Kesäyö oli valoisa ja tyyni, kun Turun vartiolentueen helikopteri lensi 200 kilometrin tuntivauhdilla Saaristomeren yllä. Lentokorkeus oli vähän yli 200 metriä ja näkyvyys erinomainen.
Hieman ennen viittä aamulla ohjaaja ja hänen vieressään istuva lentomekaanikko näkivät kohteen. Oli tiistaiaamu 28. heinäkuuta 1987.
Matkustajalaiva Viking Sally ajoi kohti Turkua Ahvenanmaan saaristossa. Mainingit keinuttivat laivaa tuskin havaittavasti.
Neuvostovalmisteinen Mi-8-helikopteri oli osaavissa käsissä. Ohjaaja vei sitä rutiinilla kohti Viking Sallyn pientä helikopterikantta. Kansi sijaitsi savupiipun takana laivan perässä. Huonolla säällä se saattoi olla hankala laskeutumispaikka.
Toinen lentomekaanikko katsoi lähestyvää kantta avoimesta sivuovesta. Hänen tehtävänsä oli tarkkailla kopterin pyrstöä ja antaa ohjeita lentäjälle kypärään kiinnitetylle sisäpuhelimella.
Takana odotti vuoroaan 27-vuotias pintapelastaja Heikki Maskulin. Hän oli herännyt puhelinsoittoon kotonaan Turussa alle tunti aiemmin. Miehistö tiesi tehtävästä vain sen, että kyseessä oli sairaankuljetustehtävä.
Yleensä sairaankuljetustehtävät ruotsinlaivoilta olivat sydänkohtauksia, kaatumisia portaissa tai muuta alkoholiin liittyvää.
Kun kopterin renkaat koskettivat kantta, Maskulin nousi kyydistä. Hän tajusi heti, että tällä kertaa kyse oli jostakin poikkeuksellisesta. Laivan henkilökunta kantoi paareilla kahta veristä ihmistä. Jonkinlainen eristysnauha heilui kopterikannella villisti roottorin ilmavirrassa.
Kansi oli yltä päältä veressä.
Loukkaantuneet, mies ja nainen, nostettiin kopteriin. Laivan sairaanhoitaja seurasi perässä. Ohjaaja nosti kopterin ylös kannelta ja suuntasi kohti Turkua.
Lennon aikana sairaanhoitaja keskittyi naisen auttamiseen. Maskulin raotti pyyhettä, joka suojasi loukkaantuneen päätä. Vain vilkaisu teki selväksi, että matkan aikana olisi tehtävissä hyvin vähän. Miehen vammat erityisesti takaraivossa olivat massiivisia.
Kun Viking Sally muutamaa tuntia myöhemmin lähestyi satamaa, poliisi oli valmiina. Alkutietojen perusteella tuntematon henkilö oli yöllä hyökännyt länsisaksalaisen nuorenparin kimppuun laivan helikopterikannella.
20-vuotias Klaus Schelkle oli kuollut. 22-vuotias Bettina Taxis makasi vakavasti loukkaantuneena Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.
Poliisi oletti, että tekijä oli vielä laivalla.
Viking Sally kiinnittyi laituriin Turun satamassa kello 8.10. Poliisi saartoi sen maista ja mereltä ja aloitti massiivisen matkustajien puhuttamisoperaation.
Myös toimittajat olivat valmiina. Mitään tämänkaltaista ei ollut aiemmin nähty Suomessa. Uutinen levisi ensin maan rajojen sisällä, sitten Ruotsissa ja pian muualla Euroopassa.
Saksalaisseurueen kolmas jäsen, 21-vuotias Thomas Schmid oli poliisin hallussa. Perin juurin järkyttynyt mies yritti auttaa muttei osannut.
Surmaaja oli kadonnut jäljettömiin suljetulta laivalta – 33 vuodeksi.
Poliisi: Surmaaja on selvillä
- Laajasta tutkinnasta huolimatta tekijää ei saatu kiinni 1980–1990-luvuilla, joten tutkinta keskeytettiin. Vuonna 2016 poliisi sai uusia tietoja ja avasi tutkinnan uudelleen.
- Asia on tänään siirretty syyteharkintaan. Seuraavaksi syyttäjän on tehtävä päätös, riittääkö näyttö hänen mielestään syytteen nostamiseen.
