Kärkölän kunta on voittanut kiistan pormestaripäätöksen lainmukaisuudesta. Korkein hallinto-oikeus on hylännyt alkuperäisen pormestarimalliin siirtymisestä tehnyt valituksen.
KHO katsoo, että pormestarimalliin siirtymisessä on ollut kysymys todellisesta organisaatiomuutoksesta eikä sen tarkoituksena ole ollut kunnanhallituksen erottaminen. Näin ollen valtuusto ei ole käyttänyt harkintavaltaansa väärin.
Kärkölän kunnanvaltuusto päätti tammikuussa 2018 erottaa kunnanhallituksen ja ottaa käyttöön kunnassa pormestarimallin. Päätöksestä tehtiin valitus hallinto-oikeuteen, joka kumosikin valtuustoratkaisun viime vuoden huhtikuussa. Nyt KHO on siis pitänyt valtuustopäätöksen pormestarimallista voimassa ja kumonnut Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen.
Samalla kunta vapautettiin oikeuskulujen korvausvelvollisuudesta valittajalle.