Ylivieskassa on alkanut keskiviikkona oikeuskäsittely kalajokisen pariskunnan murhasyytteistä. Syyttäjä vaatii molemmille elinkautista tuomiota, ja vaihtoehtoisesti naiselle tuomiota yllytyksestä murhaan.
Syytteen mukaan 1980-luvulla syntynyt aviopari surmasi keski-ikäisen, liikuntarajoitteisen naisen teräaseella tämän asunnossa tammikuussa.
Syyttäjän mukaan surma on tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Se on kohdistunut puolustuskyvyttömään, liikuntarajoitteiseen naiseen. Tekijät ovat olleet tekohetkellä vahvasti päihtyneinä.
Mies on myöntänyt teon, mutta tappona, ei murhana. Nainen kiistää syyllisyytensä.
Syyttäjän mukaan motiivi teolle oli se, että uhri oli sukua miehelle, joka oli pahoinpidellyt syytettyä naista aiemmassa suhteessa.
Oikeuskäsittelylle on varattu aikaa kaksi päivää.