Lapsiperheet ovat hakeneet poikkeuskeväänä aiempaa enemmän matalan kynnyksen apua erotilanteisiin.
Ensi- ja turvakotien liiton Apua eroon -chatpalvelussa on avattu maalis-toukokuussa yli 300 keskustelua. Se on enemmän kuin kaikki viime vuoden vastaavat keskustelut yhteensä.
Kehittämispäällikkö Jussi Pulli kertoo, että vanhemmat ovat hakeneet neuvoa siihen, miten erosta selviää henkisesti ja taloudellisesti.
– Osa perheistä on tehnyt eropäätöksen, mutta koronatilanteen vuoksi jatketaan vielä yhdessä asumista. Vanhempia huolestuttaa jaksaminen ja se, miten lasten tapaamiset järjestyvät poikkeusoloissa, Pulli sanoo.
Matalan kynnyksen palveluja kehitetään kysynnän vuoksi koko ajan. Ensi- ja turvakotien liitto julkisti joulukuussa Kaksi kotia -nimisen sovelluksen, joka auttaa arjen pyörittämisessä, kun lapset asuvat kahdessa eri kodissa.
Sovelluksessa on lasten kalenteri, joka on molempien vanhempien nähtävillä. Sen avulla voi myös vaihtaa viestejä ja kuvia perheen kesken. Palvelulla on tällä hetkellä noin tuhat käyttäjää.
Palveluja osataan pyytää myös etäyhteyden avulla
Suomessa avioerohakemukset jätetään yleisimmin tammi- ja elokuussa, lomakausien jälkeen. Koronakevät on kuormittanut perheitä aikaisempia keväitä enemmän.
Tämä on näkynyt esimerkiksi Helsingissä, missä avioerohakemuksia jätettiin huhtikuussa jopa kolmannes enemmän kuin vuosi sitten.
Pohjois-Savossa koronakevät on vaikuttanut toisella tapaa. Siellä avioerohakemuksia jätettiin vireille maalis-toukokuussa yhteensä 147 kappaletta, mikä on 22 hakemusta edelliskevättä vähemmän.
Eropäätöksen sijaan perheet ovat hakeneet keskusteluapua.
Pohjois-Savossa Kuopion ensikotiyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Pehkonen kertoo, että yhteydenottoja on tullut aiempaa enemmän. Erityisesti perheet ovat toivoneet ammattimaista apua.
– Meillä on ollut perinteisesti tukihenkilötoimintaa ja vertaisuuteen perustuvaa toimintaa. Tänä kesänä palvelut laajentuvat ammatilliseen toimintaan, Pehkonen sanoo.
Eroa pohtiville ja eronneille vanhemmille tarjotaan kesällä keskusteluapua ensimmäistä kertaa etäyhteyksien avulla.
Koronakevät on vauhdittanut palveluiden kehittämistä. Etätyö on tullut tutuksi työntekijöille ja myös asiakkaat ovat osanneet kysyä sitä aiempaa herkemmin.
Jatkossa palvelut kattavat koko Pohjois-Savon alueen.
– Koronatilanne on muuttanut toimintaamme. Nyt myös työntekijöiden on helpompi tarjota tukea laajemmalle kuin ihan tähän Kuopion lähialueelle, Pehkonen sanoo.
Kuopion ensikotiyhdistyksen työnohjaaja Mari Hietapelto kertoo, että yhteydenottajat haluavat useinmiten kysyä neuvoa eroon liittyvistä käytännön asioista, sekä puhua eron aiheuttamista tunteista.
Hietapelto epäilee, että moni on saattanut viivästyttää ja siirtää eropäätöksen tekemistä poikkeuksellisen kevään vuoksi.
– Olemme miettineet, näkyykö piikki erotilastoissa sitten myöhemmin, Hietapelto pohtii.
Aiheesta voi keskustella 4.6.2020 klo 23.00 saakka.
Lue myös: