Suomen elokuvasäätiöltä tuli juhlallinen tiedote: Sukupuolten tasa-arvo on edistynyt suomalaisessa elokuvassa.
Ja hyvältähän tilastot näyttävät.
Viime vuonna Suomen elokuvasäätiön tuotantotukea saaneista elokuvista 52 prosenttia oli naisen ohjaamia. Käsikirjoitusapurahoista jaettiin naisille tasan puolet. Ensi-iltaan tulleista fiktioelokuvista puolet oli naisen ohjaamia.
Muutamassa vuodessa tapahtunut muutos on merkittävä.
Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen kolme vuotta sitten tekemän selvityksen mukaan naispuolisille elokuvataiteilijoille ohjautui vuosina 2011-2015 vain vajaa neljännes elokuvatuotannon julkisesta rahoituksesta. Kuitenkin jo vuonna 2010 elokuva-alalle valmistuneista puolet oli naisia. Sittemmin heidän osuutensa on merkittävästi kasvanut.
Elokuvasäätiö on jyrkästi vastustanut tuotantotukien ohjaamista kiintiöillä.
Säätiötä johtava Lasse Saarinen on usein todennut uskovansa, että sukupuolten eriarvoisuus korjaantuu ajan kanssa väistämättä, kun naisia valmistuu ohjaajiksi entistä enemmän ja he hakevat tukea entistä enemmän. Nais- ja mieshakijoiden suhdeluku on nyt noin 40-60.
Saarinen toteaa puhelimessa, että viime vuoden tilasto osoittaa hänen näkemyksensä päteväksi.
– Me emme harrasta positiivista emmekä negatiivista syrjintää. Jos käytössä olisi ollut 50-50 -kiintiömalli, se olisi nyt suosinut miehiä.
"Naiset tekevät parempia hakemuksia"
Vaikka naisten osuus tuotantotuen hakijoista on vuosi vuodelta kasvanut, se ei selitä tyhjentävästi nais- ja mieselokuvataiteilijoiden julkisen tuen eroa.
Muutos tasa-arvoisempaan rahoituspolitiikkaan on vaatinut määrätietoista yhteiskunnallista vaikuttamista ja ajattelun muutosta.
Vielä kymmenen vuotta sitten naisohjaajat ja -tuottajat saivat suhteessa hakijaosuuteen miehiä useammin kielteisen päätöksen. Esimerkiksi 2011 tuotantotukea hakeneista ohjaajista oli naisia 30 prosenttia, mutta myönteisen päätöksen saaneista vain 24 prosenttia.
Viime vuosina tilanne on kääntynyt toisinpäin.
Naispuoliset elokuvataiteilijat ovat saaneet miehiä todennäköisemmin hakemuksensa läpi. Vuonna 2019 tuotantotukea hakeneista ohjaajista oli naisia 39 prosenttia, mutta tukea saaneista 52.
Kaksi kolmesta näyttelijästä suomalaisessa elokuvassa on miehiä – miksi?
Elokuvasäätiön Lasse Saarisen mielestä suhdeluvun muuttuminen kertoo ennen kaikkea siitä, että naisten hakemukset ovat keskimäärin parempia kuin miesten.
– Naisten hankkeet ovat olleet jo pitkään suhteessa paremmin suunniteltuja kuin miesten. Miesten hakemuksia on ollut enemmän, mutta naisten ovat nyt olleet parempia.
"Paras talentti saatava käyttöön"
Säätiön hallitukselle tuotantotuet ja apurahat valmistelevat esittelijät eivät Saarisen mukaan tietenkään ole immuuneja tasa-arvosta käydylle keskustelulle. Rahoitettavat elokuvat valitaan silti ainoastan sen mukaan, mitkä hankkeet ovat parhaiten valmisteltuja ja kiinnostavimpia, Saarinen summaa.
– Suomi on pieni maa, ja meidän pitää saada paras talentti käyttöön. Miehiä on aikanaan koulutettu alalle enemmän ja heidän uraansa on varmasti edistetty paremmin. Tilanne muuttuu oikeudenmukaisemmaksi koko ajan.
Elokuvasäätiön tuotantotuki kattaa yleensä noin 40 prosenttia elokuvan kustannuksista, mutta sen ratkaisut kuvaavat laajempaa trendiä.
– Pelkästään meidän päätöksillä ei elokuvia tehdä, koska olemme vain osarahoittajia. Jos hankkeista ei olla samaa mieltä alalla, ne eivät toteudu. Kaikilla on nyt sama oikea asenne, tuotantoyhtiöistä televisiokanaviin, ettei ole väliä ohjaako tai tuottaako hyvän jutun mies vai nainen.
"Naiset ovat nuolleet näppejään vuosikymmeniä"
Tasa-arvon asiaa ahkerasti ajava elokuvaohjaaja Miia Tervo ei vielä poksauttele samppanjapulloja.
Se, että yhtenä vuotena naisohjaajat saavat hieman enemmän tuotantotukea kuin miehet, ei riitä pyyhkimään pois vuosikymmenien rakenteellista syrjintää.
– Niitä vuosia, kun miehet ovat saaneet rahaa huomattavasti enemmän ovat kuitenkin lähes kaikki vuodet kun elokuvia ylipäätään on rahoitettu. Tämä ei sinänsä kerro vielä mitään. Tai toivottavasti sen, että pikku hiljaa ollaan menossa kohti tasa-arvoisempaa järjestelmää.
Kansainvälisen Womarts-verkoston lähettiläänä toimiva Tervo muistuttaa, että eurooppalaisella tasolla elokuvien rahoituksesta 84 prosenttia menee yhä miesten tekemille elokuville.
– Senkään takia en nyt vielä voi lähteä tuulettamaan, että tasa-arvo on saavutettu.
Elokuvaohjaaja Taru Mäkelä on vielä astetta Tervoa skeptisempi.
Mäkelällä on asiaan perspektiiviä, sillä hän on toiminut Elokuvasäätiön hallituksessa ja Suomen elokuvaohjaajien liiton puheenjohtajana. Nykyisin hän on Women in Film and Television -järjestön varapuheenjohtaja.
Mäkelän mielestään alan opiskelijoiden sukupuolijakauman olisi pitänyt näkyä rahanjakopäätöksissä jo vuosia aikaisemmin. Hän toivoo, että viime vuosi ei jää oudoksi tilastopoikkeamaksi.
– Hyvä alku, mutta tämä on vasta yksi vuosi pitkässä jatkumossa, jossa naiset ovat jääneet rahanjaossa nuolemaan näppejään. Ei yksi pääsky kesää tee. Ainakin tämä tilasto osoittaa, ettei vuosien keskustelu tasa-arvosta ole todellakaan ollut turhaa, toteaa Mäkelä.
Mäkelä itse ohjasi viime vuoden kolmanneksi katsotuimman kotimaisen fiktion. Täydellinen joulu oli yleisön mieleen, mutta tuotantotukea sille ei herunut. Syitä Mäkelä ei tahdo arvailla, kun ei ollut itse päätöstä tekemässä.
– Yleisesti tästä rahanjaosta voi kyllä todeta sen, miten tärkeässä asemassa portinvartijat ovat.
Elokuvia ihmisestä
Naisten kasvanut osuus elokuvantekijöinä näkyy myös erilaisena elokuvana. Ainakin roolijako on muuttunut, ja sen myötä tarinoiden näkökulmat.
Esimerkiksi kolme vuotta sitten valmistui 16 kotimaista pitkää fiktiota. Niistä vain viidessä oli pääosassa nainen. Viime vuonna pääosat jakautuivat miesten ja naisten välillä tasan.
Miia Tervo putsasi viime vuoden Jussien ehdokkuuspöydän hurjasta nuoresta naisesta kertovalla Aurorallaan. Naisten ei kuitenkaan tarvitse tai pidä kertoa erityisesti naisten tarinoita, Tervo huomauttaa. Rahoituksen tasa-arvon tavoite on se, että jokainen taiteilija saa ilmaista itseään ja harjoittaa ammattiaan sukupuolesta riippumatta.
Naisten tarinat vetävät nyt elokuvasalit täyteen –Teräsleidit ja Helene takovat katsojaennätyksiä
– Ihmisyyteen kuuluu kaikenlaista ilmaisua. Olen itsekin kirjoittanut ja ohjannut tarinan myös miehestä, miehetkin ovat kirjoittaneet naisten tarinoita. Olisi ihanaa, jos tällainen vastakkainasettelu loppuisi.
Taru Mäkelän mielestä olisi kiinnostavaa selvittää, millaisiin elokuviin naiset saavat tuotantotukea. Onko kenties tietynlaisia tarinoita, joita naisten odotetaan kertovan?
– Jos on olemassa ajatus, että naisten pitää kertoa vain naisista, tai tietyistä aiheista tai tietystä näkökulmasta, on vaarana jonkinlainen naisten taiteellinen ghetto. Lähtökohdan pitää olla se, että voin kertoa juuri niitä tarinoita joita haluan kertoa.
Miia Tervon mielestä olisi hienoa kokea se päivä, kun sukupuolta ei nostettaisi aina samaan aikaan esiin kuin ammattia. Hän on elokuvaohjaaja, ei naisohjaaja.
– Se päivä, kun minua ei sanota naisohjaajaksi, on varmaan sama päivä, kun Sanna Marinin ei tarvitse selittää naiseuttaan, vaan hän voi olla ihan vain pääministeri.