Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toi tämänvuotisiin Kultaranta-keskusteluihin keskeisviestinä huolensa velanotosta ja euroalueen yhteisvastuusta.
Niinistö korosti toivettaan paluusta euroalueen vanhoihin sääntöihin ajalta ennen eurokriisiä: kukin maa huolehtii omasta pesästään eikä mitään yhteisvastuuta pitäisi syntyä.
Niinistö koki, että unionin pitäisi palata järjestyksen tielle.
Euron ajatushan oli alun perin, että yhteisvaluutta ikään kuin automaattisesti pakottaa kunkin maan itsekuriin.
Enää hallitukset eivät voisi paeta ikäviä talouspoliittisia päätöksiä devalvoimalla eli oman valuuttansa arvoa heikentämällä. Jäljellä olisi sisäinen devalvaatio: julkisen talouden menoleikkaukset ja työntekijöiden palkkojen alentaminen.
Sellaista rahaliittoa Niinistö kokee olleensa rakentamassa Suomen valtiovarainministerinä. Eri asia on, onko siihen pikaista paluuta tai paluuta ollenkaan.
Eurohan ei tunnetusti toiminut kurivälineenä ennen vuonna 2010 puhjennutta euroalueen velkakriisiä.
Vahva yhteinen valuutta itseasiassa tuli mahdollistaneeksi voimakkaan velkaantumisen maille, jotka olivat ennen pelanneet valuuttansa arvon heikennyksillä.
Eikä tämäkään ole koko totuus, sillä monet velkakriisiin kouriin joutuneista valtioista olivat itse asiassa hoitaneet talouttaan vallitsevan oikean opin mukaan. Ne vain joutuivat talouskriisissä ottamaan niskoilleen yksityisen sektorin kehittämät velat.
Nyt kun Ranska ja Saksa ajavat koronakriisin jälkien hoitamiseen 500 miljardin euron elvytysrahastoa ja Ruotsi, Itävalta, Tanska, Hollanti vastustavat hanketta, kysyttiin, missä leirissä Suomi on.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) korosti, että Suomi ei ole missään leirissä.
– Meidän ei pidä keskittyä siihen, olemmeko jossakin seurassa vaan keskittyä ennen muuta asioihin, pääministeri Marin korosti.
– En näe niin, että meidän kannattaa katsoa leirejä, joihin kuulumme.
Keskustelussa kiinnitettiin huomiota siihen, että tarkan euron Saksa tuntuu lähteneen toiselle polulle.
– Itse näen, että Saksan liikkuminen tässä kokonaisuudessa on ehkä merkki siitä, että katsotaan asiaa vähemmän laajemmalla perspektiivillä ja vähän laajemmasta horisontista kuin vain siitä kansallisesta edusta, pääministeri Marin sanoi.
Hän katsoi, että kaikkien EU-maiden on tultava vanhoista poteroistaan.
Marin ei tarkemmin yksilöinyt, millaisissa poteroissa Euroopan maat ovat kyyristelleet. Eurokriisin aikana vertauskuvallisia juoksuhautoja tunnetusti kaivettiin ainakin Pohjois- ja Etelä-Euroopan väliin.
Pohjoisen Euroopan maat kokivat joutuvansa eteläisen Euroopan hölläkätisen talouspolitiikan maksumiehiksi, kun taas eteläisen Euroopan velkaantuneissa maissa koettiin, että pohjoinen Eurooppa tiukan talouskurin vaatimuksillaan kuristi niiden talouksien kyvyn ylipäätään nousta kriisistä.
Koronakriisin oloissa nämäkään jakolinjat eivät ole täysin pitäneet.
Niinistökin totesi, että Suomen "kaverit, joiden kanssa on pääosin oltu samaa mieltä", ovat nyt jakautuneet: Saksa on yhtäällä, Hollanti ja Itävalta toisaalla.
Suomi välttelee joutumasta kiistoihin, arveli aikaisemmin haastattelemani ranskalainen ulkopolitiikan asiantuntija François Heisbourg, pariisilaisen FRS-ajatushautomon erityisasiantuntija.
Hän uskoi, että elvytyspaketille kovinta vastarintaa tekevän Hollanninkin mieli saattaa vielä muuttua.
– Hollanti on Euroopan maista se, joka on kaikkein riippuvaisin yhtenäismarkkinoiden ja globaalin kaupan integriteetistä, Heisbourg sanoi.
– En voi kuvitella, etteikö Hollanti ymmärtäisi, että tässä tilanteessa ei kaiveta itseään kuoppaan.
Tai poteroon.
Myös Heisbourg rinnasti koronaviruskriisin sotaan. Sodassa asioita ei tehdä normaalisti, joten EU voi tehdä poikkeuksellisia päätöksiä luomatta ennakkotapausta.
– Huolehtiko kukaan Yhdysvalloissa velkatasosta toisen maailmansodan aikana? Ei tietenkään, Heisbourg sanoi.
