Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Ukrainalaiset pääsevät sittenkin kausitöihin ulkomaille, kunhan tietyt ehdot täyttyvät

Ukrainan hallitus on muuttanut aiempaa päätöstään kausityöntekijöistä. Suomeen on ehtinyt tulla noin 200 ukrainalaista kausityöläistä.

Ukrainalaisia kausityöntekijöitä valmistelemassa mansikoita myyntiin Suonenjoella Veikko Raivion tilalla 5. heinäkuuta 2013.
Ukrainalaisia kausityöntekijöitä valmistelemassa mansikoita myyntiin Suonenjoella Veikko Raivion tilalla 5. heinäkuuta 2013. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
  • STT–Yle

Ukraina pyrkii sittenkin järjestämään kansalaisilleen mahdollisuuden lähteä kausitöihin ulkomaille, kunhan tietyt ehdot täyttyvät, kerrotaan maan hallituksen vappupäivänä julkaistussa tiedotteessa.

Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

Hallituksen tiedotteen mukaan lähtijöille on taattava työ vähintään kolmen kuukauden ajaksi, terveydenhuolto, vakuutukset, hyvät asumisolosuhteet ja riittävä palkka.

Viime viikolla Ukrainan hallitus tiedotti, etteivät maan kansalaiset saa poistua maasta kausityöhön. Nyt Ukraina kertoo kuitenkin hiljalleen höllentävänsä koronarajoituksia ja selvittävänsä mahdollisuuksia kausityöntekijöiden ulkomaille lähtemiseen.

Neuvottelujen toivotaan alkavan mahdollisimman pian

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK toivoo Suomen hallituksen aloittavan asiasta neuvottelut Ukrainan hallituksen kanssa heti ensi viikon alussa, MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle.

Maanantaina ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoi, että työ ukrainalaisten kausityöntekijöiden saamiseksi Suomeen jatkuu.

Haavisto kertoi STT:lle keskustelleensa asiasta sikäläisen virkaveljensä kanssa useaan otteeseen. Hänen mukaansa Suomen Ukrainan-suurlähetystössä tehdään kaikki voitava solmun aukeamiseksi.

Suomeen on ehtinyt saapua noin 200 kausityöntekijää Ukrainasta. He työllistyvät Etelä-Suomen tiloille pääsääntöisesti työnjohtajiksi.

Voit keskustella aiheest 3.5. klo 23:een saakka.

Lue myös:

Nopeat ukrainalaispoimijat jäivät kotiin – marjatilayrittäjä kertoo, että joutuu palkkaamaan tuplasti suomalaisia

Ensimmäiset kausityöntekijät tulivat Ukrainasta – ovat karanteenin jälkeen Etelä-Suomen maatiloilla työnjohtajina

Nyt puhuvat hitaiksi parjatut suomalaiset marjanpoimijat: "Ulkomaalaisilla jäi mansikoita poimimatta"