Yhdysvaltain postilaitos on antanut varoituksen, että se ei voi taata kaikkien postitse toimitettavien äänestylippujen ehtivän perille ääntenlaskua varten marraskuun presidentinvaaleissa, Washington Post uutisoi perjantaina.
Varoitus koskee 46 osavaltiota ja pääkaupunki Washingtonin aluetta. Lisäksi äänestäjät useissa osavaltioissa ovat tehneet valituksia siitä, että postilaatikoita on poistettu katukuvasta.
Vaikka Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vastustanut yleistä postiäänestystä, on postilaitos valmistautunut toimittamaan ennennäkemättömään määrään postin kautta liikkuvia äänestyslippuja koronapandemian takia.
Osavaltioille välitetyn varoituksen valossa vaikuttaa siltä, että kymmenet miljoonat postin kautta äänestämään oikeutetut yhdysvaltalaiset joutuvat pettymään.
Osassa osavaltioista postiäänten määrän odotetaan nousevan kymmenkertaiseksi aiempiin vaaleihin verrattuna.
CNN:n mukaan postilaitoksen kirjeitse lähettämä varoitus on päivätty ennen Trumpin viimeisintä vastakkainasettelua postilaitoksen laitoksen kanssa. Trump myönsi torstaina, että hän vastustaa rahoituksen antamista postille, jotta äänestäminen postitse vaikeutuisi.
Trump on toistuvasti väittänyt, että postiäänestys johtaa laajaan vaalivilppiin, vaikka asiasta ei ole näyttöä. Trump on tästä huolimatta ilmoittanut itsekin äänestävänsä postin kautta vaaleissa.
Aiheesta lisää:
Trump: En käyttäisi veto-oikeuttani postilaitoksen rahoitusta sisältävän tukipaketin torppaamiseen