Jääkiekkomaajoukkueesta tuttu Vilma Tanskanen, 25, vastailee hymy huulillaan kysymyksiin videopuhelun aikana. Hyökkääjälle kuuluu hyvää, vaikka viime kausi päättyi uran kolmanteen aivovammaan, ja Tanskasella on vielä pitkä matka edessään jäälle palaamiseen, jos se edes onnistuu.
Toipuminen on vielä pahasti vaiheessa, mutta parin viime viikon aikana takapakkeja ei ole tullut. Kuntoutusohjelma koostuu tällä hetkellä kevyistä aerobisista harjoituksista, joogasta ja niskaa vahvistavista treeneistä kevyillä painoilla.
– Valitettavasti kukaan ei tiedä, milloin palaan jäälle, eikä kukaan tiedä, pelaanko enää koskaan. Tietenkin tavoite ja toive on, että pääsisin pelikuntoon ensi kaudelle, kun on vielä paloa ja halua pelaamiselle, mutta pitää mennä päivä kerrallaan, Tanskanen kertoo.
Toiveikkuus pelaamisesta on säilynyt Tanskasen mielessä koko ajan, vaikka toipuminen on ollut jojoilua, ja välillä normaalin arjen eläminenkin oli hankalaa.
Yleisimmät Tanskasen oireet vajaan vuoden aikana ovat olleet päänsärky, huimaus sekä valo- ja ääniherkkyys. Kun Tanskanen yritti vamman jälkeen lähteä kauppaan, stoppi tuli pelkästään matkan pyöräilemisestä, joka aiheutti huimausta ja pahoinvointia. Huonovointisuus alkoi myös kovista äänistä ja valoista, minkä vuoksi Tanskasen oli liki mahdotonta käydä ystäviensä kanssa syömässä tai katsomassa joukkueensa Linköpingin pelejä.
– Sitten on ollut sellaista, etten oikein muistanut kaikkea. Lisäksi minulla oli jonkin verran näköongelmia ja haasteita tasapainossa, ja on vieläkin. Niitä pitää treenata koko ajan. Nyt minulla on hyvä ohjelma siihen ja se on auttanut heti.
Juuri tasapaino- ja näköongelmat ovat iso tekijä siihen, että Tanskasen paluu täysipainoisiin treeneihin on viivästynyt. Oireet johtuvat paitsi aivovammasta, myös niskan retkahdusvammasta.
Aivotärähdys kauden neljännessä ottelussa
Kaikki alkoi Ruotsin pääsarjan, SDHL:n, neljännessä runkosarjaottelussa syyskuussa.
Tanskanen oli edellisenä keväänä 2019 pudonnut viimeisenä pelaajana MM-kotikisojen joukkueesta. Hän treenasi kesän kovaa ja odotti innolla pelaamista uudessa sarjassa neljän Yhdysvaltain yliopistosarjassa vietetyn vuoden jälkeen.
Ihan aluksi kun vamma tuli, minulla oli monta kuukautta vahva usko, että ehdin takaisin peleihin tälle kaudelle ja pääsen pudotuspeleihin. Kun pudotuspelien rajoilla tajusin, ettei se tapahdu, se oli kova pala.
Vilma Tanskanen
Kausi alkoi hienosti. Tanskanen pelasi Linköpingin kärkiketjuissa ja sai vastuuta myös erikoistilanteissa. Hän nautti pelaamisesta.
Syyskuun 21. päivänä Göteborgia vastaan Tanskanen sai kiekontavoittelutilanteessa kovan tärskyn pään ja niskan alueelle. Hän poistui jäältä omin avuin vaihtoon ja pelasikin vielä ottelussa. Oireet iskivät vasta pelin jälkeen.
– Ihan aluksi kun vamma tuli, minulla oli monta kuukautta vahva usko, että ehdin takaisin peleihin tälle kaudelle ja pääsen pudotuspeleihin. Kun pudotuspelien rajoilla tajusin, ettei se tapahdu, se oli kova pala. Silloin mietin, että mitä tässä nyt tehdään, mitä jos en voi enää pelata ja onko järkeä enää pelata, jos on noin vakava vamma kyseessä.
Tanskanen treenasi ja odotti paluuta peleihin kärsimättömänä. Haasteena oli, että eri lääkäreiltä hän sai erilaisia neuvoja tulevaan.
Paluu peleihin tuli liian aikaisin
Kahden kuukauden pelitauon jälkeen koitti päivä, jota Tanskanen oli odottanut pitkään. Hän palasi tositoimiin MODOa vastaan kotikentällä.
Tauon jälkeen Tanskanen pelasi alemmissa ketjuissa kahdessa ensimmäisessä ottelussa, kokeilumielessä. Kaksi seuraavaa peliä Tanskanen oli jälleen ykkösketjussa lähes yhtä suurilla peliminuuteilla kuin kauden alussa.
– Kaukaloon oli ihanaa palata marraskuussa. Minulla oli kaudesta tosi hyvä fiilis, kun lähdin siihen. Minulla oli isot odotukset siitä sarjasta ja halusin pelata.
Neljännessä ottelussa Tanskanen sai muutaman pienemmän tällin, minkä jälkeen tuntui, että kaikki oireet alkoivat alusta, mutta pahempina. Kausi päättyi tuohon joulukuun 1. päivän kotiotteluun SDE:tä vastaan.
