Sipoossa vähennetään nurmenleikkuuta paikoitellen. Näin on tarkoitus luoda niittyjä uhanalaisille lajeille, kuten pölyttäjähyönteisille.
Niittämistä vähennetään esimerkiksi paahdealueilla, jotka ovat uhanalaisten perhosten elinympäristöjä.
Nurmi niitetään vasta kasvien kukinnan jälkeen. Samalla tuetaan niittyjen monipuolista kasvistoa.
Niittyjen poikki leikataan kulkuväyliä, joita pitkin voi kävellä mukavasti ja turvallisesti pelkäämättä esimerkiksi punkkeja.
Yle Luonnolla on meneillään Pelasta pörriäinen -kampanja, joka jatkuu elokuun loppuun saakka.
10.6.2020 klo 12.25 lisätty linkki ja maininta Ylen omasta kampanjasta.