- Näytön on riitettävä murhasyytteen nostamiseen. Jos teko täyttäisi vain tapon tunnusmerkistön, sen syyteoikeus olisi jo vanhentunut.
- Teosta epäillään yhtä henkilöä. Poliisin mukaan hän ei tuntenut uhreja entuudestaan. Poliisi ei kerro epäillyn ikää, kansalaisuutta tai sukupuolta. Häntä on kuulusteltu useita kertoja mutta ei vangittu. Epäilty kiistää teon.
Yle kertoo tässä jutussa kohtalokkaan yön tapahtumat haastattelujen sekä vuosina 1987–1992 julkaistujen lähteiden perusteella.
Juttua varten on haastateltu tutkinnanjohtaja Veli-Matti Soikkelia, Heikki Maskulinia ja Thomas Schmidiä. Lisäksi taustatietoa tapahtumista ovat antaneet muutamat 1980-luvulla tapausta tutkineet poliisit.
Jutun tutkinnanjohtajana toimi ensiviikkoina rikosylikomisario Kurt Alopaeus, joka on jo kuollut.
Pisimpään tutkinnanjohtajana 1980- ja 1990-luvuilla toimi rikoskomisario Eino Kivimäki, joka on nykyään eläkkeellä. Hän haluaa antaa nykyiselle tutkinnanjohtajalle työrauhan, eikä siksi anna haastattelua ennen kuin tutkintamateriaali tulee julki.
Interrail yöttömään yöhön
Länsisaksalaisen kolmikon interrail ei ollut mikään hartaasti suunniteltu suuri matka vaan enemmänkin päähänpisto. Thomas Schmid kertoo Ylelle, että hän ei enää muista, miten ajatus reilaamisesta kolmistaan syntyi. Sen hän muistaa, että rahaa reissuun säästettiin jonkin aikaa.
Schelkle ja Schmid olivat olleet ystäviä jo vuosia. Molemmat olivat jalkapalloseura VfB Stuttgartin jäseniä, ja juuri jalkapallopiireissä heidän ystävyytensä oli alkanutkin. He olivat aiemminkin reilanneet yhdessä. Molemmat opiskelivat mekaniikkaa.
Alle vuosi ennen Suomeen suuntautunutta interrailia Schelkle oli tavannut yökerhossa Taxisin. Pian sen jälkeen he jo seurustelivat.
Kolmikko halusi nopeasti Suomeen. Kun matka alkoi, he matkustivat suoraa päätä Tukholmaan ja viettivät yön siellä. Seuraavana iltana hieman ennen kymmentä he nousivat Viking Sallyyn.
Jo itse laiva oli kokemus. Seitsemisen vuotta vanha Viking Sally oli yhä kokemisen arvoinen risteilyalus. Mitään luksusta matkustaminen ei toki ollut, sillä risteilyt olivat pitkälti samanlaisia kuin nykyään – toisinaan jopa paljon levottomampia.
Laiva saapuisi Turkuun aamulla. Turussa ohjelmassa olisi kiertelyä, oluenjuomista ja Ruisrock. Legendaarisen festivaalin ensimmäisenä päivänä 1. elokuuta päälavalle oli määrä nousta ainakin Peer Günt ja Pretenders.
Ruisrockin jälkeen kolmikon oli tarkoitus jatkaa matkaa Suomen Lappiin, sieltä Bergeniin ja lopulta rannikkoa alas Osloon.
Saksalaiset matkustivat kansipaikoilla. Schelkle ja Taxis olivat ennakkoon katsoneet itselleen sopivan nukkumapaikan laivan takaa helikopterikannelta.
Schmid ei ollut halunnut häiritä nuorta paria ja oli pannut maaten alemmalla kannella sisätiloissa. Häntä risteilyelämä ei erityisemmin innostanut, mutta silti hän oli juonut oluen tai pari. Seurueen rinkat olivat hänen valvonnassaan.
Rikoskomisario Eino Kivimäki on kirjoittanut yön tapahtumista seikkaperäisen artikkelin vuoden 1992 Poliisi kertoo -kirjaan.
Kivimäen kirjoittamaa kuvausta on pidettävä toistaiseksi tarkimpana ja varmistetuimpana julkisuuteen saatuna kuvauksena yön tapahtumista. Jokin tuon ajan tiedoista on kuitenkin saattanut muuttua ratkaisevasti, koska tutkinta lähti uudelleen käyntiin vuonna 2016.
Artikkelin mukaan Schelkle ja Taxis olivat laivalla sosiaalisempia kuin Schmid. He jatkoivat illanviettoa ja tutustuivat useisiin laivamatkustajiin. Jossain vaiheessa iltaa pari kävi kertomassa Schmidille, että he olivat tavanneet erinomaista saksaa puhuvan ”hauskan suomalaisen”.
Hauska suomalainen oli liikemies, joka oli palaamassa varaosakuorman kanssa Saksasta. Liikemies yritti esitellä autonosiaan Schelklelle, joka opiskeli automekaanikoksi. He menivät käymään autokannen ovella, mutta se oli matkan ajan lukossa.
He päättivät kokeilla uudestaan aamulla. Varmuuden vuoksi autoalan miehet vaihtoivat yhteystietoja jo yöllä.
Verinen helikopterikansi
Schmid oli jo nukkumassa, kun Schelkle ja Taxis hakivat häneltä makuupussit ja suuntasivat yhdeksännen kannen takaosaan helikopteritasanteelle. Kello oli arviolta yksi yöllä.
Pariskunnan nukkumasoppi sijaitsi pleksiseinien suojaamassa nurkassa taivasalla. Kohdassa oli hämärää, sillä aluetta valaiseva lamppu oli rikki.
Paikkaan kulki kaksi reittiä: Toinen nousi portaita suoraan laivan oikeanpuoleiselta ulkokannelta. Toinen reitti kulki samanlaisia portaita vasemmanpuoleiselta ulkokannelta ja helikopterikentän poikki.
Kopterikannella oli illan mittaan liikkunut paljon väkeä. Laivalla oli matkustajia ainakin yhdeksästä eri maasta. Joukossa oli myös ryhmä partiolaisia, jotka olivat matkalla kansainväliselle Nordic LDS Jamboree -leirille Varsinais-Suomen Sauvoon. Leiri oli suunnattu MAP-kirkon jäsenille eli niin sanotuille mormoneille.
Osa teini-ikäisistä partiolaisista oli vaellellut ympäri laivaa koko yön, ja se oli aiheuttanut joissakin kanssamatkustajissa paheksuntaa. Noin kello 3.45 kolme partiolaista päätyi helikopterikannelle.
Tanskalainen kolmikko oli jo aiemmin illalla oleskellut samassa paikassa. Nyt siellä ei näkynyt ketään. Pian yksi partiolaisista alkoi kuitenkin erottaa hämärässä liikettä.
Ilmastointiaukkojen alla näkyi kaksi ihmishahmoa.
Pojat ajattelivat ensin, että hahmot olivat tolkuttomasti humaltuneita ihmisiä. Hahmot yrittivät nousta mutta vaipuivat takaisin kannelle.
Partiolaiset katselivat touhua hetken, kunnes yksi heistä päätti mennä lähemmäs. Vuonna 1987 julkaistujen lehtitietojen perusteella hän oli 18-vuotias tanskalaismies.
Pystyyn yrittävät hahmot olivat nainen ja mies. Heidän kasvonsa ja vaatteensa olivat veressä. Nyt partiolaiset huomasivat, että myös kannella oli verta laajalla alueella.
Klaus Schelkle ja Bettina Taxis olivat loukkaantuneet erittäin vakavasti. Molemmat pystyivät liikkumaan jonkin verran, mutta on epäselvää, ymmärsivätkö he tilanteesta mitään.
Tanskalaismies on kertonut muun muassa Turun Sanomien ja Seuran haastatteluissa, että hän osasi kyllä ensiapua muttei tiennyt mitä tehdä näin vakaville vammoille. Seuranneista tapahtumista on esitetty julkisuudessa 1980-luvulla osittain ristiriitaisia versioita.
Se tiedetään, että osa tanskalaisista meni ilmoittamaan tilanteesta laivan infopisteeseen. Sieltä hälytettiin paikalle laivan järjestysmies. (Häntä on kuultu uudessa tutkinnassa todistajana, eikä hän halua antaa tässä vaiheessa haastattelua.)
Järjestyksenvalvoja on kertonut poliisille, että uhrien päässä näkyi vammoja, jotka oli selvästi aiheutettu jollakin esineellä.
