Ilkka-Yhtymän tulos koheni huhti-kesäkuussa. Oikaistu oman toiminnan liikevoitto oli 247 000 euroa, kun se oli vuotta aiemmin samaan aikaan 123 000 euroa.
– Olosuhteisiin nähden tätä voidaan pitää ihan hyvänä tuloksena, toteaa toimitusjohtaja Olli Pirhonen.
Koronaepidemia vaikutti toisella vuosineljänneksellä mediakonsernin toimintoihin vaihtelevasti. Painopalveluille vuosineljännes oli vaikea. Ilmoitusmyynti laski peräti yli 40 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna.
– Toki menimme valtakunnan vauhdissa mukana. Tämä negatiivinen kehitys koski koko toimialaa.
Yrityskaupoilla liikevaihto kasvuun
Olli Pirhonen kertoo, että Ilkka-Yhtymän uudet liiketoiminnat, digitaaliset markkinointipalvelut sekä viestinnän markkinointi- ja teknologiapalvelut, auttoivat yhtymää pysymään pinnalla vaikeana ajanjaksona.
Pirhonen iloitsee Ilkka-yhtymän liikevaihdon merkittävästä kasvusta menneellä vuosineljänneksellä. Liikevaihto nousi huhti-kesäkuussa yrityskauppojen ansiosta lähes neljänneksellä ollen 11,3 miljoonaa euroa.
– Onnistuimme tavoitteessamme saada liikevaihto kasvuun useana vuotena jatkuneen laskun jälkeen.
Digilehdellä kasvupyrähdyksiä
Kulunut alkuvuosi jää Ilkka-yhtymän historiaan merkittävänä ajanjaksona ei vain koronaepidemian vaan myös uuden sanomalehden vuoksi. Kaksi lehteä yhdistänyt Ilkka-Pohjalainen ilmestyi ensimmäisen kerran 30. tammikuuta 2020. Printtilehden levikki ei ole yhdistämisellä lähtenyt nousuun.
– Levikkikehitys on ollut painetun lehden puolella miinusmerkkistä viime vuodet, ja se kehitys on jatkunut.
Sen sijaan digipuolella Ilkka-Pohjalaisen tilaajamäärät kasvoivat.
– Erityisesti koronan alkuvaiheessa oli selkeitä kasvupyrähdyksiä. Kesän aikana kasvu on tasaantunut, mutta tavoitteemme on kasvattaa lehden tilaajamääriä nimenomaan digipuolella ja sitä kautta saada kokonaislevikkiä pysymään entisellä tasolla. Jossain vaiheessa käännämme levikkiä kasvuun, Olli Pirhonen suunnittelee.
Työmaata riittää loppuvuonnakin
Pirhonen toteaa, että Ilkka-Yhtymä hakee tulevaisuudessa kasvua juuri digitaalisesta liiketoiminnasta. Tuota kasvua tavoitellaan konsernin uusista liiketoiminnoista, mutta digitaalisuus tulee olemaan Pirhosen mukaan aiempaa suuremmassa roolissa myös yhtymän perinteisillä aloilla, kuten sisällöntuotannossa.
Myös loppuvuoteen liittyy media-alalla paljon epävarmuutta.
– Työmaata riittää meilläkin loppuvuoden aikana, että saamme pidettyä asemamme ja kehitettyä liiketoimintaamme tästä eteenpäin, Olli Pirhonen toteaa.