Ihmiset ottavat nyt ahkerasti yhteyttä Kanta-Hämeen keskussairaalaan koronakysymyksissä. Ihmisten huoli koronaviruksen toisesta aallosta näkyy, sillä yhteydenotot keskussairaalaan ovat muutamassa viikossa moninkertaistuneet.
Parin kuukauden takaisesta yhteydenottojen määrä on jopa kymmenkertaistunut, sanoo keskussairaalan johtava ylilääkäri Sally Järvelä. Lisääntyneet ovat sekä soitot että näytteenotot.
Sairaalan työntekijävahvuus on mitoitettu perustoimintaan, ja ruuhkat merkitsevät sitä, että muuta toimintaa pitää vähentää tai väen pitää venyttää työpäiviä, sanoo johtava ylilääkäri Sally Järvelä.
Leikkaussaleissa puretaan keväisiä koronan tuomia ruuhkia
Kanta-Hämeen keskussairaala on leikannut kesällä potilaita selvästi normaaleja kesiä enemmän. Keskussairaalassa lasketaan, että syyskuun jälkneen jonossa on kuitenkin tuhatkunta potilasta enemmän kuin tavallisesti. Tämä on kuitenkin 800 vähemmän kuin toukokuussa ennustettiin.
Keskussairaala hoitaa leikkaukset kiireellisyysjärjestyksessä ja lisää leikkaussaliaikaa muun muassa henkilökunnan lisätöiden avulla.
Kiireelliset ja päivystysleikkaukset tehdään normaalisti. Ei-kiireellisten leikkausjonon pituus vaihtelee nyt kuukaudesta yli puoleen vuoteen. Vuodeosastotoiminta on kesällä pyörinyt äärirajoilla.