Tekijä oli käyttänyt pääosin tylppää esinettä. Hengenvaaralliset vammat olivat aiheutuneet tästä tylpästä väkivallasta. Uhrit löytänyt tanskalaismies on kertonut, että Bettina Taxisin sormi oli leikkautunut irti, mutta poliisi ei ole asiaa koskaan kommentoinut. Pintapelastaja Heikki Maskulin ei tällaista vammaa havainnut.
Ilta-Sanomat julkaisi heti tapahtuneen jälkeen peräkkäisinä päivinä sarjan juttuja, joiden tiedot olivat keskenään ristiriitaisia. Niiden seurauksena julkisuudessa jäi myös elämään vuosikymmeniksi virheellinen tieto, että tekoväline olisi ollut palokirves.
Eino Kivimäen Poliisi kertoo -artikkelin mukaan järjestyksenvalvoja ja muu henkilökunta saattoivat uhrit sairastuvalle. Tanskalaispartiolainen on haastatteluissa kertonut, että myös hän oli mukana auttamassa, kun uhreja kannettiin ja talutettiin sairastuvalle.
Schelkle ja Taxis puhuivat jotakin, mutta puheesta ei saanut selvää. Se saattoi johtua heidän vammoistaan tai siitä, että kukaan paikalla olleista ei osannut saksaa.
Sairastuvalla sairaanhoitaja yritti tyrehdyttää verenvuotoa pyyhkeillä mutta ymmärsi heti, että uhreilla oli vakavia kallonsisäisiä vammoja. Laivalta otettiin yhteyttä Turun meripelastuskeskukseen, joka lähetti paikalle vartiolentueen helikopterin.
Maskulinin mukaan Taxis oli jossain määrin tajuissaan lennon aikana mutta houraili. Hän ilmeisesti luuli auttajia hyökkääjäksi ja yritti jatkuvasti suojautua. Kopterin melu ja päässä olleet kypärät tekivät mahdottomaksi kuulla, sanoivatko uhrit mitään.
Maskulin joutui elvyttämään Schelkleä lennon aikana. Kopteri laskeutui Turun Kupittaalle, josta uhrit kuljetettiin ambulanssilla Tyksiin.
Heidät siirrettiin sairaalaan kello 5.48. Pian tämän jälkeen lääkäri totesi, että Klaus Schelkle oli kuollut.
Rikostutkijat lentävät laivalle
Turun rikospoliisin päivystys oli saanut ilmoituksen tapahtumista kello 4.28. Kun sairaankuljetustehtävä oli ohi, sama miehistö kuljetti laivalle kolme poliisin taktista tutkijaa ja yhden teknisen tutkijan.
Laivalla järjestyksenvalvoja oli tehnyt voitavansa. Hän oli eristänyt osan rikospaikasta ja kerännyt alustavia tietoja paikalla olleilta.
Silminnäkijöitä teolle ei löytynyt. Thomas Schmid oli yöllä herännyt helikopterin ääneen mutta jatkanut uniaan. Varhain aamulla kaksi tuntematonta miestä herätti hänet ja kysyi, kenen rinkkoja Schmidin vieressä oli.
Kun Schmid kertoi rinkkojen omistajat, miehet pyysivät häntä mukaansa. He olivat Turun poliisin rikostutkijoita.
Schmid vietiin rauhalliseen paikkaan, jossa poliisi alkoi puhuttaa häntä. Tuntien kuluessa Schmidiä puhutettiin uudestaan ja uudestaan. Lopulta hänen turhautumisensa ja huolensa kasvoivat niin suureksi, että hän kieltäytyi vastaamasta ennen kuin kuulisi, mistä on kysymys. Silloin poliisit kertoivat, mitä oli tapahtunut.
Poliisi videokuvaa matkustajat
Tutkinnan alussa poliisi kiinnitti huomionsa useisiin nuoriin miehiin. Yksi heistä oli 26-vuotias englantilaismies, joka löytyi nukkumasta istumasalongin lattialta.
Hänen vaatteensa olivat veressä, mutta mies vakuutti, että veri oli hänen omasta nenästään. Poliisi kertoo -artikkelissa Kivimäki kuvasi englantilaismiehen yötä sekavaksi.
Mies oli tavannut Israelissa kibbutsilla suomalaisen naisen ja oli matkalla tämän luokse Suomeen. Englantilainen oli ensin yrittänyt nousta maihin Helsingissä. Poliisin kuvauksen mukaan mies oli näyttänyt ”nukkavierulta huumeveikolta”, joten hänet oli välittömästi käännytetty satamasta takaisin Ruotsiin. Nyt hän oli yrittämässä uudestaan, tällä kertaa Turun kautta.
