Joel Pohjanpalon onnistumiset Saksan jalkapallon 2. Bundesliigassa jatkuivat perjantaina, kun suomalaishyökkääjä johdatti edustamansa Hamburger SV:n 1–0-voittoon Dresdenistä.
Pohjanpalo iski voitto-osuman HSV:lle 84:nnellä minuutilla Tim Leiboldin syötöstä. Maali oli Suomen maajoukkuekärjen kahdeksas tällä kaudella HSV:n riveissä.
Katso Pohjanpalon maali jutun pääkuvaa klikkaamalla (kuvalähde: Viaplay).
Vierasottelu Dresdenissä oli jo neljäs peräkkäinen ottelu, jossa Pohjanpalo onnistui maalinteossa. Viimeisessä kuudessa ottelussa hän on taituroinut yhteensä kuusi maalia.
Voitto nosti hampurilaisjoukkueen 2. Bundesliigassa toiseksi, mutta se on pelannut yhden ottelun enemmän kuin muut kärkijoukkueet. Kauden päätteeksi kaksi sarjan parasta joukkuetta nousevat pääsarjaan. Sarjassa kolmanneksi sijoittunut karsii liigapaikasta.
Pitkään loukkaantumisista kärsinyt Pohjanpalo pelaa HSV:ssä lainalla Saksan pääsarjaseura Bayer Leverkusenista.
Lue myös: