Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

EM-finalisti ja SE-mies Otto Ahlfors ripusti yllättäen piikkarit naulaan vain 26-vuotiaana

Pikajuoksija ja viestin SE-mies Otto Ahlforsin ennätykseksi sadalla metrillä jäi 10,44, jonka hän juoksi kolme kertaa.

Otto Ahlfors
Otto Ahlfors Kuva: Tomi Hänninen
  • Petri Hänninen

Otto Ahlforsin lopettamispäätöksen takana olivat useat loukkaantumiset sekä oma tuloskehityksen pysähtyminen.

– Siinä lopettamisessa oli monta syytä, mutta yksi oli se, ettei pariin kolmeen vuoteen tullut selvää kehitystä ja olin henkilökohtaisella tasolla kaukana Euroopan kärjestä. Toiseksi minulla oli paljon vammoja. Akillekset reistailivat useasti, kertoo Ahlfors Ylelle.

Ahlforsin ennätykseksi sadalla metrillä jäi 10,44. Vuosina 2016 ja 2017 hän juoksi tuon ajan sallituissa olosuhteissa kolme kertaa.

Hän kuului myös viime vuodet Suomen 4 x 100 metrin pikaviestijoukkueen runkoon ja oli mukana 4 x 100 metrin SE-joukkueessa vuoden 2018 EM-kilpailuissa Berliinissä. Suomi juoksi EM-finaalissa kuudenneksi uudella SE-ajalla 38,92. Ahlforsin lisäksi joukkueessa juoksivat Eetu Rantala, Oskari Lehtonen sekä Samuel Purola.

Suomen pikaviestijoukkue
Suomen pikaviestijoukkue, Eetu Rantala, Samuel Purola, Otto Ahlfors, Oskari Lehtonen Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

– Olen tyytyväinen saavutuksiini. Juoksin niin sanotusti puoliammattilaisena, mutta kuitenkin täysillä. Olen iloinen siitä, että sain kokeilla missä rajani menivät ja myös siihen, että sain juoksu-urallani tukea monelta taholta.

Uran kohokohta SE-juoksu EM-finaalissa

Otto Ahlfors juoksi vuoden 2017 Kalevan kisoissa sadalla metrillä hopeaa. Siinä kisassa Ikaalisten Urheilijoiden kaksikko Samuli Samuelsson sekä Ahlfors nappasivat seuralleen kaksoisvoiton.

Hänellä on sadalta metriltä Kalevan kisoista kolme SM-pronssia ja yksi hopea. Vuonna 2017 Ikaalisten Urheilijoiden kaksikko Samuelsson-Ahlfors otti kaksoisvoiton sadalla metrillä.

Uran kohokohta löytyy kuitenkin Berliinin EM-finaalista.

– Kyllähän siinä EM-viestissä oli ihmeellistä taikaa. Se on uran ykkösmuisto. Toinen on ehkä se ainut SM-kulta, joka tuli Jyväskylän SM-hallien 60 metrillä, kertoo Ahlfors.

Tällä hetkellä Ahlfors opiskelee logistiikkainsinööriksi Jyväskylässä. Hänen isällään on kuljetusyritys ja siinä on yksi tulevaisuuden mahdollisuus.

– Se on varteenotettava vaihtoehto. Muutenkin bisnes kiinnostaa. Menestyä voi muuallakin kuin urheilussa.

Ahlfors vastasi puhelimeen Pirkanmaalta kesken kalastuspuuhien.

– Istun tällä hetkellä veneessä järvellä. Ollaan kaverin kanssa kalassa. Nautin hienosta kesäillasta. Ei tarvitse olla vetämässä happovetoja, naurahtaa Ahlfors.