Uusintayritys teki hänestä pääepäillyn henkirikostutkinnassa.
Tutkinnassa ilmeni, että englantilainen oli viettänyt railakkaan yön erään suomalaisseurueen kanssa. Seurueeseen kuului kaksi nuorta miestä Kotkasta ja kolme Kangasalta.
Kangasalalaisnuoret olivat viettäneet päivän Tukholmassa ja menettäneet kaikki rahansa. Nyt he olivat paluumatkalla Tukholman sosiaalitoimiston tarjoamilla lipuilla. Illan aikana kotkalaiset, kangasalalaiset ja britti olivat liittyneet yhdeksi seurueeksi.
Yöllä seurue oli nauttinut grilliannoksia ravintolassa ja juonut alkoholia eri paikoissa.
Kun laiva saapui Turkuun, satamassa oli odottamassa joukko poliiseja. Englantilaismies, kangasalalaismiehet ja kotkalaismiehet vietiin poliisilaitokselle.
Poliisivene vartioi laivaa meren puolelta, ja maissa tutkijat kuvasivat jokaisen laivasta tulevan videokameralla. Aluksi poliisi yritti kirjata kaikkien henkilötiedotkin ylös, mutta se osoittautui liian aikaavieväksi.
Poliisi muutti suunnitelmaa ja päätti jättää kirjaamisen ulkopuolelle vanhukset, lapset ja pienten lasten kanssa matkustaneet aikuiset. Jokainen matkustaja pyrittiin kuitenkin saamaan nauhalle.
Operaatio satamassa oli ennalta suunniteltu laivalla tapahtuvan rikostapauksen varalle. Oppi oli saatu kantapään kautta, sillä vain vuosi aiemmin samalla laivalla oli tapahtunut henkirikos.
Heinäkuussa 1986 Viking Sallylla oli murhattu tamperelainen liikemies. Tutkintaa oli mutkistanut se, että matkustajat olivat ehtineet poistua Tukholmassa laivasta ennen tutkinnan aloittamista.
Rikos selvisi vasta valtavan urakan jälkeen keväällä 1987. Tekijäksi paljastui turkulainen merimies Reijo Hammar, jota on myöhempien tekojensa takia kutsuttu Suomen vaarallisimmaksi vangiksi.
Pääepäilty kiistää jyrkästi
Suomalaisia vastaan ei saatu juuri mitään näyttöä, joten heidät vapautettiin pian.
Turun poliisilla ei ollut monta englantia taitavaa rikostutkijaa, mutta yksi sellainen löytyi. Kuulusteluissa englantilaismies vakuutti syyttömyyttään. Poliisi kuulusteli epäiltyä useita kertoja ja piti tätä pidätettynä miltei lain salliman enimmäisajan. Vuonna 1987 se tarkoitti kahta viikkoa.
Rikoslaboratorio teki voitavansa epäillyn vaatteista saatujen verinäytteiden tutkinnassa. Poliisi kertoo -artikkelin mukaan veri miehen vaatteissa osoittautui hänen omakseen, vaikka tuon ajan tekniikalla aukotonta varmuutta ei voinut saada.
Mitään muuta näyttöä englantilaisen osuudesta ei saatu, joten mies vapautettiin hieman ennen pidätysajan loppuun kulumista.
Ylen tietojen mukaan mies asui Suomessa vielä vuosia tapahtumien jälkeen. (Yle ei ole onnistunut tavoittamaan häntä haastattelua varten.)
Rikos oli tapahtunut Ahvenanmaan vesillä, mutta poliisijohdolle oli selvää, että Ahvenmaan poliisi ei näin mittavasta tutkinnasta suoriutuisi. Turun ja Porin lääninhallitus määräsi Turun poliisin suorittamaan tutkinnan. Tueksi poliisilaitokselle annettiin tutkijoita keskusrikospoliisista.
Rikostutkinta oli alusta saakka poikkeuksellisen laaja. Tuhansien dokumenttien järjestämisessä käytettiin apuna mullistavaa tekniikkaa: tietokonetta.
Jo tutkinnan alussa poliisi sulki pois ryöstön mahdollisuuden. Myöskään seksuaalista motiivia poliisi ei pitänyt todennäköisenä.
Varteenotettavimpana vaihtoehtona tutkijat pitivät jotakin mitättömältä tuntuvaa syytä. Tällaiseen tekoon saattaa syyllistyä psyykkisesti sairas tai vaikeasti persoonallisuushäiriöinen henkilö.
Tekniikka ei tuo ratkaisua
1980-luvun rikostutkijalla ei ollut käytössään televalvontatietoja, ja valvontanauhatkin olivat harvinaista herkkua, ja niiden laatu oli yleensä kehnoa. Viking Sallylla kameroita oli vain autokannella ja konehuoneessa.
DNA-tutkinta oli vasta tuloillaan. Suomessa ensimmäinen kunnianhimoinen yritys dna-tunnistukseen tehtiin Porvoossa tapahtuneen Marjo Jalavan henkirikoksen tutkinnassa vuosien 1987 ja 1988 taitteessa, mutta varsinaisesti rikostutkinnan keinovalikoimaan se tuli vasta 1990-luvulla.
Vuonna 1987 osattiin lähinnä määrittää veriryhmä ja se, oliko veri ihmisen vai eläimen.
Kaiken kukkuraksi ruotsinlaivat eivät pitäneet kattavia matkustajalistoja. Laivalla saattoi olla paljonkin matkustajia, joiden henkilöllisyys ei ollut kenenkään tiedossa.
Vaikka tekninen rikostutkinta oli merkittävässä asemassa, tutkinnan pääpaino oli taktisessa tutkinnassa ja erityisesti puhuttamisissa ja kuulusteluissa.
Etsintöjä ympäri Eurooppaa
Joidenkin aikalaistietojen mukaan Bettina Taxis oli tapahtumapäivänä sairaalaan siirtämisen jälkeen hetken tajuissaan. Sen jälkeen hän oli kuitenkin tajuttomana useita viikkoja. Vuoden 1987 lehtitietojen perusteella hän oli tajuton vielä silloinkin, kun hänet siirrettiin saksalaiseen sairaalaan.
Suomalaiset tutkijat onnistuivat pitkän byrokraattisen kamppailun ja turhien yritysten jälkeen lopulta kuulustelemaan Taxisia saksalaispoliisien avulla vuosi tapahtuneen jälkeen. Taxis ei muistanut tapahtuneesta mitään. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan hän toipui lopulta fyysisistä vammoistaan pääosin mutta ei täysin.
Vuosien kuluessa poliisi etsi useita henkilöitä, joiden kuvauksia annettiin julkisuuteenkin. Kahdesta eri henkilöstä käytettiin julkisuudessa nimitystä ”myssymies”, sillä heidän oli nähty käyttävän silmiinpistävää pipoa. Toinen miehistä tavoitettiin lopulta Länsi-Saksasta, ja poliisi sulki hänet pois epäiltyjen joukosta.
Yksi mahdollinen myssymies jäi tiettävästi tavoittamatta. Poliisin mukaan mies oli nähty yöllä liikkumassa viidennen kannen cafeterian lähellä. Noin 30-vuotias, 175-senttinen ja tummatukkainen mies oli herättänyt huomiota. Hän oli epäsiistin oloinen ja puhui itsekseen englantia.
Hänen päässään oli tumma tai vihertävä pipo, jonka reunat oli rullattu. Yllään miehellä oli tummahko, kotikutoinen villapaita ja jalassaan varrelliset kengät. Miehellä oli mukanaan jonkinlainen kangaskantamus.
Eräs silminnäkijä kutoi poliisille vaalean lakin, jollainen miehellä hänen mielestään oli päässä. Toiset todistajat olivat sitä mieltä, että pipo oli tumma.
Keväällä 1989 poliisi julkisti uuden havainnon, jonka se epäili liittyvän rikokseen. Elokuussa 1987 kaksi paikallista sorsastajaa oli rantautunut pienelle Lilla Björnholmin saarelle Korpoossa. Runsaan neljän hehtaarin saari on asumaton, ja sitä ympäröi kallioinen ranta ja peittää metsä. Se sijaitsee aivan laivareitin varrella.
Kalastajat näkivät rannalla mustan jätesäkin. He kurkistivat säkkiin ja totesivat, että siellä on vaatteita. He jättivät säkin paikoilleen ja jatkoivat matkaansa.
