Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon mukaan Hongkong ei enää nauti Kiinan sille lupaamasta autonomiasta. Pompeo kertoi asiasta keskiviikkoiltana puhuessaan kongressille.
Pompeon lausunto on todennäköisesti merkki siitä, että Trumpin hallinto harkitsee osan tai kaikkien Hongkongille myöntämiensä kauppaetujen lakkauttamista, arvioi sanomalehti The New York Times.
Hongkongin ja Yhdysvaltojen väliset edulliset kauppasuhteet perustuvat Hongkongin erityishallintoasemaan.
Kiina päättää huomenna turvallisuuslaista
Kiinan kansankongressin on huomenna määrä äänestää kuohuntaa aiheuttaneesta Hongkongin turvallisuuslaista. Lakiesitys kieltäisi muun muassa vallankumouksellisen liikehdinnän ja ulkomaisen vaikuttamisen erityishallintoalueella
Yhdysvallat varoitti Kiinaa jo viime viikolla säätämästä turvallisuuslakia. Esitys on aiheuttanut sanasodan maiden välille.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti eilen, että mikäli Kiina hyväksyy turvallisuuslain, Yhdysvallat kertoo vastatoimista tämän viikon aikana. Kiina on sanonut, että se ei aio hyväksyä minkäänlaista ulkovaltojen sekaantumista turvallisuuslakikiistaan.
Hongkongissa demokratialiike on osoittanut mieltään esitystä vastaan viimeksi tänään.
Lue lisää:
Yhdysvallat varoittaa Kiinaa säätämästä kiisteltyä Hongkongin turvallisuuslakia