NHL:n pudotuspelimaailma on kova maailma. Kahden kuukauden armoton painekattila venyttää tavallisissakin olosuhteissa pelaajien fyysisen ja henkisen suorituskyvyn äärimmilleen. Joukkue, joka lopulta nostelee Lord Stanley mukaan nimettyä pokaalia, on todellakin joutunut antamaan kuudentoista voiton eteen kirjaimellisesti kaiken.
On hurjaa ajatella, että tällä kaudella etenkin henkistä puolta kuormitetaan vielä aiempaakin enemmän.
Eläminen ja pelaaminen suljetussa kuplassa tuo käynnissä oleviin pudotuspeleihin ennen näkemättömän mausteen. Lienee selvää, ettei tilanne, missä pelaajat eristetään parhaassa tapauksessa lähes kolmeksi kuukaudeksi ulkomaailmasta, ja ennen muuta omista läheisistä, ole kaikille mukana oleville kivuton prosessi.
Useat suomalaispelaajatkin ovat avoimesti kertoneet kuplaan lähtemisen vaikeudesta.
Kaksi pientä lasta ja vaimon taakseen jättänyt Edmontonin Mikko Koskinen kutsui kuplaa aiemmin kieli poskessa vankilaksi. Arizonan Antti Raannalta jäi taakse samanlainen kokoonpano, eikä raumalaismaalivahtikaan vain muutaman kuukauden ikäistä pienokaista taakseen jättänyt.
– Lähtiessä tiesi, ettei ihan heti pääse takaisin. Noin pienen ihmisen elämässä tapahtuu joka päivä jotakin uutta, mitä en nyt pääse näkemään. Onhan tässä muutamia aika synkkiä hetkiä ollut. Välillä on hieman tuskaista ja yksinäistä, mutta hyvin tästä on selvitty, Raanta jutteli Yle Urheilulle aiemmin menneellä viikolla.
Perspektiivimuutosta ei luvassa
Mikäli kuplassa eläminen aiheuttaa pelaajalle pienenkin stressitilan, pelaaminen omalla parhaalla tasolla saattaa käydä haasteelliseksi. Urheilupsykologi Tuomas Grönmanin mukaan kuplaolosuhteista saattaa tulla ongelma etenkin siinä tapauksessa, jos peli ei kulje.
Itsekin pelaajaurallaan Chicagoa ja Pittsburghia NHL:ssä edustanut Grönman on tehnyt psykologina yhteistyötä useiden urheilijoiden kanssa.
– Suurin haaste tulee todennäköisesti siinä kohtaa, kun peli ei kulje. Tuollaisessa kuplassa asioista voi olla vaikea päästä irti. Normaalioloissa pääset hallilta pois perheen tai kavereiden pariin ja saat suunnattua ajatukset muualle. Kun elämässä on muutakin, jääkiekkoasiat eivät pääse kasvamaan liian suureksi, Grönman sanoo.
– Jos ihminen tekee mitä tahansa kovin intensiivisesti, siinä tulee helposti laput silmille. Se vaara tässä on, jos pelaaja ei saa perspektiivimuutosta arkeen. Tavallisesti jääkiekon ulkopuolinen elämä tarjoaa sen muutoksen. Normaalisti jos annat harhasyötön, häviät ja olet -2, se unohtuu kotona. Nyt siihen on helpompi jäädä kiinni ja todennäköisyys sille, että pelaat seuraavankin pelin huonosti, kasvaa.
Toisaalta Grönman muistuttaa, että kaikki pelaajat ovat yksilöitä.
– Tietenkin se, miten pelaajat reagoivat tähän kuplaan, on yksilöllistä. Jollekin se voi olla hyödyllinenkin vaihtoehto riippuen kotioloista. Toisaalta joku introvertti voi tykätä olla kuplassa, se voi olla hänelle kuin lottovoitto. Toki suurin osa pelaajista ei ole introvertteja, Grönman sanoo.
Vaikka monet pelaajat ovet kritisoineet NHL:n pystyyn pistämää playoff-kuplaa, kaukalossa kuplamurheet tuntuvat usein unohtuvan. Vaikka alla on pitkä neljän kuukauden tauko, pelit ovat pääosin olleet hyvinkin laadukasta jääkiekkoa. Grönmanin mukaan pelaaja kokee asiat viime kädessä vahvasti tulosten kautta.
– Joskus jos itseluottamus on mennyt ja peli ei kulje, et ehkä pääse asioista irti. Et pysty silloin elämään hetkessä. Tärkeintä on kuitenkin aina, että peli kulkee. Jos peli kulkee, pelaajalle on ihan sama, missä pelataan. Tätäkin aikaa monet tulevat vielä muistelemaan uransa parhaana aikana, Grönman vakuuttaa.
– Sama se on normaalioloissa. Ei sillä ole mitään väliä, miten hienossa kaupungissa pelaaja asuu ja pelaa, jos ongelmat alkavat kasaantua ja päinvastoin. Joku voi pelata jossakin tylsässä kaupungissa ja olla erittäin onnellinen, kun kaikki menee hyvin.