Seuraavana kesänä kalastajat palasivat saarelle ja huomasivat, että säkki oli yhä samassa paikassa. Silloin he päättivät ottaa sen mukaansa ja toimittaa Nauvon poliisille. Sieltä se kulkeutui Turkuun, sillä mahdollinen yhteys selvittämättömään henkirikokseen kiinnosti poliisia.
Säkissä oli muun muassa suomalaisvalmisteinen, piilokorollinen Umberto Loofer -puolikenkä. Poliisi sai selville, että kengät oli myynyt Turun Maariankadulla sijainnut kenkäliike vuonna 1985 tai 1986.
Säkistä löytyivät myös vaaleat sortsit ja kotimainen, väriltään punainen akryylivillapaita. Lisäksi säkissä oli harmaa työhansikas, jossa oli nimikirjaimet H.K.
Poliisi kertoi, että sekä löytöpaikka että ”eräät tekniset tutkimukset” viittasivat siihen mahdollisuuteen, että vaatteet olivat olleet Viking Sallylla.
Poliisi urakoi tutkinnassa pitkälle 1990-luvulle. Useita videolle tallentuneita matkustajia etsittiin ympäri Eurooppaa. Osa jätti ilmoittautumatta poliisille, koska katsoi, ettei tiennyt asiasta mitään. Tällaisia olivat esimerkiksi ruotsalaislehdistössä julkaistujen kuvien avulla löydetyt nuoret miehet ”Jocke” ja ”Perra”.
Osa taas vältteli poliisia ilmeisesti siksi, että heidän risteilynsä ei henkilökohtaisista syistä kestänyt päivänvaloa. Heihin lukeutui esimerkiksi poliisin filmille tallentunut keski-ikäinen pariskunta. Heidät löydettiin lopulta kuvan julkaisemisen jälkeen Norjasta.
Tutkinnanjohtaja Kivimäki matkusti itse useita kertoja Viking Sallylla nuuskimassa lisätietoja tapauksesta.
Vaatemyttylöydön jälkeen johtolangat kuitenkin vähenivät ja loppuivat lopulta kokonaan. 1990-luvulla rikosnimikkeiksi jäivät alussa kirjatut tappo ja tapon yritys.
Pisin aika teosta tuomioon
- Suomessa on vain kerran aiemmin nostettu syyte yhtä vanhasta rikoksesta. Bodominjärven murhien oikeudenkäynnissä murhasyytteet kuitenkin hylättiin.
- Pisin teon ja tuomion välillä kulunut aika on Suomessa itsenäisyyden ajalla 21 vuotta. Toimistopäällikkö Raija Muukkonen murhattiin Espoossa 1987, eli samana vuonna kuin Viking Sallyn veriteko tapahtui. Tekijä tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen vuonna 2009.
Viking Sallyn henkirikostutkinnassa tapon syyteoikeus olisi vanhentunut jo vuonna 2007. Rikosnimikkeiksi vaihdettiin kuitenkin 2000-luvulla murha ja murhan yritys. Murhan syyteoikeus ei vanhene.
Rikosnimikkeen vaihtaminen ei automaattisesti tarkoita, että teko ei olisi vanhentunut. Harkinnan asiassa tekee ensin syyttäjä syyteharkinnassaan. Mikäli syyttäjä nostaa syytteen, syyteoikeuden vanhentumista arvioi seuraavaksi käräjäoikeus.
Tutkinta pysyi keskeytettynä vuoteen 2016 saakka. Silloin tapahtui jotakin, josta poliisi vaikenee tyystin. Tuolloin saadut tiedot saivat kuitenkin poliisin aloittamaan tutkinnan uudelleen.
Nyt, 33 vuotta rikoksen jälkeen, rikos on tutkinnanjohtajan mukaan selvinnyt.
Schmid toivoo ratkaisua
Toukokuussa 2020 Thomas Schmid istuu asuntonsa parvekkeella valmiina haastatteluun. Ylen kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen haastattelee Schmidiä ulkotiloissa, jotta riski koronaviruksen tarttumisesta olisi pienempi.
Schmid on viisikymppinen perheenisä. Hänen poikansa on nyt samanikäinen kuin hän oli kohtalokkaana yönä Itämerellä. Schmid asuu vaimonsa kanssa tilavassa kerrostaloasunnossa läntisessä Stuttgartissa.
