Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Katri Saarikiven kolumni: Ihmisaivot syntyivät rakkaudesta

Romanttinen rakkaus ei välttämättä ole tunne, vaan motivaatiojärjestelmä, kirjoittaa aivotutkija Katri Saarikivi.

Katri Saarikivi
Kuva: Juha Kivioja / Yle
  • Yle

Olin nelivuotiaana huumaavan rakastunut Elvikseen. Kuvittelin tosissani, että “Little Sister” -kappaleessaan hän laulaa minulle, sillä olen pikkusisko. Muserruin, kun minulle kerrottiin, että laulaja oli aikapäivää sitten kuollut. No, elviksenkaipuuta helpottivat muut samanaikaiset rakkaudenkohteet: He-Man, Lepakkomies, McGyver, David Bowie Labyrintti -elokuvan peikkokuninkaana, sekä naapurin Sami. Nämä olivat suhteettoman paljon ajatuksissani, jotka harhailivat kuvitelmiin siitä, miten hyvältä tuntuisi saada heiltä huomiota.

Samin kanssa halusin ehdottomasti naimisiin. Hyvältä näyttikin hetken aikaa, kirjoittelimme rakkauskirjeitä toisillemme, kunnes Sami lemppasi minut. Koulusta oli löytynyt joku uusi. Nelivuotiaana en vielä kovin ollut ehtinyt altistua kulttuurini tavoille, mutta tiesin silti, mitä romanttinen rakkaus on, osasin kokea sitä, ja myös tuta sen loppumisen tuskan. Onko perimässämme romanttisen rakkauden koodi?

Romanttisen rakkauden ilmiö löytyy lähes kaikista maailman kulttuureista. Samanlaisia kulttuuriuniversaaleja ovat tunnetun tutkimuksen mukaan muun muassa tuli, työkalut, rituaalit, musiikki, vitsit, konflikti, ja aikakäsitys. Ajatellaan, että tällaiset laajasti jaetut ominaisuudet voivat olla seurausta luonnonvalinnan tuottamasta adaptaatiosta. Mitä hyötyä romanttisesta rakkaudesta on voinut olla?

Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että rakkaus vähensi nikotiiniriippuvaisten reaktioita kuviin tupakasta.

Rakastumista sanotaan syystäkin huumaavaksi. Tutkimusten mukaan intohimoinen rakastuminen aiheuttaa pakkomielteistä ajattelua ja heikentää itsehillintää. Aivoissa nähdään hyvin samanlaisia muutoksia motivaatioon ja palkitsevuuteen liittyvissä aivorakenteissa kuin riippuvuuksissa.

Tästä yhteydestä voi olla yllättävää hyötyä: eräässä tutkimuksessa havaittiin, että rakkaus vähensi nikotiiniriippuvaisten reaktioita kuviin tupakasta. Kokeessa koehenkilöt olivat olleet yli kahdeksan tuntia sauhuttelematta ja katselivat magneettikuvantamislaitteessa kuvapareja, joissa oli tuttu ihminen tai rakastettu, ja kynä tai tupakka. Kuva tupakasta ei aktivoinut riippuvuuteen liittyviä aivoalueita, jos rinnalla oli kuva ihmisestä, johon riippuvainen oli rakastunut.

Rakastumisesta seuraa myös paljon muuta hyvää. Se muun muassa parantaa empatiakykyä ja lisää hermokasvutekijöiden määrää veressä. Laadukkaissa parisuhteissa olevilla on keskimäärin parempi yleisterveys. Tärkein hyöty ihmislajin kannalta saattaa löytyä siitä, mitä rakkaudesta seuraa ihmisten välille: se sitoo meitä toisiimme pitkäksi aikaa.

Romanttinen rakkaus on aivoissa päällekkäinen seksuaalisen himon kanssa. Ajatellaan, että intohimo saa ihmiset löytämään toisensa, sitten rakkaus astuu peliin. Hormonaaliset ja aivojen toiminnan muutokset suuntaavat ihmisen kiinnostuksen ja intohimon voittopuolisesti tähän tiettyyn yhteen, vähentäen sitä toisia kohtaan. Esimerkiksi, eräässä tutkimuksessa rakastuneilla oli enemmän oksitosiinia verinäytteissä kuin ei-rakastuneilla. Oksitosiinin määrä ennusti sitä, mitkä parit pysyivät yhdessä. Toisessa tutkimuksessa oksitosiininenäsuihke sai miehet arvioimaan puolisoidensa kasvokuvia entistäkin puoleensavetävämmiksi. Rakkaan kasvojen katselu suihkeen vaikutuksen alaisena aktivoi myös enemmän aivojen palkitsevuuteen liittyviä alueita.

Onkin ehdotettu, että romanttinen rakkaus ei ole tunne, vaan motivaatiojärjestelmä. Rakkaus auttaa keskittymään toiseen, ja tekee yhdessäolosta palkitsevaa. Tämä on saattanut luoda tarvittavat olosuhteet sille, että aivomme ovat voineet kasvaa suhteettoman suuriksi ja paljon energiaa kuluttaviksi muihin kädellisiin verrattuna.

Yksinkertaisesti, pariskunnan on ollut helpompi turvata lapselle pitkän kasvuvaiheen aikana riittävästi energiaa aivojen kasvuun, kuin äidin yksin. Olemme tästä näkökulmasta rakkaudelle aivomme velkaa.

Mistä tietää, onko rakastunut? Koska rakkauden kokemusta ei voi suoraan mitata aivoista, on monissa tutkimuksissa hyödynnetty vuonna 1986 kehitettyä Passionate Love Scale -nimistä kyselyä. Siitä löytyvillä väittämillä voit leikkimielisesti testata, oletko tutkimusnäkökulmasta intohimoisen rakastunut. Tässä muutama suorastaan runollinen esimerkki:

1. Hän voi saada oloni kuohuvaksi ja kuplivaksi.

2. Nautin hänen vartalonsa liikkeiden ja muotojen katselusta.

3. Sulan, kun katson syvälle hänen silmiinsä.

4. Tunnen miten vartaloni vastaa hänen kosketukseensa.

5. Jos hänellä olisi vaikeaa, siirtäisin huoleni syrjään auttaakseni häntä.

6. Jos hän lähtisi, tuntisin epätoivoa.

7. Rakastan häntä aina.

Vaikka rakkauden syntyperä saattaa olla epäromanttisen käytännöllinen, on kokemus ylimaallinen. Rakkaus on vaikeasti järjellä selitettävissä, ja varsinkin säädeltävissä. Se jyrää muut motivaatiojärjestelmät, muuttaa yhden yön loppuelämäksi ja tuntemattoman pulliaisen jumalaiseksi. Se on antanut meille mahdollisuuden kehittyä ihmisiksi, ja sellaisen tajunnan, jonka itse rakkauden kokemus voi räjäyttää. Se ei ole yksilön, vaan koko lajin valinta. Sille pitänee ihmisen siis, kuten Elvis tiesi, vain antautua.

Katri Saarikivi

Kirjoittaja tutkii oppimisen, empatian ja vuorovaikutuksen aivoperustaa. Hän haluaa ymmärtää paremmin, ei olla oikeassa.

Kolumnista voi keskustella 4.8. ko 23.00 asti.