Ella Saarenpää-Kervinen, 38, hakee lapsensa hoidosta vasta sen jälkeen, kun on ottanut ensin päiväunet. Perheen arkea helpotetaan välillä syömällä noutoruokaa ja siivoamiseen käytetään tarvittaessa kotiapua.
Hän tiesi jo ennen raskautta, ettei tule koskaan olemaan kuin netin vauvapalstojen ihanneäidit.
– Lopetin keskustelupalstojen lukemisen, sillä huomasin äidin olevan siellä toiselle äidille susi.
Saarenpää-Kervinen pysty suoriutumaan tavallisesta arjesta ilman apua, sillä hän sai aivovamman huhtikuussa vuonna 2016.
Kun väsymys tuli jäädäkseen
Saarenpää-Kervinen on kokenut kilparatsastaja, joka on aina tiennyt, että lajiin liittyy myös riskejä. Ne toteutuivat hänen kohdallaan, kun hän putosi hevosen selästä ja löi päänsä.
Ratsastamiseen liittyvät onnettomuudet ovat yksi yleisimpiä syitä naisten ja tyttöjen aivovammoille. Vuosittain aivovamman saa arviolta 15 000 – 20 000 suomalaista. Valtaosa niistä on lieviä aivotärähdyksiä.
Lajin parissa nähdään tärkeänä, että hevosen selkään palataan mahdollisimman pian putoamisen jälkeen, ettei siitä tule kammoa, Saarenpää-Kervinen kertoo.
– Nousin putoamisen jälkeen nopeasti takaisin ratsaille ja tein elämäni parhaan estekierroksen.
Putoamisen aiheuttamat oireet alkoivat tulla vasta jälkeenpäin. Ensin alkoi heikentyä tasapaino, sen jälkeen numerot näyttivät kummallisilta.
– Lähdin lääkäriin vähän vastentahtoisesti ja vain, jotta saisin vakuutuksesta uuden kypärän.
Päässä oli pieni aivoverenvuoto, niskaan oli tullut nikamavamma, toisesta silmästä oli halvaantunut näköhermo ja kylkiluu oli katkennut. Sen hän tosin huomasi vasta viikon päästä onnettomuudesta.
Sairaalassa Saarenpää-Kervinen pysyi hereillä enää viiden minuutin pätkissä ja joutui liikkumaan rollaattorin avulla.
Aivovammat diagnosoidaan viiveellä, ei suoraan onnettomuuden jälkeen. Saarenpää-Kervisen vamman vakavuus kävi selväksi onnettomuuden jälkeisenä syksynä, kun hänen olisi pitänyt palata takaisin töihin opettajaksi.
Väsymys oli edelleen kova, eikä pää tuntunut toimivan. Hänellä todettiin keskivaikea aivovamma, josta seurasi vuosi sairauslomaa.
Saarenpää-Kervisen ei uskottu enää koskaan kykenevän palaamaan luokanopettajaksi, sillä hänen katsottiin menettäneen 25 prosenttia työkyvystään. Hänen oli vaikea hyväksyä asiaa.
– Halusin olla poikkeus tilastoista, toipua ja palata töihin nopeasti, mutta eihän se niin mennyt.
Asuntokaupat ja avoliitto ilman muistikuvia
Onnettomuudesta on aikaa reilut neljä vuotta, eikä Saarenpää-Kervinen muista edelleenkään putoamisen jälkeistä aikaa. Muistiaukko on noin neljän kuukauden ajalta. Sinä aikana hän on myynyt asuntonsa, ostanut uuden ja muuttanut avoliittoon puolisonsa kanssa.
– Ilmeisesti olen vaikuttanut ihan selväjärkiseltä, kun olen nämä asian tehnyt, Saarenpää-Kervinen nauraa.
Onnettomuus sattui keskelle tuoreen parisuhteen kuherrusvuosia ja siitä tuli suhteen koetinkivi. Koska aivovamma ei näkynyt päällepäin, jopa läheisten oli aluksi vaikea ymmärtää sitä, Saarenpää-Kervinen sanoo.
– Aiheutin läheisilleni paljon pettymyksiä, sillä jouduin perumaan tapaamisia ja menoja monesti ihan viime tingassa, kun väsymys iski yllättäen. Kaikki voimat olivat menneet lähdön suunnitteluun.
Kun toipuminen edistyi, samalla biologinen kello alkoi tikittää. Saarenpää-Kervisellä oli edellisestä liitostaan tytär, mutta uudella puolisolla ei ollut lapsia.
– Olimme molemmat reilusti yli kolmekymppisiä ja tiesimme, ettei vauvahaaveelle olisi aikaa loputtomasti. Tiesimme myös, ettemme tulisi pärjäämään ilman ulkopuolista apua, Saarenpää-Kervinen sanoo.
Samalla hän pohti oikeuttaan ja kykyään tulla äidiksi vammautuneena.
Halu tulla äidiksi voitti
Saarenpää-Kerviselle aivovamma aiheutti väsymyksen lisäksi tunne-elämän tasaantumista, aloitekyvyn heikkenemistä, muistiongelmia ja kroonisen kivun niskaan.
– Mietin, onko minusta äidiksi aivovammaisena ja saako vammainen saada lapsen. Tiesin, että olisin vähemmän kyvykäs olemaan äiti, sillä minulla ei ole saman verran jaksamista kuin muilla äideillä. Onko sopivaa saada lapsi vielä siihen tilanteeseen.