Hän kertoo, että 33 vuoden takaiset tapahtumat eivät enää vaikuta hänen elämäänsä dramaattisesti.
Silti hän miettii yhä, kuka sen teki.
Schmid kuuntelee toimittajaa yhtä kiinnostuneena kuin toimittaja häntä. Turtiainen on kertonut, että tutkinta Suomessa on etenemässä.
Schmid uskoo, että tutkinnan alussa poliisi epäili häntäkin. Niin kuuluu tehdä, sillä valtaosassa henkirikoksia tekijä löytyy uhrin lähipiiristä. Schmid ymmärsi jo tuolloin, että poliisi vain teki työtään.
Hyvin nopeasti poliisi päätyi siihen, että Schmid ei ole rikoksen tekijä. Jutun ensimmäisenä tutkinnanjohtajana toimi rikosylikomisario Kurt Alopaeus, joka on jo edesmennyt. Hän kommentoi asiaa Seura-lehdelle elokuussa 1987.
– Thomas Schmid on puhdas kuin pulmunen, todella hieno poika.
Toinen tutkinnanjohtaja Eino Kivimäki vahvisti asian myöhemmin. Myös nykyinen tutkinnanjohtaja Veli-Matti Soikkeli sanoo, että Schmid ei ole rikoksen tekijä. Soikkelin mukaan poliisin epäilemä henkilö ei tiettävästi tuntenut uhreja entuudestaan.
Haastattelun kuluessa Turtiainen kertoo Schmidille, että Turun poliisi uskoo selvittäneensä rikoksen.
– Todellako?
Schmid on tiennyt, että jotain on tekeillä. Hän kertoo, että poliisi oli häneen yhteydessä muutama vuosi sitten. Tuolloin tutkija kertoi, että juttu avataan uudelleen. Schmid ei ollut toiveikas, mutta nyt hänen kiinnostuksensa herää.
– En tiedä, voiko se onnistua yli 30 vuoden jälkeen, mutta se olisi päätepiste tälle, Schmid sanoo.
– En tiedä, ovatko Klausin vanhemmat vielä elossa, mutta heille se olisi varmasti helpotus.
Jäljet taltioitiin kannelta
Näyttö näin vanhassa tapauksessa voi perustua pitkälti aihetodisteisiin. Aihetodisteet ovat todisteita, jotka eivät suoranaisesti todista kenenkään syyllisyyttä mutta voivat kokonaisuutena puhua syyllisyyden puolesta.
Poliisi ehti kuitenkin tutkinnan alussa suorittaa kohtuullisen perusteellisen rikospaikkatutkinnan, joskin sen tekemisessä oli kova kiire.
Rikospaikalla teon jälkeen käyneiltä otettiin niin sanottuja vertailujälkiä. Esimerkiksi pintapelastaja Heikki Maskulin kävi antamassa poliisille jalkineenjälkensä, jotta hänen jättämiään jälkiä ei erehdyttäisi luulemaan tekijän jättämäksi.
Poliisilla saattaa siis olla myös rikosteknistä näyttöä, mutta tästäkään poliisi ei kerro julkisuuteen.
Rikoskomisario Eino Kivimäki kirjoitti vuonna 1992, että poliisilla on ”vertailunäyttöä”. Hän ei kuitenkaan kertonut, mistä se koostuu.
Uutta näyttöä rikospaikalta ei enää saada. Laiva sijaitsee nykyään 80 metrin syvyydessä Utön edustalla.
Viking Sally tunnetaan nykyään parhaiten sen viimeiseksi jääneellä nimellä: Estonia.
Korjaus 10.6.2021: Jutun grafiikkaa muutettu. Oikeudenkäynnissä julki tullut esitutkinta paljasti, että rikospaikka sijaitsi laivan oikealla puolen eikä vasemmalla, kuten alkuperäinen grafiikka osoitti. Korjattu myös jalkapalloseurassa FC muotoon VfB.
Lue lisää:
- Studentparet låg och sov under bar himmel då den brutala attacken fick sin början - Polisen i Åbo: Det 33 år gamla mordet på Sverigebåten är nu löst
- Brutalt mord på färja nära lösning – efter 33 år
Kuuntele Takaisin Pasilaan -podcast:
Viking Sallyn surma: Miten yli 30 vuotta vanha henkirikos ratkaistaan?
Vanhoja juttuja rikoksesta:
Juttuja laivan vaiheista: