Ilmassa on iloa. Viisi nuorta ammattimuusikkoa järjestäytyy kameran eteen markkinointikuvauksia varten Ritarihuoneen edustalla Helsingin keskustassa.
Työlleen omistautunut valokuvaaja tekee kaikkensa, jotta tunnelma välittyy kuvissa. Pian osa muusikoista istuu puun oksalla ja asetelma on täydellinen.
Kvintetti vastaa Kamarikesä-nimisen festivaalin ohjelmistosta jo neljättä vuotta, mutta tällä kertaa kaikki tuntuu vähän jännittävältä. Valokuvaussession voi nähdä metaforana uudelle alulle. Promokuvat ovat todiste siitä, että alle kolmekymppiset muusikot ovat olemassa vielä koronapandemian jälkeen.
– Tällä hetkellä tuntuu, että on toivoa taas. Asioita on alkanut tapahtua, ja ihmiset selkeästi tarvitsevat musiikkia ja elämyksiä tällaisena aikana, sellisti Senja Rummukainen sanoo.
Muutama kuukausi sitten tilanne näytti toiselta.
– Tuntui käsittämättömältä, että yhdessä illassa meni puolen vuoden työt alta. Olihan se sokki, että apua, näinkö helposti työt voivat peruuntua, ja eikö työlläni ole mitään merkitystä. Pahimpina päivinä selailin netistä työpaikkailmoituksia.
Konsertit ovat tärkeitä yleisön lisäksi muusikoille
Tänä kesänä luvassa on vain yksi Kamarikesä-festivaalikonsertti. Se nauhoitetaan etukäteen ja lähetetään 7. elokuuta videostriiminä ja Yle Radio 1:llä. Esimerkiksi viime kesänä Ritarihuoneella järjestettiin kolme festivaalikonserttia peräkkäisinä päivinä. Vastaavasti monet muutkin festivaalit järjestävät konsertteja tavalla tai toisella, vaikka tapahtuman peruminen olisi ehkä ollut helpompi vaihtoehto.
Joku saattaisi kysyä, mitä järkeä.
Konsertit – vaikka sitten poikkeuksellisesti järjestetyt – tällaisena aikana ovat tärkeitä paitsi yleisölle myös muusikoille.
– Varsinkin, kun meillä on nuoria soittajia, niin on tärkeää päästä taas rytmiin, pianisti Johannes Piirto toteaa.
Kamarikesän konsertissa viimeisenä kuullaan Johannes Brahmsin Pianokvintetto f-molli (1865) festivaalin johtoviisikon esittämänä. Valinta kuvastaa niin ikään sitä, että on aika kääntää sivua ja suunnata katse tulevaan.
– Se on kamarimusiikkikirjallisuuden tärkeitä kappaleita, mutta meille uusi tuttavuus. Halusimme soittaa jotain uutta, tutustua kappaleeseen yhdessä ja nauttia siitä, Piirto toteaa.
"Informaatiotulvan ulkopuolelta löytyy hienoja juttuja"
Suomessa on pitkä ja maineikas klassisen musiikin perintö, kuten myös väittelyllä klassisen musiikin ja ylipäänsä taiteiden merkityksestä yhteiskunnassa. Nuori muusikkosukupolvi kokee, ettei heidän ammattiaan kyseenalaisteta.
– Suomessa ymmärretään aika hyvin se, että taiteet rikastuttavat elämää. Olen aina kokenut, että sitä arvostetaan, mitä teen, Piirto sanoo.
Rummukainen uskoo, että kysymys on ylipäänsä työelämän murroksesta. Muusikon ammatti ei tunnu erityisen eksoottiselta vaikkapa somevaikuttajan rinnalla.
– Totta kai aina tulee niitä, että mitä sä oikeasti teet työksesi soittamisen lisäksi, mutta ne ovat tosi tosi harvassa. Ikinä ei ole tarvinnut erityisesti selitellä, Rummukainen kertoo.
Klassisen musiikin sisään rakennettu ominaisuus on yleisön ja esittäjien ikärakenteen välinen suhde. Ihminen löytää usein säännöllistä aikaa konserttikäynneille vasta eläkeiässä, kun muusikot aloittavat uransa parikymppisinä.
Silti sopii kysyä, miksei nuoria näy enemmän konserttiyleisössä. Piirto kertoo, että he ovat kollegojen kanssa korona-aikana pohtineet sitä, miten raja-aitaa yleisön ja esittäjien välillä voisi madaltaa. Samalla musiikista ja sen esittämisestä voisi tulla samastuttavampaa tai ainakin helpommin lähestyttävää.
– Klassinen musiikki ei ole mitään hienostelua, vaan se vie salakavalasti mennessään. Sille pitää vain osata antaa aikaa. Hienoja juttuja löytyy, kun uskaltaa hetkeksi hypätä informaatiotulvan ulkopuolelle.