Turussa taidemuseonmäellä seisoo edelleen Leninin patsas. Se koki vandalismia tänäkin keväänä, kun sen kylkeen maalattiin hakaristejä. Leninin patsaita on poistettu monesta entisen itäblokin maasta.
Rasistisiksi koettuja patsaita vastaan on kapinoitu Yhdysvalloissa ja esimerkiksi Belgiassa. Lontoossa pormestari päätti tarkastaa kadunnimet ja patsaat. Ranskan presidentti puolestaan kertoi, että Ranskasta ei historiankirjoituksesta poistateta nimiä eikä patsaita.
Propagandataidetta ja taiteen poliittisia ulottuvuuksia tutkinut filosofian tohtori, tutkija Reeta Kangas painottaa, että patsaiden kaataminen on kaksijakoinen juttu.
– Muun muassa Yhdysvalloissa koetaan, että rakenteelliseen rasismiin ei ole puututtu, ja patsaiden kaataminen on yksi tapa reagoida siihen. Täytyy ymmärtää historiallista sortoa ja kärsimystä. Toisaalta patsaat ovat historiallisia monumentteja. Olisiko mahdollista, että joidenkin patsaiden kanssa pystyttäisiin elämään, vaikka osa on syytä poistaa? pohtii Kangas.
Tutkijan mielestä Leninin patsas pitäisi säilyttää
Turun yliopiston poliittisen historian emeritusprofessori Timo Soikkanen haluaa säilyttää patsaat, sillä ne kertovat oman aikansa historiaa. Turun Taidemuseonmäellä sijaitseva Leninin patsas pitäisi ehdottomasti säilyttää hänen mielestään.
– Leninillä on merkittävä rooli Suomen ja Turun seudun historiassa. Hän vieraili Turussa pakomatkallaan vuonna 1907. Siitä kertoo tämä patsas, vaikka vierailutalo ei ilmeisesti sijainnut kuitenkaan juuri tällä paikalla. Muistomerkki kertoo myös Turun ja Leningradin kaupunkien yhteisestä historiasta, kertoo Soikkanen.
Patsaiden kaatelu on hänen mielestään amerikkalainen ilmiö.
– Kaatelu olisi turhaa Suomessa, sillä Suomi ei ole osallistunut orjuuteen eikä täällä ole ollut imperialismia.
Soikkanen muistuttaa, että Suomessa patsaiden pystytys on alkanut varsin myöhään. Ensimmäinen Suomen julkinen veistos on Turun tuomiokirkon lähellä sijaitseva Henrik Gabriel Porthanin patsas vuodelta 1864.
– Ei meillä niin montaa patsasta ole. Olisi harmi, jos niitä ruvettaisiin vielä kaatamaan. Yleensä patsaat kuvaavat meidän presidenttejämme. Ainoita poliittisen valloittajan patsaita Suomessa on Mannerheimin ratsastajapatsas Helsingin keskustassa. Ruvetaankohan tällä kaatelun tiellä seuraavaksi vaatimaan arkistojen puhdistamista epämiellyttävistä asioista? Mieleen tulee natsien kirjaroviot, kertoo Soikkanen.
Porissa kuohahti pari vuotta sitten
Porin taidemuseon intendentti Anni Saisto kertoo, että Suomessa patsashankkeet on usein toteutettu kansalaiskeräysten avulla. Siksi patsaat on hyväksytty jo ennen niiden pystytystä.
Porissa esimerkiksi Aimo Tukiaisen sankarivainajien muistomerkkiin vajaa puolet rahoituksesta tuli yksityisiltä rahoittajilta, ja työväenliikkeen alkuaikojen tärkeän vaikuttajan, Eetu Salinin, muistomerkkiin kerättiin vuosia rahaa.
– Alun perin patsaasta oli tarkoitus tehdä akitaattorityylinen, mutta patsastoimikunta itse koki, että se on liian provokatiivinen. Se päätyi nöyrän ja kyyristyneen hahmon kannalle, kertoo Saisto.
