin.
Oletko nähnyt erään rehtorin kirjoituksen, jossa kerrotaan etäopetuksen tiimellyksessä videokuvassa vilahtaneesta kalsari-iskästä?
Entä kuullut Queenin Bohemian Rhapsodysta tehdyn korona-aiheisen parodiaversion?
Törmäsitkö jekkuun Alkojen sulkemisesta? Ehkä klikkasit kaverilta saamaasi uutislinkkiä hätäpäissäsi ja näit ensimmäisenä kuvan Aake Kallialan otsasta, etkä mainintaakaan Alkosta tai sen sulkeutumisesta.
Uutisia riittää, mutta niin näyttää riittävän huumoriakin. Sitä ei onneksi ole vielä rajoitettu.
Iltaisin istumme puolisoni kanssa kotisohvalla ja esittelemme toisillemme nämä poikkeusoloista itäneet vitsit, meemit, piirrokset ja kirjoitukset.
Teemme sen ennen kuin katsomme päällenaurettua amerikkalaissarjaa. Olemme nähneet sarjan jaksot monesti. Vaikka juonenkäänteet ovat tuttuja, sarja tuntuu turvalliselta ja ennakoitavalta.
Eli aivan päinvastaiselta kuin maailma ympärillämme juuri nyt.
Emme ole ainoita, jotka hakevat lohtua tilannekomediasta. Poikkeusolojen ensimmäisenä viikkona päällenaurettu amerikkalaissarja oli kanavansa katsotuin. Ensimmäisen kerran koko keväänä.
Tärkeintä on, että sarja saa meidät nauramaan.
Nauru vapauttaa. Jännitys purkautuu ja räkätys rentouttaa koko kropan. Samalla kehoon erittyy mielihyvähormoneja.
Unohtuu eristäytyminen ja päälle kaatuvat seinät. Unohtuu huoli lähipiirin jaksamisesta ja terveydestä.
Unohtuu sekin, miten kädet ovat jatkuvan pesemisen vuoksi hiekkapaperin karheat.
Immuunijärjestelmäkin kuulemma vahvistuu, kun nauraa välillä. Ehkä siitäkin on jotain hyötyä tällaisessa tautitilanteessa.
Eikä ahdistakaan enää.
Nauru sitoo ihmisiä yhteen. Huumorijutut leviävät väestössä viruksen nopeudella, elleivät jopa nopeammin.
Normaalioloissakin Kummelin läpät ja Putouksen hokemat tulevat vastaan koulujen pihoilla ja kahvitauoilla.
Mutta normaalina aikana huumori jää usein muun kulttuurin varjoon. Kun kaikki on hyvin, komedia on monille vain yhdentekevää hömppää tai rahvaanomaista viihdettä, jonka merkitystä ihmiselolle ei nähdä.
Tilanne muuttuu, kun elämästä tulee epävakaata. Kriisiaikoina huumori on tiukka liima.
Sodassa viihde tarjosi hetken, jonka aikana saattoi olla ajattelematta pommeja ja pahuutta. Lama-aikana taloudellinen ahdinko jäi vähäksi aikaa unholaan, kun tamperelaiset keksivät sanoa: ”Kylä lähtee.”
Koronakriisin tuoksinassa netti pullistelee vitsejä.
On huojentavaa huomata, että poikkeuksellisina aikoina huumori ei jätä meitä. Päinvastoin, se saa vain lisää ainesta josta ammentaa. Korona-ajan vitsit ovat jo suorastaan oma taiteenlajinsa. Yhtäkkiä koko kansalla on yhteinen irvailun kohde.
Eikä vitsailu tee asioista vähemmän vakavasti otettavia. Se tekee asioista siedettäviä.
Poikkeusaikana huumorista tulee yhtä tärkeää kuin kaappiin hamstratuista hernerokkapurkeista tai päivän ulkoiluhetkistä.
Huumori on turvasatama ja muistutus siitä, että maailma on yhä pystyssä. Sille voi yhä nauraa.
Oikeastaan sille täytyy yhä nauraa.
Laura Hallamaa
Kirjoittaja on Turussa asuva vapaa toimittaja, joka nauttii huumorinsa mieluiten mustana tai brittinä, mutta kelpuuttaa hätätapauksessa kaiken muunkin.
Kolumnista voi keskustella 10.4. klo 23.00 asti.
Lue myös:
Aiju Salmisen sarjakuvakolumni: Käsienpesuohjeet helposti kyllästyville
Roope Lipastin kolumni: Miten selvitä karanteenista 70-vuotiaan kanssa?