Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Buffet-ruokailujen vapautuminen on ravintoloiden lisäksi lounasväelle merkittävää: "Oli kyllä odotettu"

Tamperelaisen sushi-ravintolan voitto tulee käytännössä buffet-ruokailuista.

Sushipalanen syömapuikoissa.
  • Petri Lassheikki
  • Mari Siltanen

Taas saapi aloitella raastepöydästä. Buffet-ruokailut alkoivat maanantaina.

Tampereella Itsudemon edessä oli ennen lounaan alkua jopa jonoa.

Tiia Rintakoskelle buffetin avautumisen odottelu oli tuskaisaa, sillä marketin sushi ei ole hänen mukaansa lainkaan sama asia. Rintakoski ehti ennen sulkua käydä sushi-lounaalla kuukausia työkaverinsa Nina Argillanderin kanssa.

– Tiia tossa juhannuksen aikaan laittoi kuvakaappauksen, että maanantaina päästää sushille viimeinkin, että kyllä ollaan odotettu, Argillander sanoo hymyillen.

Pari ei ollut huolissaan turvallisuudesta, sillä he luottivat ravintolan toimintaan.

– En ole erityisen huolestunut, sillä täällä huolehditaan hygieniasta. Itsekin omalla käytöksellämme huolehdimme, ettei tauti pääse leviämään, toteaa Rintakoski.

Itsudemolle buffet on pääasiallinen tulonlähde. Ravintolapäällikkö Tikwin Phamin mukaan käytännössä kaikki voitto tulee buffet-ruokailusta.

Myös esimerkiksi Pirkanmaan osuuskaupalle buffet-ruokailun vapautuminen on merkittävää. Pirkanmaalla S-ryhmällä on 14 vähintään osan aikaa päivästä noutopöytäperiaatteella toimivaa ravintolaa.

Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ilmoitti ravintoloita koskevien rajoitusten lievennyksistä ennen juhannusta pidetyssä tiedotustilaisuudessa.