Nyt Tanskanen myöntää, että paluu tapahtui kenties liian aikaisin. Hän oli oman arvionsa mukaan vasta täyden pelikunnon rajamailla. Palo pelaamaan oli liian suuri.
– Ehkä tässä päästään siihen, että pitäisi olla riittävästi tukihenkilöitä, jotka osaavat arvioida sen tilanteen. Pelaajat haluavat aina pelaamaan, joten paluun arvioiminen ei voi jäädä heille.
Aivotärähdystestejä ei tehty ennen kautta
Tanskasen kokema on yksi esimerkki siitä, että naisten pääsarjoissa on vielä tekemistä terveydenhuoltoon liittyvien asioiden kanssa. Miesten jääkiekon pääsarjoissa taustat pullistelevat joukkueiden omia lääkäreitä, fysioterapeutteja, hierojia ja niin edelleen.
Linköpingissä Tanskanen sai käydä miesten joukkueen lääkärillä. Lisäksi joukkueelle on järjestetty paikka, josta pelaajat saavat lääkärien ja fysioterapeuttien palveluita. Jokapäiväisessä arjessa terveydenhuollon ammattilaiset eivät kuitenkaan ole mukana, vaikka naisten sarjoissa loukkaantumisia nähdään siinä missä miestenkin peleissä.
Tällaiseen tilanteeseen Tanskanen ei osannut varautua ennen kautta, sillä pelatessaan Yhdysvaltain yliopistosarjaa kouluilta edellytettiin joukkueen käyttöön tiettyjä terveydenhuollon ammattilaisia.
– En halua mustamaalata, mutta en valitettavasti saanut riittävästi apua Linköpingissä. Miesten joukkueen lääkäri yritti kyllä auttaa, mutta tuollaisessa vammassa ei riitä, että pelaajaa nähdään kahden tai kolmen viikon välein, Tanskanen sanoo.
Kun koin, etten saanut ehkä tarpeeksi apua Ruotsissa, aloin itse hoitaa asioita täällä ja maajoukkueesta autettiin.
Vilma Tanskanen
Tanskasen apuun astui Suomen maajoukkue. Tanskanen on pelannut 18-vuotiaasta lähtien aikuisten maaotteluita joka vuosi. Edellinen arvokisaedustus on keväältä 2016.
– Ravasin Suomessa tutkimuksissa ja lääkäreillä. Kun koin, etten saanut ehkä tarpeeksi apua Ruotsissa, aloin itse hoitaa asioita täällä ja maajoukkueesta autettiin. Siitä haluan antaa tosi paljon plussaa maajoukkueen suuntaan.
Yksi toipumisen kannalta hankala asia oli, ettei Linköpingin joukkueessa tehty ennen kauden alkua niin kutsuttuja baseline-testejä. Niillä kartoitetaan pelaajien toimintakykyä, jotta mahdollisen päävamman jälkeen on vertailukohta siihen, mikä pelaajan lähtötaso oli ennen loukkaantumista. Testissä arvioidaan esimerkiksi pelaajan muistia, reaktioaikoja ja tasapainoa.
Miesten sarjoissa baseline-testeistä on hiljalleen tullut arkipäivää. NHL:ssä harjoitusleirillä olevien pelaajien pitää tehdä testi ennen jokaisen kauden alkua.
– Mielestäni jokaisen urheilijan kuuluisi tehdä se testi, koska sillä pystyttäisiin kartoittamaan tilanne, jos tälli tulee. Nyt ei ollut mitään, mihin verrata. On aika vaikeaa alkaa urheilijana arvioimaan, milloin paluu tapahtuu liian aikaisin.
Uusi työ tyttökiekon lajipäällikkönä
Suomeen Tanskanen muutti takaisin maaliskuun puolivälissä koronapandemian vuoksi. Toukokuussa hän aloitti uudessa työssään, Kiekko-Espoon tyttökiekon lajipäällikkönä. Työhön kuuluu muun muassa uusien tyttökiekkoilijoiden rekrytoiminen, tapahtumien suunnittelu ja tyttökiekon kehittäminen.
Pestissään Tanskanen haluaa osaltaan auttaa siinä, että tyttöjoukkueilla asiat olisivat mahdollisimman hyvin. Toisaalta omat kokemukset heijastuvat ajatuksiin siitä, mitä jo junioripuolella olisi hyvä opettaa.
– Jo tyttökiekkoilijat tarvitsevat ennaltaehkäisevää harjoittelua. Sitä, että osataan ottaa kontakti oikein, sillä jääkiekko on kontaktilaji, hän sanoo ja jatkaa:
– On fakta, että mitä useampi aivotärähdys on ollut, ne tulevat aina helpommin uudelleen. Sitä on tutkittu aika paljon. Mitä jos ekan saisikin ehkäistyä?
Koska päivätyö on nyt Suomessa, aikoo Tanskanen myös pelata ensi kaudella kotimaassa, mikäli hän kuntoutuu siihen mennessä.
Kuinka todennäköisesti joukkue sitten olisi työnantaja Kiekko-Espoo, jos paluu olisi mahdollinen?
– Sen voi varmasti jokainen päätellä itse, Tanskanen naurahtaa.
Lue myös:
Jokerit aloittaa ennaltaehkäisevät aivotärähdystestit junioreilla