Eetu Salinin muistomerkki valmistui 1950-luvulla, mutta muutama vuosi sitten Porissa herätti kohua punaisten muistomerkki. Vuonna 2018 muistomerkki paljastettin Keski-Porin kirkkopuistossa. Osa kirkkoneuvoston jäsenistä piti paikkaa epäsopivana kyseiselle muistomerkille.
"Kunhan konnat eivät saa kunniaa"
Turun Leninin patsaan ympärillä liikkuu kesäisenä päivänä harvakseltaan väkeä. Jotkut ovat menossa läheiseen taidemuseoon. Mika Vääräniemi on liikkeellä lapsiensa kanssa. Hän ei säilyttäisi kiistanalaisia patsaita katukuvassa.
– Osa patsaista alkaa olla sellaisia, että niitä ei tarvitse enää pitää esillä symboleina. Niitä ei tarvitse sulattaa eikä tuhota. Ne voisi varastoida ja laittaa esille johonkin museoon, pohtii Vääräniemi.
– En minäkään orjuutta hyväksy ollenkaan. Se on aivan järkyttävää, mutta se on kuitenkin maailman historiaa, pohtii Anja Nordlund.
Aurajokirannassa on patsas, joka kuvaa Venäjän tsaarin Aleksanteri I:n ja Ruotsin kruununprinssin Kaarle XIV:n Juhanan kohtaamista Turussa vuonna 1812. Veli-Martti Salo haluaisi poistaa niiden henkilöiden patsaat, jotka ovat osallistuneet mittaviin surmaamisiin.
– Kun konnat ovat siellä kaikkien ihailtavina. Sellaiset patsaat pitääkin kaataa. Kunhan konnat eivät saa kunniaa, se on tärkeää, kertoo Salo.
Poistavatko patsaita voittajat vai voitetut?
Tutkija Reeta Kangas kertoo, että itäisessä Saksassa on poistettu viime aikoina vanhoja taloja ja tilalle on rakennettu taloja, jotka ulkoasultaan muistuttavat keisarillisena aikana paikalla sijanneita rakennuksia.
– Täytyy ottaa myös huomioon se, kuka patsaita tai rakennuksia poistaa. Ovatko he voittajia, jotka haluavat tehdä historiaa, vai haluavatko alistetussa asemassa olleet poistaa merkkejä alistuneisuuden ajasta? Venäjällä vallankumouksen jälkeen tosin pyrittiin säilyttämään tsaarinajan patsaita, kertoo Kangas.
Kyseessä oli kulttuurin suojelemiskampanja, mutta bolsevikit päättivät, mitä suojellaan, mitä ei tai millainen historiallinen tulkinta patsaisiin liitetään. Näin tehtiin, vaikka tsaareja pidettiin hirmuvaltiaina, jotka olivat kohdelleet kansaa huonosti. Bolsevikit päättivät, millainen historiallinen narratiivi patsaisiin liitetään.
– Yhdysvalloissa patsaat ovat pystyttäneet niin ikään ne, jotka ovat olleet vallassa. Muilla ei ollut valtaa päättää, pidetäänkö patsaita vai ei. Nyt he haluavat kertoa kantansa ja ottavat sen toisenlaisella lähestymistavalla eli kaatamalla patsaita. Vastaavaa tapahtui myös Neuvostoliitossa Stalinin jälkeen tai itä-blokin maissa neuvostojärjestelmän romahduttua, pohtii Kangas.
Intendentti Anni Saisto muistuttaa, että patsaiden kaataminen voi olla vaarallistakin puuhaa.
– Patsaat ovat historiallisia dokumentteja omasta ajastaan. Totaalinen tuhoaminen on aika surullista, vaikka ne edustaisivatkin arvoja, joita ei enää koeta hyväksyttäviksi, pohtii Saarto.
Oletko patsaiden kaatamisen vai säilyttämisen kannalla? Voit osallistua keskusteluun jutun alla kello 23:een saakka.
Lue lisää: