Kiinan kansankongressi on hyväksynyt kiistellyn Hongkongin turvallisuuslain.
Laki kieltää kiihotuksen, irrottautumispyrkimykset ja kumouksellisen toiminnan Kiinan keskusvaltaa vastaan ja sallii Kiinan valtiollisten turvallisuuselimien toiminnan Hongkongin alueella.
Yli 2 800 edustajasta vain yksi äänesti vastaan ja kuusi pidättäytyi äänestyksestä. Kansankongressin katsotaan toimivan lähinnä kumileimasimena Kiinan kommunistipuolueen johdon päätöksille.
Lakihanke etenee nyt kommunistipuolueen pysyvän komitean käsittelyyn.
Lain katsotaan entisestään murentavan Hongkongin erityisasemaa.
Britannia ja USA ryökyttävät Kiinaa
Britannia, Yhdysvallat, Australia ja Kanada ryökyttävät yhteisessä lausunnossa Kiinaa uuden turvallisuuslain hyväksymisestä. Maat katsovat, että laki rikkoo Kiinan ja Britannian vuonna 1984 solmimaa sopimusta Hongkongin erityishallintoalueesta.
– Hongkong on kukoistanut vapauden satamana, maat kirjoittavat yhteisessä lausunnossaan torstaina.
Maiden mukaan uusi turvallisuuslaki merkitsee Hongkongin asukkaiden vapauden päättymistä ja jäytää dramaattisesti Hongkongin autonomiaa ja järjestelmää, joka on tehnyt siitä vauraan.
Hongkong siirtyi Britannian siirtomaavallan alaisuudesta Kiinalle vuonna 1997 Yksi maa, kaksi järjestelmää -periaatteella.
Demokratia-aktivistit: Hongkongin loppu
Hongkongin demokratia-aktivistien mukaan laki heikentää kansalaisvapauksia ja sitä voidaan käyttää poliittisen toiminnan tukahduttamiseen.
– Se on Hongkongin loppu. Me tiedämme, että he leikkaavat irti sielumme, vievät arvot, joita olemma aina tukeneet kuten ihmisoikeudet, demokratian, oikeusvaltion, demokratialiikkeen edustaja Claudia Mo sanoi uutistoimisto AFP:lle.
Hongkongissa nähtiin viime vuonna kuukausien ajan kestäneitä laajoja mielenilmauksia keskusvallan otteen kiristymistä vastaan.
Kansankongressin hyväksymä laki voi aloittaa uuden protestiaallon.
Keskiviikkona mielenosoittajat lähtivät jo liikkeelle Hongkongin kaduille, ja poliisi pidätti ainakin 360 ihmistä.
Hongkongin lakiasäätävässä elimessä nähtiin tänäänkin kahakointia, kun salista poistettiin kolme edustajaa. Nämä protestoivat lakihanketta, joka kriminalisoi Kiinan kansallislaulun loukkaamiseen.
Hongkong menettää kauppaetuja?
Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo ilmoitti jo keskiviikkona, että Yhdysvallat ei enää voi Kiinan keskusvallan toimien takia pitää Hongkongia autonomisena eli itsehallinnollisena alueena.
Tämä merkitsee, että Hongkong voi menettää kaupan helpotuksia, jotka ovat tehneet siitä yhden rahoitusmaailman keskuksista.
– Kukaan järkevä henkilö ei voi väittää tänään, että Hongkong on säilyttänyt korkean määrän autonomiaa Kiinasta ottaen huomioon tosiasiat paikan päällä, Pompeo sanoi.
– Siinä missä Yhdysvallat aikoinaan toivoi, että vapaa ja vauras Hongkong toimisi mallina autoritaariselle Kiinalla, nyt on käynyt selväksi, että Kiina muokkaa Hongkongia itsensä näköiseksi.
Kiina vastasi heti Pompeon puheeseen. Kiinan ulkoministeriön Hongkongin osaston mukaan Pompeon puheet ovat "määräileviä, kohtuuttomia ja hävyttömiä"
– Kansalliseen turvallisuuteen liittyvä lainsäädäntötyö kuuluu keskusvallan toimivaltaan ja velvollisuuksiin, ulkoministeriö huomautti.
Aiheesta aiemmin:
Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo: Hongkong ei ole enää autonominen28.5.2020