Koko kevät on ollut hiljaista. Juhannuksena sentään väkeä on enemmän kuin tavallisena arkipäivänä. Mutta turisteja ei Helsingin Kauppatorilla näy. Turisteille suunnattua tavaraa onkin myynnissä vähän: nyt kahviteltat ja marjakojut ovat enemmistönä.
Kukkakauppias Mervi Kaalinen on koristellut kojunsa juhannuskoivuin. Hän kertoo, että pian myynnissä on myös kotimaisia marjoja. Yleensä ne käyvät kaupaksi – etenkin kiinalaisille.
– Tänä kesänä heitä ei taida tulla, Kaalinen sanoo.
Iltapäivällä juhannusaattona torilla on joka tapauksessa melko vilkasta. Etenkin Helsingin edustan risteilyille jonotetaan.
Kauppatorin kupeessa Allas Sea Poolin kattoterassilla istuvat Simo Brusila, Harri Heiskanen, Eeva Kukila ja Eeki Nikulainen ovat juuri tulleet sellaiselta.
Kukila ja Nikulainen ovat tutustuneet risteilyllä Brusilaan ja Heiskaseen ja siirtyneet yhdessä ulkouima-altaan terassille jatkamaan juttua.
Kukila sanoo viettävänsä ensimmäistä kertaa juhannusta kaupungissa.
– Yllätti, että kaupungissa on näin paljon väkeä. Ennen turistit aina ihmettelivät juhannukseksi tyhjenevää Helsinkiä, Kukila muistelee.
– Tulimme ensimmäistä kertaa koronan aikana junalla. Tämä on mukavaa vaihtelua, Nikulainen komppaa.
Brusila ja Heiskanen sanovat olevansa Altaan terassin kanta-asiakkaista. Etätöissä kun on, tekee mieli tulla kaupunkiin ja nähdä muitakin ihmisiä.
Mölkkyä, uintia ja juhannustaikoja
Sörnäisten rantatielle rakennettu terassiravintola Leblon raikaa musiikkia. Pari vuotta sitten Suvilahden rantaan, aivan Merihaan kupeeseen avattu kesäravintola on saanut tänä vuonna rinnalleen myös ulkoilmakuntosalin.
– Tänään soitan trooppisia saundeja. En muista koska olisi ollut näin kuuma juhannussää, sanoo DJ Magic Sam eli Sami Mannerheimo.
Terassi on vielä puolityhjä. DJ sanoo, että vaikka ravintolat menevät aikaisin kiinni, ihmiset eivät ole oppineet tulemaan kovin aikaisin paikalle. Vasta kahdeksan tai yhdeksän aikaan paikat täyttyvät. Mutta sitten ravintolat ovatkin pian kiinni.
Väkeä kulkee terassin ohi jalan, polkupyörin ja sähköskootterein. Kaupunkipyöriä suuntaa myös Mustikkamaalle, jonka kalliot alkavat iltaa kohden täyttyä juhannussäästä nauttivista ihmisistä.
Kulosaaren ja Korkeasaaren välissä sijaitseva Mustikkamaa on metsineen kaupunkilaisten suosima luontokeidas.
Ayaan Koivisto ja Magdalena Koponen ovat tulleet uimaan. Kummallakaan ei ole kummempia juhannusperinteitä. Juhlaa vietetään vaihtelevasti, joskus mökillä, joskus kaupungissa.
– Kokko olisi kiva nähdä, Koivisto sanoo.
Koponen kertoo toisinaan juhannuksena solmivansa kukista seppeleitä kesän kunniaksi. Illemmalla he suunnittelevat siirtyvänsä Sompasaunalle, Sompasaaren kärjessä jättömaalla sijaitsevalle "sissisaunalle".
Mölkkypeli on juuri alkanut. Johanna Mähönen, Katja Novitsky, Mitch GIbbs ja Matt Scanlan kannustavat vuorollaan toistensa suorituksille.
Miehet ovat Britanniasta ja molemmat asuneet puolitoista vuotta Suomessa. Kotimaahan ei ole keväällä voinut matkustaa. Ja juhannussuunnitelmatkin jäivät tekemättä.
Kellään nelikosta ei ole mökkiä. Vuokratilanteestakaan ei oikein tiennyt koronan vuoksi.
– Olemme jonkinlaisessa limbossa olleet koko kevään, Gibbs sanoo.
– Kutsumme tätä hylkiöiden juhannukseksi, Novitsky nauraa.
Gibbs kertoo tuntevansa juhannusperinteistä saunan ja mökkeilyn.
– Juhannussalko taitaa olla ruotsalainen perinne, Scanlan toteaa.
Pitääkin opettaa heille juhannustaikoja, Novitsky sanoo.
Sauna kuumana, helle helli vielä myöhään illalla
Sompasaunalla riitti uimareita ja saunojia. Sompasauna sijaitsee aivan Kalasataman uuden kaupunginosan kupeessa. Hylätystä puukiukaasta alkunsa saaneen luvattoman hökkelisaunan paikalla on nyt kolme pientä saunaa. Luvattomasta saunasta on tullut palkittu kaupunkikulttuuripesäke, jossa on kaikille avoin ja ilmainen yleinen sauna. Sitä ylläpitää Sompasaunaseura ry. Pian sauna tosin saa väistää kerrostalojen alta.
Kaverukset Milla Nurmi, Eeva Jylhä-Ollila, Sofia Erman, Karoliina Hiittu, Sanni Jussila ja Siiri Westerberg olivat tulleet saunalle uimaan.
Osa oli muuttanut juuri Helsinkiin, osa oli tulllut Hämeenlinnasta.
Korona aikana kaveriporukalla rento oleminen oli vähissä.
Juhannus tarjosi mahdollisuuden nauttia kesästä kaupungissa.