Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Vilkas heinäkuu korvasi Maretariumin koronatappiot

Nettilippuja myytiin Maretariumiin heinäkuussa ennätysmäärä.

Maretarium joutui koronarajoitusten seurauksesta olemaan suljettuna kaksi ja puoli kuukautta. Arkistokuva. Kuva: YLE / Jussi Haka
  • Angela Nurmi

Vilkas heinäkuu on korvannut Kotkassa sijaitsevan akvaariotalo Maretariumin kokemia koronamenetyksiä. Heinäkuu oli yksi Maretariumin historian vilkkaimmista. Akvaariokierroksilla kävijöitä oli toimitusjohtaja Sari Saukkosen mukaan noin 13 000.

– Pelottavaa oli, että kesäkuu oli niin hiljainen, mutta heinäkuussa saimme kävijämäärän viime vuosiin verrattuna kurottua kiinni, Saukkonen sanoo.

Myös nettilippuja on myyty Maretariumiin heinäkuussa ennätysmäärä. Lippuja myytiin heinäkuussa yli 2 000 kappaletta. Tavallisesti nettilippuja ostetaan Saukkosen mukaan kuukaudessa noin 200 kappaletta.

Myös Maretariumissa olevan Meripuodin myynti on ollut Saukkosen mukaan hyvä, joka on myös helpottanut akvaariotalon taloustilannetta

Kesäkuu oli hiljainen

Maretarium joutui koronarajoitusten seurauksesta olemaan suljettuna kaksi ja puoli kuukautta. Maalis-, huhti-, touko- ja kesäkuu olivat Saukkosen mukaan Maretariumin historian huonoimmat.

– Tavallisena kesänä myös kesäkuu olisi ollut vilkas, mutta tänä vuonna oli selvästi vielä varovaisuutta siihen, että miten ihmiset uskalsivat lähteä eri kohteisiin.

Maretariumissa palataan elokuussa osittain normaaliin, kun tavalliset ohjelmanumerot aloitetaan jälleen.