“Hehheh, miten typerän synkkää”, naureskelin taannoin, kun luin scifi-maailmasta, jossa maapallo on kaukaisessa tulevaisuudessa ääriään myöten täynnä ihmisiä ja täysin riippuvainen muilta planeetoilta tulevasta ruoasta ja raaka-aineista. Kansaa alkaa kuolla nälkään ja levottomuuksiin, jos liikenne planeetalle joudutaan pysäyttämään edes päiväksi.
Ei muuten kauheasti naurata enää.
Kaukainen tulevaisuus on jo täällä, sillä talouseliitin edustajat ovat vaatineet kuorossa ensin jenkeissä ja nyt täällä koronan riskiryhmäläisten uhraamista pysähtyneen talouden uudelleen käynnistelemiseksi.
Tällaisia vaativille ihmisille on helppo nauraa sydämettöminä, ja niin myös todellakin teen.
Kuitenkin tuhokapitalistien puheissa on myös totuus. Talousjärjestelmän sukellus ja selvästi edessä oleva lama suistavat monia yhteiskunnan tukien varaan köyhyyteen ja syvään epätoivoon.
Vain hetki sitten hyvin pärjänneitä firmoja menee nurin, kun kulutus sakkaa. Melko monen elämä tulee kurjistumaan pitkäksi aikaa tai pysyvästi. Muttei niiden, jotka voivat nostaa miljoonaosingot firmasta, jonka koko henkilöstö lomautetaan.
Talouskriiseistä puhutaan aina ennakoimattomina tapahtumina, mutta tosiasiassa ne ovat systeemiin leivottuja.
Lukioikäisenä ihmettelin usein, miksi kaikki paatuneimmat tuntemani nistit ovat minua kaksi vuotta vanhempia.
Syy selvisi myöhemmin: lamoilla on kauaskantoisia seurauksia. Sen huomaa vuonna 1987 syntyneistä, jotka ovat ottaneet turpaan jo kahdessa lamassa eniten. Ensin lapsuus epätoivosta kärsivien vanhempien kasvattamana ja sitten uusi lama vuonna 2008, kun he olivat työelämän aloitusvaiheissa. Kolmasosalla ikäluokasta oli mielenterveysongelmia, 30 prosenttia oli turvautunut toimeentulotukeen ja 14 prosentilla ei ollut peruskoulun jälkeistä tutkintoa.
Tuskin on liioittelua ennakoida, että vuoden -87 kaltaisia kärsineitä sukupolvia on kasvamassa pari lisää.
Kaikki siksi, että koko maailma pyörii talousjärjestelmällä, joka ei kestä tällaisia “yllättäviä” kriisejä.
Talouskriiseistä puhutaan aina ennakoimattomina tapahtumina, mutta tosiasiassa ne ovat systeemiin leivottuja. Niitä on tullut säännöllisen epäsäännöllisesti sitten ensimmäisen 1600-luvun tulppaanikaupan kuplasta johtuneen pörssiromahduksen.
Jos tästä tosiseikasta mutisee negatiivisen sävyyn edes yksin pimeässä peiton alla, jostain ilmestyy heti tuhokapitalistisesta Tukholma-syndroomasta kärsivä talousliberaali haukkumaan kommunistiksi.
Tulevaisuudessa voi ennustaa kriisien tahdin myös kiihtyvän.
Kiitos esimerkiksi ilmastonmuutoksen, koronan kaltaisia ja pahempia kriisejä tulee varmasti myös jatkossa. Joukossa voi myös hyvin olla paljon tappavampiakin kulkutauteja kuin korona, joka on epidemioiden historiassa aika kevyttä kamaa kuolleisuuden osalta.
Kysymys onkin, milloin teemme jotain talousjärjestelmälle, jonka perusominaisuus on suistaa iso osa ihmisistä säännöllisen epäsäännöllisesti kurjuuteen? Varmasti turvassa ovat vain isot pankit, ainakin osa lentoyhtiöistä ja muita sikarikkaita firmoja, jotka eivät säästäneet voittojaan pahan päivän varalle, vaan rikastuttavat osakkaitaan varmoina siitä, että valtio pelastaa.
Montako vuoden -87 kaltaista sukupolvea ja talouskriisiä tarvitaan? Montako, ennen kuin viimeisetkin havahtuvat siihen, että tämä typerä systeemi ei kestä? Ei edes sitä, että kaikki pysyttelevät mahdollisimman paljon omissa oloissaan pari kuukautta ja tulevat sitten jatkamaan elämää normaalisti?
Kirjoitin vuosi sitten siitä, miksei järjestelmämme sokealle idiotismille tehdä mitään.
Lyhyesti kyse on siitä, ettei kukaan ole kiinni purkalla ja teipillä kasatun maailmanlaajuisen taloutemme ratissa, vaan se paahtaa ilman kuljettajaa kävelykadulla 200 kilometriä tunnissa ilman jarruja ja ajaa aina välillä kokonaisen sukupolven ylitse.
Hups.
Nyt kaipaamme kuoreen sulkeutumisen sijaan aitoa globaalia johtajuutta. Jos maailma olisi yksi iso vapaa liitto, ei korona olisi ehkä koskaan levinnyt eteenpäin diktatuurisesta ja asioita salaavasta Kiinasta.
Ja jos olisi, tämän talousjärjestelmän voisi ehkä korjata järkevämmäksi.
Tuukka Tervonen
Kirjoittaja on kolmatta talousromahdustaan elävä Jyväskylän Ylioppilaslehti Jylkkärin päätoimittaja, joka ehtii tällä tahdilla nähdä vielä ainakin viisi lamaa.
Aiheesta voi keskustella 17.4. klo 23.00 asti.
Lue myös:
Pekka Seppäsen kolumni: Taistelu kakunjaosta alkoi
Matti Mörttisen kolumni: Kuoleeko EU koronaan?
Tuukka Tervosen kolumni: Ihmiset uskovat salaliittoihin, koska totuus on niin kamala