Halu saada lapsi meni kuitenkin kaikkien hänen epäilystensä edelle.
Saarenpää-Kervinen sanoo puhuneensa vammastaan avoimesti neuvolassa ja on saanut sitä kautta esimerkiksi kotiapua.
– Lapset olen kuitenkin halunnut hoitaa itse.
Hänen kykyään olla vanhempi eivät ole kyseenalaistaneet ainakaan ääneen muut kuin hän itse. Saarenpää-Kervinen arvelee sen johtuvan siitä, ettei aivovamma näy päällepäin.
Äitiys voi olla voimauttava kokemus
Vammaisilla on kansainvälisten sopimuksien takaama oikeus päättää vapaasti lastensa lukumäärästä ja säilyttää hedelmällisyytensä. Lisäksi heille on annettava tarvittaessa tukea lasten hoidossa ja kasvatuksessa.
Myöskään aivovamma ei ole este äitiydelle, sanoo Aivovammaliiton toiminnanjohtaja Päivi Puhakka.
Puhakan mukaan aivovamman saaneella äidillä voisi olla vauva-arjessa apuna esimerkiksi henkilökohtainen avustaja, jotta äiti pystyy huolehtimaan omasta jaksamisestaan.
Aivovammaisten äitien pärjäämisestä tai raskauden vaikutuksista heidän terveyteensä ei ole olemassa tutkimustietoa.
Puhakan mukaan osa aivovamman saaneista äideistä on kuitenkin kertonut, että lapsen saaminen on auttanut keskittymään omien vaivojen sijasta lapseen.
– Voi olla voimauttava kokemus, kun huomaa pärjäävänsä vauvan kanssa, Puhakka sanoo.
Aivovammaan liittyy yhä stigmaa ja moni vanhempi ei puhu asiasta tyhmäksi leimautumisen pelossa. Saarenpää-Kervinen on puhunut vammastaan julkisesti ja työskentelee myös kokemustoimijana, jotta ihmisten tietoisuus aivovammasta paranisi.
Riittävän hyvä äiti kelpaa
Saarenpää-Kervinen sanoo osanneensa odottaa vauva-ajasta rankkaa ja sitä se olikin. Vauva nukkui huonosti ja mies oli töidensä vuoksi paljon pois kotoa.
– En muistele aikaa lämmöllä, sillä se oli taistelua.
Raskasta aikaa kesti puolitoista vuotta. Voimaa jaksamiseen hän sai lapsistaan ja pienistä hyvistä hetkistä.
Saarenpää-Kervinen kokee olevansa hyvä äiti, vaikka koti on välillä sotkuinen ja lasten tavaroita on ympäri pihaa.
Sen sijaan hän puhuu lapsilleen paljon rakkaudesta, sillä onnettomuus opetti, että jokainen päivä voi olla viimeinen.
– Täytyy elää niin, että lapset tietävät minun rakastavan heitä.
Hoplopit ja muskarit ovat Saarenpää-Kerviselle liian kuormittavia paikkoja, mutta niiden sijaan hän pitää lapsiaan lähellä ja lepää yhdessä heidän kanssaan.
Väestöliiton pari- ja perhesuhteiden asiantuntijan Minna Jaakkola mukaan nykyään puhutaan paljon riittävän hyvästä vanhemmuudesta. Lapsi ei tarvitse täydellistä vanhempaa, vaan oma vanhempi on rakkain ja tärkein.
Jaakkolan mukaan hyvää vanhemmuutta on se, että osaa pohtia omaa tilannettaan ja pyytää tarvittaessa apua. Ja apua tulisi olla myös saatavilla, mutta valitettavan moni joutuu kamppailemaan sitä saadakseen.
Kuin älypuhelin laturissa
Saarenpää-Kervisen täytyy edelleen levätä paljon ja hän tarvitsee siihen myös aikaa ilman lapsia. Silloin lapset ovat hoidossa esimerkiksi isovanhempien luona. Työpäivän jälkeen hän ottaa päiväunet, jotta jaksaa olla lastensa kanssa illan.
Enää levon tarvetta ei tarvitse perustella, vaan läheiset tietävät mistä on kyse. Myös puoliso järjestää minulle aikaa, että saan levätä, hän sanoo.
Levätessään Saarenpää-Kervinen sanoo olevansa latauksessa.
– Olen kuin vanha älypuhelin, jonka akku on kulunut. Puhelimen kaikki toiminnot ovat kunnossa, mutta sitä täytyy ladata useammin kuin uutta puhelinta ja silloin sitä ei voi käyttää.
Lepohetket ovat syy siihen, miksi Saarenpää-Kervinen pystyi vastoin ennakko-odotuksia palaamaan takaisin työelämään viime syksynä. Koulupäivää rytmittävät välitunnit, jolloin hän pystyy lepuuttamaan aivojaan.
Koronakevät ja kotiopetukseen siirtyminen olivat rankkoja.
– Olin samaan aikaan äiti, kotiopettaja ja lastenhoitaja ilman taukoja, joita olisin tarvinnut.
Saarenpää-Kervinen on palannut hiljattain myös hevosten pariin, mutta enää hän ei hyppää esteitä.
– Perheellä on ollut hevosten kanssa sulattelemista, mutta he hyväksyvät sen, koska näkevät kuinka onnelliseksi tulen.
Voit keskustella aiheesta 12.7. kello 23:een saakka.