Myös ryhmädynamiikka näyttelee käynnissä olevissa pudotuspeleissä poikkeuksellisen suurta roolia. Huonohenkiset joukkueet menevät harvoin pitkälle, mutta nyt hyvällä yhteishengellä on valtava painoarvo.
– Joukkuehenki tällaisessa tilanteessa on todella suuri, nyt jos koskaan se korostuu. Jos tällaisessa kuplamaailmassa joudut elämään huonohenkisen porukan kanssa aamusta iltaan, se ei todellakaan ole mukavaa. Tämä on tärkeä huomio.
Kuplasta kuplaan
On kuitenkin myös niin, että jonkinlaisessa kuplassa pelaajat elävät pudotuspelien aikaan myös normaalioloissa. Vaikka tuolloin nukutaan omassa sängyssä, pelaajan arkeen ei juuri mahdu muuta kuin pelipäiviä ja vapaapäiviä – kaikki pelien ulkopuolinen aika menee lepäämiseen ja seuraavaan otteluun keskittymiseen.
Grönman näkeekin kuplassa myös mahdollisuuksia.
– Jos kaikki menee hyvin, niin onhan tuolla hyvä rauha tehdä töitä. Jonkin aikaa tuollainen voi toimia hyvinkin. Toki seinä saattaa hotellikuoleman kautta tulla vastaan jossakin vaiheessa, mutta tiiviin playoff-sarjan aikana ainakin minulle tuollainen parin viikon eristys olisi toiminut hyvin. Helpottaa, kun ei ole häiriötekijöitä.
Toki myös pelaajat tiedostavat käsillä olevat riskit varmasti paremmin kuin aiemmin. Yhä useammalla pelaajalla on käytössään psykologi tai muu tukihenkilö normaalikauden aikanakin.
– Tämä homma on lisääntynyt, vaikka siitä ei ääneen paljon puhuta. Siellä on paljon jätkiä, joilla on pysyviä suhteita psykologeihin. Varmasti monet ovat käyneet tukihenkilön kanssa läpi, mitkä tässä voisivat olla hyötyjä tai sudenkuoppia. Lopulta tämä on kuitenkin asennoitumiskysymys, Grönman huomauttaa.
– Se pärjää, kuka pystyy nopeimmin hyväksymään olosuhteet. Keskitytkö siihen, mitä sinulla on vai siihen, mitä sinulla ei ole. Jos itse luot huonon ilmapiirin ja alat hakemaan selityksiä kuplasta, sellaista siitä sitten tulee. Aina löytyy jotakin, mikä ei ole hyvin, jos sellaista haluaa etsiä.
Kuplaolosuhteet tuo oman mausteensa varmasti myös valmentamiseen.
– Olisi suoraan sanottuna tyhmää ajatella, että jatketaan vain valmentamista niin kuin mitään ei olisikaan. Itse miettisin, miten poikkeustilanne voi vaikuttaa joukkueeseen. Kysyisin, mitä mieltä jätkät on ja mihin pitäisi varautua. Haluaisin tietää, mikä pelaajien mieltä askarruttaa. Varmasti valmentajat ovat näitä asioita miettineet.
Columbuksen suomalaismaalivahti Joonas Korpisalo kehuu Jarmo Kekäläisen johtaman seuran lähestyneen poikkeusoloja hienolla tavalla tukien sekä pelaajia että näiden läheisiä. Voisi kuvitella, että näin on toimittu myös muissa seuroissa. Pelaajat nähdään nyky-NHL:ssä paremmin myös ihmisinä.
– Kyllä me on aiheesta puhuttu ja meille on sellainen tukihenkilö, jolle voi soittaa koska tahansa. Lisäksi perheille oma sellainen, jolta he saavat tukea milloin tahansa kokevat sellaista tarvitsevansa. Ei ole tältä osin huomauttamista, Korpisalo sanoo.
Sopeutuminen hyvinvoinnin ytimessä
Viime kädessä kyse on pelaajan kyvyistä sopeutua vallitseviin olosuhteisiin.
– Sellaisella pelaajalla, jolla asiat pitää mennä aina tietyllä tavalla, paketti menee helpommin sekaisin. Jos pelijännitykseen kanavoituu vielä lisäpelkoja kuplaelämän vuoksi, siinä voi saada suggeroitua itsensä aika ”kivaan” olotilaan. Jos taas pystyy menemään tilanteeseen kuin tilanteeseen niin sanotusti tyhjällä päällä, on helpompaa.
Toisaalta on myös niin, että harvat joukkueet joutuvat elämään kuplassa kovin pitkään. Parin viikon päästä 24 joukkueesta kotiin on lähtenyt jo 16.
– Ja hei, venäläiset taisivat ennen vanhaan leireillä 365 päivää vuodessa. Sieltä voisi (Slava) Fetisoveilta ja kumppaneilta kysyä, että millaista se oli. Tämähän on luksusta siihen verrattuna. Venäläisten kuplassa ei ollut ravintoloita eikä golfsimulaattoreita, Grönman vitsailee lopuksi.
Lue myös:
Barkovin maali laiha lohtu – Islanders tarrasi lujasti kiinni jatkopaikkaan