Drimolenin kalkkikiviluolasto on osa Johannesburgin luoteispuolella Etelä-Afrikassa sijaitsevaa aluetta, jolle on hominidifossiiliensa ansiosta annettu nimeksi Ihmiskunnan kehto, tai tutkijoiden puheissa tuttavallisesti pelkkä Kehto.
Vaikka sieltä on ennestään poikkeuksellisia löytöjä, tuoreen kansainvälisen tutkimuksen tulokset ovat silti iso yllätys: Drimolenissa eli samaan aikaan kolmen eri hominidilajin edustajia.
Yksi oli meihin johtaneen sukuhaaran esikoinen, Homo erectus. Löytö on vanhin tunnettu Homo erectus -fossiili. Se varhentaa lajia aikaan, jolta sen olemassaolosta ei ollut ennestään näyttöä, ja paikkaan, jota ei ole pidetty lajin syntymäpaikkana.
150 kappaleesta koottu kallokoppa kuului 3–6-vuotiaalle lapselle. Ensimmäiset sirpaleet löytyivät Johannesburgin yliopiston järjestämissä opiskelijoiden kenttäkaivauksissa. Vähitellen paloista alkoi hahmottua kallo, mutta laji sai tutkijat todella pähkäilemään, kertoo palentologi Stephanie Baker.
– Vertasimme kallokoppaa kaikkiin muihin Kehdosta löytyneisiin hominideihin. Lopulta pisaramainen muoto ja suhteellisen suuri aivo-onkalo antoivat vastauksen: edessämme oli Homo erectus.
Alueelta on aiemmin löytynyt satoja hominidiyksilöiden jäänteitä. Ne on tulkittu ainakin viideksi eri lajiksi ihmisten suvun eri kehitysvaiheista. On miltei makukysymys, missä vaiheessa sukupuuta tai pikemminkin -pensasta hominidi-sanan vaihtaa ihmiseksi. Nykyihminenkin on hominidi.
Vanhin kiipeili yhä puissa
Vakiintuneen käsityksen mukaan varhaiset hominidilajit kehittyivät peräperää. Kun yksi syntyi, edellinen kuoli pian sukupuuttoon. Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen löydöt eivät käy yksiin tuon käsityksen kanssa.
Kolmen samanaikaisen lajin jäsenet olivat hyvin eri näköisiä, eivätkä tutkijat tiedä, missä määrin ne olivat tekemisissä keskenään, vaikka jakoivatkin asuinalueensa.
Kolmikosta vanhin oli Australopithecus sediba. Laji oli ottanut ensimmäiset askeleensa maankamaralla jo 3,3 miljoonaa vuotta sitten. Käsivarret olivat edelleen apinamaisen pitkät. Niillä oli yhä hyvä kiivetä puuhun. Lajin on arveltu kuolleen sukupuuttoon juuri niihin aikoihin, joilta Drimolenin löydöt ovat.
Austrapithecusten ja meidän nykyihmisten sukulaisuudesta ei olla varmoja, mutta jykeväleukainen ja isohampainen Paranthropus robustus tiedetään toisen haaran edustajaksi. Drimolenin löydöt ovat lajin vanhimmat. Sen lopun arvellaan koittaneen 1,2 miljoonaa vuotta sitten.
Homo erectuksessa, pystyihmisessä, oli jo paljon meidän sukunäköämme. Se oli myös vanhin ihmislaji, josta on löytöjä muualta kuin Afrikasta. Tätä ennen varhaisimmat olivat Georgiasta 1,8 miljoonan vuoden takaa ja nuorimmat Indonesiasta, jossa laji eli vielä 117 000 vuotta sitten.
Drimolenin fossiilit ajoitettiin useilla eri menetelmillä varsin tarkasti, 2,04–1,95 miljoonan vuoden aikahaarukkaan, Baker kertoo. Olennaista ajoitusapua antoi se, että Maan magneettikentän napaisuuden tiedetään käännähtäneen 1,95 miljoonaa vuotta sitten. Se on luettavissa sedimenteistä.
Ajoitus varhentaa Homo erectuksen syntyä jopa 200 000 vuotta ja vahvistaa sitä, että syntypaikka oli Afrikassa. Georgian löydön takia on esitetty sellaisiakin tulkintoja, että laji kehittyi vasta, kun ihmiset olivat jo levittäytymässä muualle maailmaan.
Löytö kuitenkin herättää samalla uuden kysymyksen syntypaikasta. Eikö se ollutkaan Itä-Afrikassa, kuten on yleensä oletettu?
Tutkimusta johtanut australialaisen La Troben yliopiston paleoantropologi Andy Herries ei ryhdy suoralta kädeltä mullistamaan vakiintunutta teoriaa. Vanhimmat löydetyt fossiilit eivät välttämättä ole sama asia kuin lajin vanhimmat edustajat, hän muistuttaa.
Ajoiko ympäristönmuutos liikkeelle?
Sekä Homo erectus ja Paranthropus robustus että kivityökalut näyttävät ilmestyneen Etelä-Afrikkaan yhtäkkiä, mitä Herries pitää merkkinä siitä, että ihmisen suku oli jo tuolloin liikkeessä.
– Afrikasta lähtemisestä – Out of Africa -teoriasta – puhutaan paljon, mutta eiväthän hominidit tienneet olevansa muuttamassa sieltä pois, he olivat vain liikkeellä, Herries sanoo.
Idästä etelään siirtymiselle saattoi olla ympäristösyy, tutkimuksessa puntaroidaan. Myös seeprojen ja hyppyantilooppien tuonaikaisia sukulaisia ilmestyi samaan aikaan Etelä-Afrikkaan vanhoilta asuinalueiltaan.
Itä-Afrikassa oli silloin pitkä jakso, jolloin ilmastossa oli isoja vaihteluja. Ehkä ne saivat Homo erectuksen muuttamaan etelään alueelle, jossa jo asui muita hominideja.
Löydöt voivat antaa vinkkiä siitä, miten elinympäristön ja resurssien muutokset ja Homo erectuksen biologiset valmiudet vaikuttivat siihen, että se selvisi ja Australopithecus sediba kuoli sukupuuttoon, sanoo australialaisen Monashin yliopiston palentologi Justin Adams.
Nimensä mukaisesti Homo erectus kulki pystyasennossa. Sillä oli lyhyemmät käsivarret ja pidemmät jalat kuin muilla Kehdosta löydetyillä hominideilla. Ruumiinrakenteensa ansiosta se kykeni taittamaan savanneilla pitempiä matkoja kuin ne.
Runsaasti kuvitettu tutkimusartikkeli on vapaasti luettavissa Science-lehdestä. Lisää on luvassa, sillä kenttätyöt jatkuvat. Luolan kaivauksia laajennetaan vieläkin vanhempiin kerroksiin.
Hominidifossiilien lisäksi alueella on paljon eläinten fossiileja, joilta Herries odottaa lisävaloa siihen, miten esivanhempamme elivät.
Lue myös:
Tutkimus: Mammuttien aika viimeisessä turvapaikassa päättyi äkilliseen takaiskuun