Euroopan unioni on tottunut kulkemaan kriisistä toiseen. Pandemiakriisi testaa jälleen EU-maiden kyvyn tehdä kompromisseja.
Heisbourg sanoo, että ei ole syytä olla turhan huolissaan EU-päätöksenteon perinteisestä mutkikkuudesta.
– Me aina teemme asiat edeten kuin rapu, Krebsgang on sille saksalainen nimitys. Suora linja kahden pisteen välissä ei ole koskaan lyhyin tie Euroopan unionille. Meidän pitää aina tehdä suuri siksakki päästäksemme A:sta B:hen, Heisbourg naurahtaa.
Ellei EU kykene ratkomaan talousongelmiaan, ei sillä liene toiveita nousta maailmanpoliittiseksi toimijaksi, joka voisi toimia vastapainona ja järjen äänenä kahden supermahdin, Kiinan ja Yhdysvaltain, kiristyvissä jännitteissä.
EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen sanoi, että EU voisi toimia välittäjänä ja sillanrakentajana Yhdysvaltain ja Kiinan välillä.
Kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala Tampereen yliopistosta varoitti, että mitä heikompi kansainvälinen toimija EU on, sitä enemmän se joutuu tekemään valintansa toisten ehdoilla.
Kysyttäessä Haukkala sanoi suoraan, että se taho on Yhdysvallat.
– Kyllä Yhdysvallat edelleen katselee eurooppalaisia maita tällaisena vasallijoukkona, jonka se tarvittaessa ajaa pilttuuseen ja kulloinkin tarvittaessa olevaan suurpoliittiseen tilanteeseen, Haukkala sanoi.
Ehkä hieman samankaltaista huolta nousi taloustyöryhmän keskusteluista.
Nokian ja F-Securen hallitusten puheenjohtaja Risto Siilasmaa kiinnitti huomiota siihen, että pilvipalveluiden merkitys on korostunut: videoneuvottelut ja sosiaalisen median palvelut toimivat kaikki pilvessä.
– Ne toimivat kaikki yhdysvaltalaisissa pilvissä. Ne toimivat Amazonin, Microsoftin ja Googlen datakeskuksissa, ja ne yhtiöt, jotka niitä pyörittävät, ovat enimmäkseen yhdysvaltalaisia, Siilasmaa sanoi.
Siilasmaa sanoi, että uusia kilpailukykyisiä eurooppalaisia IT-alan yrityksiä ei ole syntynyt, koska EU:ssa ei ole vieläkään toimivia digitaalisen alan sisämarkkinoita.
–Ymmärrän hyvin sen ajatuksen, kannattaako Suomen ottaa velkaa ja tukea Italiaa, mutta samaan aikaan jos ajatellaan, että EU:ta ei tulevaisuudessakaan sisämarkkinana ole, sitten olemme yhdysvaltalaisten ja kiinalaisten teknologiatoimittajien varassa, koska Eurooppaan näitä yhtiöitä ei tule syntymään.
Kultaranta-keskustelussa oli määrä hahmottaa pandemian jälkeistä maailmaa ja Suomea. Se ei ole helppoa, kun kriisin lopullisesta pituudesta ei ole vielä tietoa.
Kriisin syvyys ja käänteentekevyys riippuu siitä, kuinka kauan pandemia ja sen vaatimat rajoitukset kestävät.
Niinpä keskusteluja tuntui yleensä ottaen sävyttävän jonkinlainen kansakunnan yhteishengen lujittaminen: puheenvuoroissa mainittiin usein sellaisia asioita kuin luottamus, oikeudenmukaisuus ja huolen kantaminen haavoittuvaisista yhteiskunnan jäsenistä.
Vaikka pandemian aikana puhutaan mielellään samasta veneestä, tosiasia on, että kriisi armotta paljastaa kaikkialla myös yhteiskunnan jakolinjat.
Heikoimmassa asemassa olevat ihmiset ovat etulinjassa niin taudin kuin sen aiheuttamien talousongelmien kanssa.
Tästä on lukuisia esimerkkejä maailmalta: Yhdysvalloissa musta väestönosa vaikuttaa joutuneen suhteettomasti pandemian uhriksi. Singaporessa ahtaasti asuvat siirtotyöläiset joutuivat epidemian toisen aallon keskiöön.
Jos työntekijällä ei ole varaa jäädä oireiden takia pois töistä tai käyttää terveyspalveluita, se edesauttaa epidemian leviämistä.
– Se, että meillä on Suomessa järjestelmä, joka takaa säälliset elinolot ja tietyn perusturvan kaikille, vahvistaa meitä yhteisönä ja yhteiskuntana, Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian apulaisprofessori Nelli Hankonen muistutti.
Katso vuoden 2020 Kultaranta-keskustelut:
Yle Areena:Kultaranta-keskustelut: Koronapandemian jälkeinen aika. Kuinka sopeudumme muutokseen 24.5.2020
Aiheesta aiemmin:
Kiinan ja Yhdysvaltain jännitteet tulivat jäädäkseen – Pandemia voi kiristää suurvaltakilpailua24.5.2020